Archive for vammaisuus
Loppuvuoden tuotoksia
Minulta on viime aikoina julkaistu iso kasa kaikkea englanniksi. Vammaiskirjallisuuden lehti Wordgathering julkaisi kolme runoani, mukana on myös lukemani ääniversiot kaikista. Lääketieteen seksismistä kertova “The Rest” oli »»
Paluu esikoisromaanini maailmaan
Aloitin kirjoittaa Marian ilmestyskirjaa loppuvuonna 2009. Se valmistui seuraavana keväänä ja julkaistiin syksyllä 2011. Tarina ei kuitenkaan jäänyt siihen.
Vuonna 2012 kirjoitin kirjan pohjalta näytelmän, joka ensi-iltansa vuonna »»
Ystävyys on yksinkertaista ja monimutkaista
Ystävyydestä ja kaveriudesta on monenlaisia näkemyksiä ja määritelmiä. Harva toki lähtee sen kummemmin miettimään, että miksi on jonkun kaveri. Se voi mietityttää, että onko tuo tyyppi nyt »»
Sähköistävää ystävyyttä
Luin viime vuonna Leah Thomasin Because You’ll Never Meet Me’n, joka oli spefihtävää cripfic-YA:ta. En antanut sille kovin ylistävää arviota, koska moni asia kirjassa ärsytti minua. Usein »»
Eutanasiakeskustelu tulvii valheita ja propagandaa
Eutanasia on noussut vaihteeksi julkiseen keskusteluun Suomessa. Keskustelun taso on vain niin surkea, propagandaa, valheita ja vääristelyä pursuava, että ihan oksettaa. Tulee mieleen tasa-arvoisesta avioliitosta käyty keskustelu »»
Sähkö erottaa ystävykset
Leah Thomasin Because You’ll Never Meet Me on kirjemuotoinen nuortenromaani kahden vammaisen pojan kirjeenvaihdosta. Oliver on teinipoika, jolla on synnynnäinen “sähköallergia”. Sähkö aiheuttaa hänelle epilepsiakohtauksia ja niinpä »»
Uudenlainen aluevaltaus
Minulla on ollut menossa yksi aika mielenkiintoinen projekti, josta en ole voinut hiiskuakaan, mutta se on vihdoin näkemässä päivänvalon. Hollannin televisio etsi kolmea vammaista kokeelliseen dokumenttisarjaan ja »»
Kun kupla puhkeaa
Usein käytetään termiä kupla kuvaamaan sitä, että ihminen kuvittelee muiden olevan samaa mieltä kuin hän ja hänen läheisensä. Ainahan ihminen haluaa kuvitella, että muut ovat samankaltaisia kuin »»
Kateellisten saavuttamaton vamma
Tänään piti blogata ihan muusta vammaisuuteen liittyvästä aiheesta, mutta Hesarin juttu Outi Leinosesta – tai oikeammin sen kommenttiosasto – suututti niin, että on pakko kirjoittaa tästä.
Juttu on »»
Kaikkien alojen asiantuntijat vauhdissa
Olen kirjoittanut blogissa melko paljon ableismista eli vammaisten syrjinnästä ja aivan erityisesti cripspiraatiosta. Eräs tärkeä ableismin väline on kuitenkin ablesplainingiksi ristitty asia.
Sana on vähän hankala, eikä sillä »»