Archive for tunnelukot

Yhteisöllinen väkivalta, väärinkäyttö ja mielenkehitysyhteisöiden ongelmat

Tämä blogikirjoitus on ollut minulla kuukausia kesken, mutta aina on tullut jotain lisättävää siihen. Alun perin oli tarkoitus kirjoittaa pelkästään mielenkehityksen yhteisöistä, mutta sitten minuun kohdistettiin hyvin vakavaa »»

Aivohakkeroinnista apua omiin ja fiktiohahmojen solmuihin

Minun ja Kaj Sotalan uudessa kirjassa Hyvä mieli: päivitä aivosi parempaan elämään on muutamia aivohakkerointitekniikoita, joista voi olla hyötyä myös fiktion kirjoittajille: fokusointi ja Internal Family Systems. »»

Elämän läpipeluuta

Olen aina ollut avoin ja suorapuheinen ihminen. Kerron itsestäni varsin avoimesti, joskus myös julkisuudessa. Tämä voi toisaalta johtaa siihen, että moni ajattelee tuntevansa minut hyvin ja että »»