Archive for tuotteliaisuus

Vuosi 2013 tarkastelussa

Nyt on aika tarkastella kulunutta vuotta. Mikä onnistui ja mikä ei. Minulla oli täksi vuodeksi seuraavat tavoitteet:

[X] Palsamoitu valmiiksi
[X] seuraavan romaanin (Elviira?) ensimmäinen versio valmiiksi
[O] Häpeämättömälle, Palsamoidulle »»

Elämää numeroina

Minulla on siis meneillään jo kuudes vuosittainen NaNoWriMo eli romaaninkirjoituskuukausi. Tehtävänä on kirjoittaa kuukaudessa 50 000 sanaa, joka suomeksi vastaa noin sataa liuskaa ykkösrivinvälillä. Aikaa on kulunut »»

Dopingilla kirjailijaksi

Monelle meistä kysymys “käyttäisitkö älylääkkeitä suorituskyvyn parantamiseksi?” on puhtaasti hypoteettinen, kenties samaan tapaan kuin “mitä tekisit jos saisit olla vastakkaisen sukupuolen edustaja päivän ajan?” Minulle se on »»

Post scriptum

Sain ScriptFrenzyn valmiiksi jo, samassa ajassa kuin viime vuonna, vaikka silloin muokkasin Marian ilmestyskirjaa ja nyt kirjoitin päästäni (=tarkasta outlinestä). 100 liuskaa englanninkielistä elokuvakäsistä on tosin reilusti »»

Muumiot takaisin arkkuun

Uusin romaanini Palsamoitu, yhdeksäs romaanikäsikirjoitukseni ja toivottavasti neljäs julkaistava sellainen, on nyt valmis. Yhdenkään aiemman romaanin kirjoittaminen ei ole ollut läheskään näin vaikeaa, koska en ole ennen »»

Vuoden 2012 yhteenveto

Tätä vuotta on leimannut lähes kokonaan huono terveys. Ennen kaikkea voimattomuus ja uneliaisuus, pienemmässä määrin diabetes insipidus, TMJ-vaivat ja lisämunuaiskriisit.

Selitänpä nyt koko juttua vähän, vaikka ei se »»

Apu löytyy Atlantiksesta

Saan aina näppyjä, kun kuulen jonkun kirjoittavan Wordilla. Tai OpenOfficella. Okei, en tiedä onko mäkkikäyttäjillä fiksumpaa vaihtoehtoa, mutta Windows- ja Linux-ihmisillä (Winen avulla) todellakin on. Olen kirjoittanut »»

Varo mitä toivot

Viime vuoden kesä-heinäkuu meni pitkälti kirjoittaessani Hankala potilas vai hankala sairaus -kirjaa, joka venähti huimasti laajemmaksi kuin alunperin oli tarkoitus. Tein usein 15-tuntisia päiviä ja parhaimmillaan syntyi »»

Liian vähän

Sain viime viikolla kirjoitettua yllättävän paljon. Siis suhteessa siihen, etten saanut tehtyä paljoa mitään.

6(?) blogipostausta (joista kaksi mielestäni erittäin hauskoja ja onnistuneita) omiin blogeihin
1 juttuehdotus kirjoitettu, 1 »»

Häpeämätön valmistui

Häpeämätön, kahdeksas romaanikäsikirjoitukseni ja Ilmestykset-trilogian kolmas ja viimeinen osa, on nyt valmis. Erittäin sopivasti sattui, että Minna Canthin päivänä! Lopullinen pituus on melko tarkkaan 53 000 sanaa, »»