Archive for uutiset

Lisää poliittisen tahdon asioita

Suomalaisessa politiikassa on eletty melkoista jännitysnäytelmää tänä syksynä. Tahdon2013 on päättynyt toistaiseksi voittoon, mutta se oli vasta alkua. (Samana päivänä äänestettiin myös lapsilisien pienentämisestä, mikä monen mielestä »»

Vie köyhiltä, anna rikkaille

Suomessakin uutisoitiin tällä viikolla, kun Britannian Tory-kulttuuriministeri Maria Miller joutui eroamaan taloudellisten kähmintöjen takia (hän piti kuitenkin paikkansa parlamentissä). Briteissä tuntuu olevan maan tapa, että poliitikot esimerkiksi »»

Omenakumisaappaat

Risto oli saanut uudet kumisaappaat, joissa oli komeita omenankuvia. Hän oli joutunut kinuamaan niitä monta kuukautta, kunnes äiti lopulta antoi periksi. Kaikki kaverit tulevat kateellisiksi, Risto myhäili »»

Älä nettihötkyile

Suomessa ilmiannetaan pedofiilejä Facebookissa ja postataan heidän kuviaan. Kun ollaan varmoja, että kyseessä on oikea henkilö. Kaikki me olemme kuitenkin joskus erehtyneet tilanteissa, joissa olemme olleet aivan »»

Huumeohjelma ja muuta kivaa

Ei sinänsä liity ehkä blogin aihepiiriin, mutta josko joku voisi puolestani tehdä Suomessa lakiehdotuksen, jossa kielletään sanomalehtien toimittajilta yhdyssanojen käyttö otsikoissa ja ingresseissä muutoin kuin erikoisluvalla. Ensin »»