Rampa kuurojen teknobailuissa
Teknobileet kuuroille? Miksi ei? Jos on vielä sellainen kuin minä, lähtee toiseen kaupunkiin niitä varten viettämään syntymäpäiväänsä, vaikkei edes ole kuuro – ironisesti vielä samalla viikolla, kun on saanut valmiiksi kuuloyliherkkyyttä käsittelevän romaanin. Täytin siis eilen 27 ja tiesin heti kuullessani tästä tapahtumasta viime vuonna, että sinne täytyy päästä.
Ei Sencity tietysti ole pelkästään kuuroille, vaikka 90% siellä näyttikin puhuvan viittomakieltä (on muuten hemmetin kätevä tapa viestiä kovassa musiikinjylyssä!). Suomen tapahtumissa Jyväskylässä on kuulemma 2/3 ollut kuuroja tai huonokuuloisia.
Bileissä hemmotellaan eri aisteja: tarjolla on Sensefloor-tanssilattia (joka tuntui jotakuinkin samalta kuin seisoisi bassokaiuttimen päällä), erilaisia visuaalisia elämyksiä tanssijoista decoihin ja VJ-taiteeseen, AromaJockey, FoodJockey, hierojia, kampaajia jne. Kylmää ilmaa puhaltava lämpötila-jukka valitettavasti puuttui, olisi siinä pätsissä ollut kova. Itse virkistin väriaistia pukeutumalla (violetteja sukkia ja kenkiä lukuunottamatta) koko-oranssiin.
Sensefloor oli näin kuulevan näkökulmasta hieman pettymys – tärinän tuntee kunnolla vain molemmat jalat lattiassa. FoodJockeyn tuotokset olivat herkullisia ja kattoon asti kankaanpaloilla tankotanssin tyyliin kiivenneet tanssijat henkeäsalpaavia. Biisinsanoja tulkinneet, kaikki tyyleiltään hyvin erilaiset viittomatanssijat näyttivät makeilta, vaikkei tietysti ymmärtänytkään sitä. Bändit olivat jees, ainakin energisiä, DJ:t melko kauheita (vaikea olla heittämättä läppää, että DJ tiesi soittavansa kuuroille ja sen huomasi).
Henkilökohtainen näkökulma: viihdyin bileissä hyvin ja miehenikin tykkäsi. Koko reissu Den Boschiin oli sen arvoinen. Paikka oli oikein mukava – ison ja pienen kaupungin parhaat puolet – ja Hollannin joukkoliikenne vaan toimii uskomattoman hyvin (juna oli myöhässä, bussi oli myöhässä, mutta silti, Suomea ei voi edes verrata).
Musiikin huonoudesta huolimatta tanssitutti kyllä, eivätkä lisämunuaisten vajaatoiminta, plantaarifaskiitti ja penikkatauti onneksi tykänneet kovin pahaa. (Sairauteni alkuaikoina kävin paljonkin teknobileissä tanssimassa, vaikka toipuminen saattoi viedä viikonkin.)
Esteettömyysnäkökulma: bileet oli kasattu sekä kuuroa että kuulevaa miellyttäväksi. Minun on edelleen vaikea hahmottaa, miten paljon kuuro saa musiikista noinkaan esitettynä irti, mutta selvästi saa. Muuten esteettömyydestä/vammaisystävällisyydestä on turha puhua, vaikka ei huomioisi edes aistiyliherkkyyksiä. Pari kolme pyörätuolia tuli vastaan, mutta kaikki “oheisohjelma” oli hurjien jyrkkien portaiden päässä yläkerrassa (ja siellä oli tolkuttoman kuuma). Alakerrassa ei ollut yhtään istumapaikkaa!
Kulttuurinäkökulma: Suurelle osalle kuuroja kuurous ei ole vamma, vaan ominaisuus, jopa positiivinen ominaisuus, ja kulttuuri. Tämä kulttuuri kiehtoo minua juuri siksi, että se on niin tuntematonta ja paljolti myös tavoittamatonta.
Ulkomailla asumisen aiheuttamia ajoittaisia kielimuurin ongelmia ei voi edes verrata siihen hämmentävään tunteeseen, kun on satojen ihmisten keskellä, eikä suurimman osan kanssa pysty kommunikoimaan mitenkään muuten kuin hymyilemällä. Olen jo vuosia halunnut opetella viittomakieltä, mutta Suomessa opiskeltu viittomakieli olisi täällä mennyt hukkaan, sillä viittomakielihän on eri maissa aivan erilainen.
Tekee hyvää karata joskus omasta lokerostaan. En tiedä, kumpi sitten on muiden näkökulmasta enemmän karkuteillä – klubittamaan lähtevä kuuro vai kuurobileisiin lähtevä kuuleva (vai sydänvikainen ja jalkavammainen tanssilattialla…).
