Archive for December, 2011
Kotia etsimässä
Joulu oli, ja kai se nyt vieläkin on. Ei tuonut pukki Makuuhaavoille kustannussopimusta. Kässäri lähetettiin matkaan maalis-huhtikuussa, joten toivo alkaa olla vähissä. Oma kustantajani ei ole vieläkään kakistanut ulos mitään selkeää, vaikka olen kuukausikaupalla kysellyt.
Mietityttää, mitä teen kirjalla, jos sitä ei kukaan julkaise. Olen julkaissut aiemmin omakustanteiteita, mutta se ei enää nappaa. Toisaalta sekin tuntuisi vähän tyhmältä, että Ilmestykset-trilogiasta jäisi keskimmäinen osa puuttumaan. Aikoinaan mietin, että voisikohan Marian ilmestyskirjan julkaista vaikkapa Invalidiliitto tms järjestö, jos se ei houkuttele perinteisiä kustantamoita. Mutta Makuuhaavoja ei ole mikään vammaispoliittinen kirja, ei sellainen kannanotto kuin Marian ilmestyskirja.
Ensimmäisen hylkykirjeen Makuuhaavoille lähettänyt kustantaja kehui kässäriä hirveästi ja jäi vähän ihmetyttämään, että missäs se vika sitten oli. Tai siis, vikahan on aina “tämä on hyvä, mutta ei sovellu juuri meille”, mutta yleensä jos onnistuu saamaan ihan personoidun hylkykirjeen, niin siinä puhutaan myös kirjan heikommista puolista. Kerran sain jopa parisivuisen kritiikin eräästä käsikirjoituksesta, jossa eriteltiin mikä kaikki heidän mielestään mätti.
Beetalukijalleni Makuuhaavoista tuli mieleen Veijo Meren Manillaköysi. En ole sitä itse lukenut, joten en osaa sanoa mielipidettäni tästä. Kässärin ongelma on se, että se ei ole kovin kaupallinen. Jos minulla olisi jo vankempi maine, tuskin tällaista ongelmaa olisi. Siitäkin syystä harmittaa, että Marian ilmestyskirja myöhästyi puolisen vuotta.
Eipä tässä blogitekstissä kai mitään erityistä sanomaa ole. Kaipa jossain sisällä pieni ääni ajattelee, että jos murehdin tätä julkisesti niin sitten joku tulee kommentoimaan, että moi, lähetäpäs se meidän kustantamoomme.
Kilpailuvoittajat ja joululoma
Marian ilmestyskirjan jouluarvonnassa kirjan voittivat nimimerkit Sairas kirjoittaja (painettu kirja) sekä JohannaH (sähkökirja). Heihin on otettu yhteyttä myös henkilökohtaisesti. Onnittelut voittajille! Jos jäit nuolemaan näppejäsi, voit toki tilataMarian ilmestyskirjan. Sähkökirja on tulossa myyntiin ensi vuoden puolella.
Itse vetäydyn tästä tämän päivän jälkeen peräti 11 päivän joululomalle – mieheni on töistä vapaalla ensi viikon ja ensi torstaina pikkusiskoni tulee käymään ja on vielä seuraavan viikon alkuun asti. Joulua vietämme mieheni kanssa kahdestaan täällä Amsterdamissa, Saatamme käydäkin jossain, sillä monet paikat ovat auki joulupäivänäkin ja julkinen liikenne kulkee ihan normaaleissa sunnuntaiaikatauluissa. Olen nyt noin puolivälissä kokkausmaratoniani, mutta leivonta on tänä vuonna jäänyt vähiin ruokavalio-ongelmieni takia. Koristeluja sun muita emme oikein harrasta.
Lomalla ajattelin kyllä editoida Häpeämätöntä, joka muuten on ensimmäisellä beetallaan luettavalla (muille lähetän sen varmaan muutaman viikon päästä hieman valmiimpana) sekä kirjoittaa esseekokoelmaani. Blogatakin aion.
Myös yksi raapale, yksi muu mininovelli ja yksi pitkään melkein valmiina ollut novelli pitäisi saada valmiiksi ennen vuoden loppua, näistä kaksi ensimmäistä kilpailuihin. Minulla on nyt yksi teksti (jota jopa nirso mieheni kehui kovin) vetämässä kilpailuissa ja kaksi kirjallisuuslehdillä. Nettilehti Flashshot ilmoitti pari päivää sitten huolivansa täällä blogissakin ilmestyneen, poliittisesti hyvin epäkorrektin 55 sanan novellini Manufacturing Defect reprinttinä, ilmestyy 3.1.
Muuten kyllä vähän ikävä jäädä lomalle, kun töitä on rästissä arviolta 250 tuntia… Ja odottelen useammasta paikasta (ainakin seitsemän) tärkeitä, töihin liittyviä sähköposteja, tulisi nyt edes joku niistä tänään.
P.S. Joulupukki, tuo Makuuhaavoille kustannussoppari, jooko?
Onneksi olkoon, kelpuutan sinut ihmiseksi!
Hyvää tarkoittava hollantilainen sanoo maahanmuuttajalle (tai ulkomaalaisen näköiselle, joka saattaa olla asunut täällä koko elämänsä), että oletpa hyvin sulautunut meidän yhteiskuntaan. Samoin hyvää tarkoittava voi sanoa transsukupuoliselle, että menet muuten ihan täydestä naisena/miehenä. Molempien “kohteliaisuuksien” vastaanottaja luultavasti loukkaantuu. Mutta miksi? Ja voiko näitä kahta mitenkään verrata toisiinsa?
Mieheni oli sitä mieltä, että ei voi. En ihan ymmärtänyt hänen perustelujaan, mutta jotenkin se liittyi siihen, että hänestä kansallisuus/etninen alkuperä ja sukupuoli ovat erityyppisiä konsepteja. Oma perusteluni näiden samanlaisuudesta taas oli se, että molemmat ovat käytännössä kuin sanoisi: “tiedän, että kuulut vähemmistöön, mutta onneksi olkoon, minä hyväksyn sinut silti, koska et vaikuta paljoa tämän vähemmistön edustajalta ja sovit stereotyyppiseen käsitykseeni siitä, millaisia ihmisten kuuluisi olla.”
Eräs kaverini (joka oli samaa mieltä kanssani kun kysyin hänen mielipidettään) ilmaisi tämän ehkä vielä selkeämmin ja lainaan hänen luvallaan: “henkilö 1 antaa ymmärtää henkilön 2 olevan lähellä 1:n yhteiskunnallista asemaa, ja siinä on vähintäänkin piiloilmaisu siitä, ettei näin pakosti olisi, joku muu voi olla eri mieltä ja että henkilö 1 on korkeampana hierarkiassa tekemään tällaisen päätelmän edustamansa ryhmän puolesta“.
Hyvä kysymys on, että mikä sitten voisi olla vammaiselle tai pitkäaikaissairaalle vastaava kommentti. “Et vaikuta yhtään sairaalta”? Siitä moni pahoittaa mielensä, mutta mielestäni se on hieman eri kuin nuo kaksi ylempää esimerkkiä. Mutta ehkä se onkin sama asia. Se minimoi ihmisen omaa kokemusta, korostaa ulkoisten signaalien merkitystä ja yrittää normalisoida ihmisen melkein-ei-vähemmistön-edustajaksi.
Tähän hieman aiheeseen liittyvä lainaus Marian ilmestyskirjasta:
— Sä olet aika hyvännäköinen ikäiseksesi, sanon Sakarille. Ilmeenkään värähtämättä hän vastaa:
— Ja sä olet aika hyvännäköinen pyörätuolissa istuvaksi.
Ja mikä olikaan tämän “tarinan” “opetus”? Ehkä se, että aina pitäisi miettiä sanojaan. Vaikka tarkoituksenasi olisi sanoa kohteliaisuus, se saattaa vastaanottajan korvissa kuulostaa joltain aivan muulta.
Lisää esimerkkejä näistä – tai muista – vähemmistöistä saa antaa kommenteissa!
P.S. Tänään on toiseksi viimeinen päivä voittaa Marian ilmestyskirja jouluarvonnassa.
Romantiikkaa ilman romantiikkaa
En lue romanttista kirjallisuutta ja olen saanut sellaisen kuvan, että goottilainen kirjallisuus on yksi kaikkein vahvimmin kaavoihin perustuvia genrejä. Herää siis kysymys, miksi aloin lukea Daphne de Maurierin klassikkoromaania Rebecca, jonka sanotaan olevan nimenomaan goottilainen romanssi, kaikkien nyyhkykirjojen äiti. Tai näin kuvittelin.
Rebecca ei ole romanttinen tarina sanan nykymerkityksessä – hyvä jos kirjan puoliväliin mennessä päähenkilöt ovat vaihtaneet pikaisen pusun keskenään, eikä sen jälkeenkään luvassa ole juuri mitään tällä saralla. Kirjan todelliset päähenkilöt ovat nimettömän kertojaäänen 20 vuotta vanhemman miehen entinen vaimo Rebecca sekä Manderley, legendaarinen, salaperäinen ja henkeäsalpaava linna/kartano, johon tapahtumat sijoittuvat. Rebecca tuntuu olleen melkoinen ihmenainen: kaunis, älykäs, huumorintajuinen ja ennen kaikkea sosiaalisesti valtavan lahjakas, mitä ei voi sanoa kirjan kertojasta.
Rebeccan suosio on helppo ymmärtää. Päähenkilö ei ole fiksu eikä filmaattinen ja kirja on ennen kaikkea tarina epävarmuudesta ja riittämättömyyden tunteesta, jollaista useimmat ihmiset lienevät ainakin joskus tunteneet. Sympatia, empatia ja samaistuminen ovat siis taattuja. Nyyhkyjuttuja ei kirjasta juuri löydy ja melodraamaakin vähemmän kuin ajattelin, ainakin kerronnan puolelta.
Rebecca on oiva ajankuva ja mielestäni hyvä kirja etenkin sellaisille, jotka kirjoittavat itse. Vaikka jotkut hahmot ovat aika pahvisia ja osa käänteistä arvattavia (jotkut tietysti tarkoituksellakin), kirja on rakennettu taitavasti. Erityistä huomiota kannattaa kiinnittää – tai väistämättäkin kiinnittää – sellaisiin tekijöihin kuin foreshadowing (mitä liekään suomeksi) ja etenkin red herrings, eli väärät vihjeet, joita viljellään ronskilla kädellä. Eli vihjaillaan paljon kaikkea, mutta selkeät vihjaukset johtavat harhaan ja niitä muita ei aina tajua.
Myös kirjan aivan viimeiset rivit ovat varsin ovelat.
Stressin kalmainen koura
Viimeiset reilu 11 vuotta on mennyt taistellessa viruksia ja petollista immuunijärjestelmää vastaan. 30 lääkettä, lisäravinteita sun muita lähes sata. On syöty steroideja, immunostimulantteja, viruslääkkeitä, epilepsialääkkeitä, verenpainetta nostavia ja verenpainetta laskevia lääkkeitä, aivohalvauslääkkeitä, jopa eturauhasen liikakasvun lääkkeitä. Välillä ollaan oltu voitolla pitkäänkin.
Yksi on kuitenkin päässyt niskan päälle ja se on stressi. Siinä mielessä olen vähän erikoinen tapaus, että minulle stressi ei tule töistä, päinvastoin. Työnteko on tapa kestää stressiä, jota minulle aiheuttavat muut ihmiset, joko tahattomasti tai joskus tahallaankin.
Kaikille ihmisille stressi on haitallista, mutta minulle se on sairauksieni takia erityisen huono juttu. Se aiheuttaa akuutisti hengenvaarallisia sivuvaikutuksia (joihin minulla on onneksi kaksi lääkettä). Lisäksi kroppani ei yleensä pysty toipumaan hyvin lyhytkestoisista stressitekijöistä. Joskus toipuminen onnistuu, mutta siinä menee viikkoja, jopa lähemmäs puoli vuotta. Nykyään keho ei näytä enää toipuvan käytännössä lainkaan.
Jälkimmäisestä syystä en ole esimerkiksi juuri nukkunut maaliskuun jälkeen ja unen puutoksesta seuraa mm. epileptisiä poissaolokohtauksia sekä jatkuvia tapaturmia. Toissa viikolla kävelin päin ovea – en ovenkarmia, en lasiovea, vaan suoraan keskelle valkoista puuovea, kotonani. Viime viikolla ei käynyt yhtä hyvin. Tai no, minä en loukkaantunut, mutta irtaimistoa tuhoutui senkin edestä.
Pari viikkoa sitten tapahtuneen ns. kamelin selän katkeamisen jälkeen kroppani päätti myös, ettei siedä enää hiilihydraatteja senkään vertaa kuin ennen. Tajusin vasta olleeni viikon hyvin heikossa kunnossa, että kyseessä oli hypoglykemia eli alhainen verensokeri.
Nyt hiilareita karttelevalla ruokavaliolla hypoglykemia vaivaa edelleen, vaikka ei aivan niin pahasti. Inhoan vain syödä näin – plus olen vege – ja olo on silti kehno. Ja olen varmaan lihonut huimasti (kyllä, karppausruoilla lihoo, jos on niistä huolimatta jatkuvasti nälkä). Toivon, että voin joskus vielä syödä (itselleni) normaalisti. Hiilihydraatteja tarkkaillen, mutta ei karppausta.
Kaunokirjoittaminen vielä sujuu sentään tällä hetkellä, useimpina iltoina, mutta päivisin ei oikein jaksa mitään (blogipostauksetkin kirjoitan yleensä iltaisin). Muu etenee heikosti. Ruoanlaittointokin on jotenkin kadonnut ruokavaliorajoitusten ja uupumuksen myötä kokonaan. Ehkä se vielä palaa, syytä ainakin olisi, sillä minulla on kesken ruokakirja. Kaikki tiedostot tulvivat artikkeli-ideoita, novelli-ideoita ja muuta inspiraatiota, mutta mistä voimaa niihin?
Tukilinja luettavissa netissä
Eräs tuttu ystävällisesti kertoi minulle, että kyllähän ne minua koskevat jutut Tukilinja-lehdestä voi tällä hetkellä lukea netistä. Aivan totta. Edellinen numero löytyy digilehtenä, varmaan ainakin vuoden loppuun asti.
Kolumnini löytyy sivulta 12, kirja-arvostelu Marian ilmestyskirjasta sivulta 22 ja lyhyt haastattelu minusta sivulta 23.
Saa nähdä, josko lehdessä olisi ensi vuonna minulta myös artikkeleita, eikä vain kolumneja tai itseeni liittyvää materiaalia. Suosittelen kyllä muutenkin tilaamaan tämän lehden. Mielenkiintoisia juttuja ja rahat menevät tärkeisiin tarkoituksiin.
Sairaskohtaus joka pysäytti
1,5 vuotta sitten vietin yhden päivän (alle 24 tuntia) Skotlannin Aberdeenissa ja siellä tapahtunut juttu tuli esiin eilisessä Twitter-keskustelussa. Se jätti minuun jälkensä, vaikka verbaalisesti sitä onkin vaikea kuvailla.
Olimme käyneet ystäväni Murrayn kanssa keskustassa ja odottelimme bussia takaisin hänen kotiinsa, kun bussipysäkillä vieressämme seissyt nainen yhtäkkiä kaatui selälleen maahan. Hänen takaraivonsa kasteli maan tummanpunaiseksi. Välittömästi alkoi tapahtua: ystäväni alkoi selvittää naisen hengityksen jne tilaa (hänellä on ensiapukoulutus), vieressä oleva mies soitti ambulanssin ja vieressä seissyt peruspissiksen oloinen teinityttö alkoi muuten auttaa. Oletin hänet naisen tyttäreksi, niin huolissaan hän oli.
Nainen hengitti, joten elvytystä ei lopulta tarvittu. Kyseessä oli ilmeisesti epilepsiakohtaus: nainen nytkähti maassa pari kertaa, ei varsinaista toonis-kloonista liikettä kuitenkaan) ja palasi pian tajuihinsa, joskin oli selvästi hieman sekava. Rauhoittelimme häntä parhaamme mukaan. Ambulanssikin saapui pian paikalle, olimmehan lähellä kaupungin keskustaa. Nainen käveli ambulanssiin omin jaloin, muistaakseni tosin talutettuna.
Sinä muutaman minuutin aikana ennen ambulanssin tuloa ehdin kuitenkin vaikuttua syvästi siitä, miten ohikulkijat välittivät naisen kohtalosta, vaikka tämä vaikutti hieman nukkavierulta ja Suomessa olisi todennäköisesti tulkittu vain “pultsariksi”. Naisen tyttäreksi luulemani teinityttökin osoittautui ventovieraaksi. Kaikki ohikulkijat pysähtyivät, kyselivät onko ambulanssi tulossa, voivatko auttaa jne. Eräs lääkärikin tuli pian paikalle sattumalta, mutta en muista tekikö hän lopulta mitään.
Twitterissä ehdotettiin, että kun yhdet alkoivat auttaa, massamentaliteetin mukaan auttamishalu levisi myös muihin. Vaikea uskoa, sillä kuvittelisin, että Suomessa nimenomaan jos kerran jotain apua nähtävästi olisi jo tulossa, ihmiset kiiruhtaisivat ohitse, ei heidän tarvitsisi sillä enää päätään vaivata.
On vaikea kuvailla sitä, miten tuo tilanne vaikutti minuun, mutta ehdottomasti se lisäsi haluani päästä Suomesta pois. Skotlantilaiset tekivät muutenkin kyllä vaikutuksen ystävällisyydellään ja avuliaisuudellaan, niin Glasgow’ssa kuin Aberdeenissakin (mm. ventovieras nainen, jonka perheeltä sain autokyydin), mutta kontrasti monessa asiassa oli nimenomaan Suomeen verrattuna (tai ainakin Helsinkiin; väitetysti muissa Suomen kaupungeissa ollaan ystävällisempiä).
Kenkälankittu tuulahdus kolonialismia
Tänään vietetään Hollannissa pakjesavondia eli paketti-iltaa, jolloin Sinterklaas, tuttavallisemmin Sint, tuo joululahjat. Sint on aika hassu versiointi pyhästä Nikolauksesta: äijä pukeutuu piispan pukuun sauvoineen päivineen, saapuu Espanjasta laivalla, ratsastaa valkoisella hevosella ja heittelee pipareita. Hevosen nimi on Hollannissa Amerigo, Flanderissa (Belgian flaamin- eli hollanninkielisellä alueella) Slecht Weer Vandaag (eli “huono ilma tänään”!). En muuten uskonut tuota jälkimmäistä nimeä, ennen kuin tarkistin sen todenperäisyyden.
Perinteisesti Sintille jätetään käsittääkseni heiniä ja porkkanoita, joista heinät ovat hevoselle ja porkkanat varmaan myös hevoselle (vai Sintille?). Kaupasta saa myös esimerkiksi porkkanan muotoisia vaahtokarkkeja. Tuhmat lapset eivät saa lahjoja, vaan Sint vie heidät mukanaan Espanjaan (moni on miettinyt, että kukapa ei haluaisi lähteä Hollannin joulukuun sateista Espanjan lämpöön…)
Sinterklaasin varjopuoli ovat kuitenkin pukin kumppanit Zwarte Pietit, joita suomalaisen tekisi mieli kutsua murjaaneiksi. Kun Sint saapuu Espanjasta höyrylaivalla, hänellä on mukanaan jopa yli tuhat Zwarte Pietiä (siis ihan konkreettisesti laivaparaatissa, ei vain saduissa).
Mutta hups, eiväthän nämä naamansa kenkälankinneet apurit tietenkään edusta mitään tummaihoisia, saatika sitten orjia. He ovat vain saaneet naamansa nokisiksi tultuaan sisään savupiipusta! Missään nimessä ei pidä vihjata, että Zwarte Pietit olisivat tummaihoisia, koska näin ei ehdottomasti ole asia.
Boom Chicago -komediaryhmän Greg Shapiro huomauttaa, että melkoisen maaginen savupiippu on kyseessä, koska Zwarte Pieteillä on myös afrotukka, muhevat punaiset huulet ja kultaiset korvakorut. Joskus he puhuvat hollantia surinamilaisen aksentilla. Kaikki nämä asiat tarttuvat taianomaisesti sieltä piipun uumenista. Komediaryhmä saa tämän sanoa ja sille voi kohteliaasti naurahtaa. Kaiken lisäksi he ovat amerikkalaisia, poliittisesti yltiökorrekteja, eivätkä voi ymmärtää hollantilaista kulttuuria. Mutta muuten kyseessä on tabu.
Tiger Beatdown -blogi kirjoitti hiljattain siitä, että jos julkisesti esittää mielipiteensä siitä, että Zwarte Piet on rasismia, voi joutua pidätetyksi – pahimmillaan poliisin hakkaamaksi (tästä on video todisteena).
On Suomessakin kiistelty siitä, ovatko suklaapusut kuvituksineen ja Fazerin Laku-Pekat rasismia, mutta vaikea kuvitella, että joku joutuisi tämän mielipiteen puolustamisesta putkaan.
Hollanti ei ole erityisen rasistinen maa – vaikea olisi ollakin, kun erivärisiä ihmisiä on aivan kaikkialla. Toki rasismia on silti täälläkin. Jokaisella sivistysmaalla tuntuu olevan oma sokea pisteensä. Se ei tietysti ole oikeutus sille, että näin tarvitsisi olla.
Ottamani valokuva kotimme läheltä Länsi-Amsterdamista. Sapluunalogo on Zwarte Piet is racisme -kampanjan tunnus.
Kilpailu: voita Marian ilmestyskirja!
Tässä arvonnassa voit voittaa joko fyysisen kappaleen tai sähkökirjan (PDF) Marian ilmestyskirjasta. Sinun ei tarvitse kuin kirjoittaa sisällöltään mielekäs kommentti. Kilpailu päättyy 20.12.2011 klo 23:59 Suomen aikaa. Osallistujamäärästä riippuen arvon vähintään yhden painetun kirjan ja yhden sähkökirjan. Jos osallistujia on vähintään 25, arvon kaksi painettua kirjaa ja yhden tai useampia sähkökirjoja. Saatan jakaa kirjoja palkinnoksi myös hyödyllisimmälle palautteelle.
Kilpailun säännöt
Saat yhden arvan kilpailuun kirjoittamalla tähän merkintään kommentin, jossa esität palautetta joko Marian ilmestyskirjasta (jos et ole lukenut sitä, voit kertoa myös mielipiteesi kirjasta takakansitekstin, lukunäytteen tai arvosteluiden perusteella), Maijan ilmestykset -blogista (juttuaiheet ja linkkiehdotukset käyvät myös) tai molemmista. Palaute saa tietenkin olla negatiivistakin, mutta siinä pitää olla jotain mielekästä, asiallista sisältöä. Yksi naseva virkekin riittää, mutta pelkkä “ihan kiva” ei ole palautetta.
Saat halutessasi toisen arvan, jos mainostat joko tätä kilpailua, tätä blogia yleisesti tai Marian ilmestyskirjaa esimerkiksi blogissasi, foorumilla (missä se on asianmukaista!), Twitterissä, Facebookissa tai IRC-galleriassa (yleisesti, ei ainoastaan lähettämällä yksittäiselle ihmiselle viesti). Tässä tapauksessa liitä kommenttiisi linkki tähän “mainokseen” (älä mielellään kirjoita kahta erillistä kommenttia). Jos olet mainostanut kirjaa esimerkiksi suojatulla Twitter- tai Facebook-tunnuksella, en voi tarkistaa asiaa, mutta luotan sanaasi. Jos olet mainostanut kirjaa/blogia jo ennen tätä kilpailua, sekin hyväksytään. Blogroll ja tietenkin myös lehtijutut jne lasketaan.
Yksi osallistuja voi saada enintään kaksi arpaa (yksi palautteesta, toinen mainostamisesta). Yksi osallistuja voi kuitenkin voittaa vain enintään yhden palkinnon. Palkinnot toimitetaan myös ulkomaille.
Jos jostain syystä haluat mieluummin sähkökirjan kuin painetun version, tai haluat osallistua vain painetun kirjan arvontaan, mainitse tästä kommentissasi. Muuten oletetaan, että jos sinut arvotaan ensimmäisenä, voitat painetun kirjan ja myöhemmät voittajat saavat sähkökirjoja.
Ilmoitan voittajille henkilökohtaisesti kommenttiin liitettyyn sähköpostiosoitteeseen. Sähköpostiosoitteeseen ei lähetetä mitään muuta (joten jos et voita, et saa yhtään sähköpostia). Voittajien nimet ilmoitetaan blogissa siinä muodossa, missä ne on jätetty kommenttikenttään.
Muistathan, että vaikka voittaisit, kirja ei ehdi sinulle enää jouluksi. Jos haluat varmistaa oman kirjasi – tai läheisellesi mieluisan yllätyksen pukinkonttiin – tilaa kirja heti! Katso myös 10 hyvää syytä hankkia esikoisromaanini Marian ilmestyskirja.
P.S. Voit voittaa vastaavassa kilpailussa myös uunituoreen tietokirjani Hankala potilas vai hankala sairaus: tietoa huonosti tunnetuista pitkäaikaissairauksista.
