Archive for January, 2012
Lue uusin novellini
Uusin novellini Taloni, linnani (jos aivan totta puhutaan, se on toiseksi uusin, koska sain sen valmiiksi lauantaina päivällä ja Trespasserin vasta lauantai-iltana) on nyt julkaistu muiden KaNoKiKu-novellien kanssa KaNoKiKun eli kansallisen novellinkirjoituskuukauden sivuilla. Novellista on johonkin kadonnut yksi kappalevaihto, keskeltä viimeistä kappaletta, mutta ei se onneksi tunnu juuri haittaavan. Mitä pidätte?
P.S. En edes muista, milloin olen viimeksi kirjoittanut suomenkielisen novellin. Tai no, muistan. Vasemmistonuorten Yhdenvertaisuus-kilpailuun kirjoitin tekstin kiireessä vain reilua viikkoa ennen Hollantiin muuttoamme. Se ei kuitenkaan sijoittunut eikä päätynyt julkaistavaksi, enkä ole saanut aikaiseksi julkaista sitä muuallakaan. Voisi joskus julkaista sen täällä.
Kuka kelpaa presidentiksi?
Twitterissä joku kysyi, että kumpaa “suvaitsevaisen” pitäisi äänestää, jos Pekka Haaviston vastaehdokas olisi tummaihoinen pyörätuolin käyttäjä. (Tämähän on tietenkin kompakysymys; henkilön “pitäisi” äänestää sitä, joka vaikuttaa heistä suvaitsevaisemmalta, paitsi jos jokin muu presidenttiehdokkaiden arvoissa on hänelle tärkeämpää kuin suvaitsevaisuus.)
Voiko presidentti olla nainen, homo, tummaihoinen, vammainen? Aiheuttaako jokin näistä konkreettista haittaa presidentin työlle, vai ovatko esteet vain ihmisten päiden sisällä?
Nykyään toki löytyy konkreettisia esimerkkejä siitä, että Suomessa nainen ja Yhdysvalloissa tummaihoinen voi päästä presidentiksi. Homopresidenttejä ei löydy, paitsi ehkä kaapista, mutta esimerkiksi Saksan ulkoministeri on homo. Saksa ei ole mikään ihan mitätön pikkuvaltio.
Kahdella maalla on tällä hetkellä avoimesti homoseksuaali pääministeri (Belgia ja Islanti), ja Norjalla oli sellainen hetken aikaa, vuonna 2002 – vieläpä konservatiivipuolueen edustajana (Kuvitelkaapa homo kepulainen ministeri Suomeen…). Homoutensa sijaan belgialainen Di Rupo on herättänyt paljon enemmän kohua sillä, ettei puhu hollantia, joka on Belgian suurin kieli.
Nykyään Suomen eduskunnassa on tummaihoinen homo (Jani Toivola). Vihreä poliitikko, pyörätuolia käyttävä Kalle Könkkölähän oli kansanedustaja jo 1983-1987, lähes 30 vuotta sitten. Luulen, että moni näkee kansanedustajan työn eri lailla kuin presidenttiyden siinä mielessä, ettei kansanedustajan työ ole edustustyötä. Pyörätuoli tai ihonväri ei siinä samalla lailla “haittaa” kuin presidenttiä (mukamas).
Maailman poliitikoissa on ollut jonkin verran pyörätuolin käyttäjiä (mm. CP-vammaisia) ja varmasti sitäkin enemmän näkymättömästi vammaisia. Esimerkiksi John F. Kennedy kärsi sekä lisämunuaisten vajaatoiminnasta että myofaskiaalisista triggerpisteistä (minulla on molemmat vaivat, joten tavallaan symppaan häntä). Kekkosenkin voi ajatella uransa loppupuolella olleen käytännössä vammainen.
Mielenkiintoiseen kategoriaan tavallaan näkymättömästi vammaisena pyörätuolin käyttäjänä sijoittuu Yhdysvaltain entinen presidentti Franklin D. Roosevelt (kuvassa), joka kuitenkin ovelasti “lavastettiin” käveleväksi (mainitaan muuten Marian ilmestyskirjassakin). Hänestä on vain pari hassua valokuvaa pyörätuolissa. Myöhemmin sairaus tuli ilmi, mutta osa amerikkalaisista ei edelleen tiedosta, että heillä on ollut pyörätuolia käyttävä presidentti.
Transsukupuoliset ovat yksi vähemmistö, joka hyvin usein unohtuu kaikista homo/maahanmuuttaja/vammainen/jne-vertailuista. Heihin kohdistuu myös kenties enemmän syrjintää kuin mihinkään muuhun vähemmistöön. Niin, entäpä transsukupuolinen presidentti, onnistuisiko? Transsukupuolisia poliitikkoja ei tule Suomesta mieleen yhtään. Maailmalta Wikipedia kuitenkin tuntee liudan.
Puolan parlamentissa on tällä hetkellä transnainen. Transsukupuolinen pormestari Georgina Bayer on ollut myös työväenpuolueen kansanedustajana Uudessa Seelannissa. Cambridgen pormestarina toimineen Jenny Baileyn puolisokin on transsukupuolinen. Transmiehiä on selvästi vaikeampi löytää.
Ketään ei tietenkään pitäisi äänestää vain siksi, että tämä on vähemmistön edustaja. Maahanmuuttaja kuitenkin äänestää helpommin maahanmuuttajaa, transnainen transnaista ja vammainen vammaista, koska uskoo tämän muita ehdokkaita enemmän ajavan omia asioitaan enemmän, kuten usein onkin.
Kuva Wikimedia Commons
Seksivau, perheväkivaltaa
Tällainen perheväkivallalla hekumoiva mainosbanneri löytyi ilmainensanakirja.fistä. Kuvottavaa, eikö? “Hyvä, kun eivät raiskauskuvastolla mainostaneet”, kuten kaverini totesi. Kyseessä on siis jonkin koodausfirman mainos. (Olen sumentanut kuvasta nettiosoitteet, etteivät perseapinat saa ilmaista mainosta.)
Väkivalta ei ole seksikästä. Väkivaltakuvaston käyttäminen ei ole myöskään nokkelaa tai vitsikästä. Ei, asiasta ei tee yhtään vähemmän tuomittavaa se, että heillä on toinen banneri, jossa turpiinsa saanut (selvästi kevyemmin, tosin) on mies.
Ei kai auta, kuin alkaa boikotoida koko palvelua. Onneksi on Sanakirja.org.
Lyriikan ja epiikan kuuluisa sillisalaatti
Nabokovin Lolita oli mainio kirja ja Pale Firestä kiinnostuin, kun kirjassa The Secret Miracle: The Novelist’s Handbook niin moni menestynyt kirjailija hehkutti sen rakennetta. Pale Firessä kieltämättä onkin hyvin omalaatuinen rakenne. Romaani koostuu kuvitteellisen runoilijan John Shaden 999-rivisestä runosta sekä tämän varsin hämmentävän naapurin Kinboten siihen kirjoittamasta esipuheesta ja monisivuisiksi venyvistä alaviitteistä, jotka eivät enimmäkseen liity mitenkään itse runoon.
Kirjasta on hyvin moninaisia mielipiteitä ja tulkintoja. Siitä on jopa tehty kymmenittäin akateemisia tutkimuksia. Onko Shade kirjan maailmassa oikea henkilö, joka on kehittänyt Kinboten, vai toisin päin? Vai onko Kinbote todellisuudessa joku aivan muu? Entä Kinboten kotimaa Zembla, josta tämä koko ajan jaksaa paasata, onko se kirjan todellisuudessa olemassa vai onko mies vain hullu?
Myös kvalitatiiviset näkemykset vaihtelevat. Joidenkin mukaan itse Pale Fire -runo on ehyessä jambisessa pentametrissään vaikuttava ja taidokas. Toisten mielestä runo on kökköydessään loistava parodia “oikeista” runoista. Toisia puuduttaa Nabokovin verbaali-ilotulitus sekä sanavarasto, johon kuuluu tapauksia, joita ei juuri tietosanakirjojen ulkopuolelta löytyy. Ja joidenkin mielestä kirja on aivan hulvattoman, ääneen hihkuttavan hauska.
Oma mielipiteeni? No. Kirjoittajana Nabokov on mestari, ellei jopa nero. Tästä kirjasta en silti saanut paljoa irti. Ei minua juuri naurattanut ja odotin, että lopussa olisi tiputettu jokin hätkähdyttävä pommi, mutta ei siinä minusta ollut mitään kovin kummoista. Toisaalta yhtenä 1900-luvun klassikoista (joka ei edes ole erityisen paksu) kirja on minusta lukemisen arvoinen. Ennemmin tosin suosittelen Lolitaa.
Pitkästä aikaa arvosteluita
Marian ilmestyskirjasta on tullut kaksi arvostelua tällä viikolla. Molemmat olivat mielestäni varsin positiivisia, vaikka oli kirjasta löydetty häiritseviäkin asioita. Toistaiseksi kaikki noin 13 arvostelua ovat olleet pääpiirteissään positiivisia – mutta ehkä kukaan ei ole vain kehdannut “pahoittaa mieltäni”, jos ei ole tykännyt.
“Hän kuvaa uskomattoman realistisesti potilaana olemisen tuskaa ja pelkoja sekä vammaisuuden vaikeuksia, pyörätuolissa liikkumisen vaikeuksista, noloudesta, hoitoihin sitoutumisesta… kirjoittaa Nenä kirjassa -blogin Norkku. Myös kujerruksia-blogin pigeonnaire kehui tarinaa aidontuntuiseksi.
Molempia oli hieman vaivannut se, että Marian ystäväpiiri tuntui olevan niin täynnä ongelmia ja sairauksia. Minä voisin sanoa, että sellaisia kroonisesti sairaiden ihmisten ympyrät tuppaavat olemaan. (Tietysti se, kuinka realistinen kirja on, ei välttämättä korreloi sen kanssa, miten realistiseksi/uskottavaksi lukija sen kokee.)
Arvostelukappaleita järjestyy edelleen sähköpostilla pyytämällä.
P.S. Voit nyt lukea tekstini Kuinka pitkä on novelli? KaNoKiKun blogista!
Nostosilta, tuo henkisen kasvun pyhättö
Tietokilpailukysymys: Mikä pysäyttää hätäisimmänkin urbaanin hötkyilijän paikalleen kiireen keskellä? Vastaus: Nostosilta. Niitä on täällä Amsterdamissa, ja monissa muissa Hollannin kaupungeissa, sattuneista syystä paljon. Ratikassa usein kuulee, kun hätääntyneet turistit kännykässä avautuvat kavereilleen: “Kyllä mä olen jo ratikassa, mutta en mä tiedä kauanko vielä kestää!”
Suurkaupunkien asukkaita sanotaan usein töykeiksi ja kiireisiksi. Monien, varsinkin brittien ja amerikkalaisten, mielestä hollantilaiset ovat töykeitä, mutta minusta täällä on selvästi vähemmän kiireahdistunut ilmapiiri kuin vaikkapa Helsingissä. Kuka tietää, ehkä syy onkin nostosilloissa?
Kansanliike pystyyn, nostosiltoja Helsinkiin!
Kyllä, se on meemi
En yleensä harrasta hirveästi näitä blogimeemejä, mutta laitanpa nyt kerrankin yhden (olin niin huonossa kunnossa, etten saanut mitään fiksumpaakaan aikaiseksi). Tämä on muutaman viikon vanha meemi, joten “tämä vuosi” viittaa viime vuoteen ja “ensi vuosi” tähän vuoteen.
1. Mitä sellaista teit vuonna 2011, mitä et ollut tehnyt koskaan aiemmin?
Luin arvosteluita esikoisromaanistani. Tein kirjatrailerin. Liftasin (tavallaan, pummin kyydin liikkuvasta autosta, joten kai se on liftaamista?). Kävin katsomassa modernia tanssia. Ruokin papukaijoja parvekkeellani. Biletin kirkossa. Popsin viruslääkkeitä. Piikitin itseäni. Sain tapiirin virtsaa päälleni. Värjäsin hiukseni hennalla.
2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi, ja teetkö enemmän ensi vuodelle?
En tehnyt lupauksia, tavoitteeni pidin melko hyvin.
3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Ei kai. Yhden kaverin vaimo (jota en tunne) sai vauvan kyllä. Yksi kaveri ja lukuisia kaukaisempia tuttuja on raskaana ja yksi hyvä kaveri sai vauvan aivan 2010 lopussa.
4. Kuoliko kukaan läheisesi?
Ei kai. Ihme kyllä. Yksi Twitter-tuttu menehtyi syömishäiriöön ihan vuoden viimeisinä päivinä.
5. Missä maissa kävit?
Hollanti ja Suomi vain. Mutta olin melkein Belgiassa useita kertoja!
6. Mitä sellaista haluaisit vuonna 2012, jota puuttui vuodesta 2011?
Hormonaaliset ongelmat edes vähän paremmin kuntoon.
7. Mitkä vuoden 2011 päivämäärät tulet aina muistamaan ja miksi?
Ei tule mieleen mitään erityisen päivämääräsidonnaisia tapahtumia.
8. Mikä oli suurin saavutuksesi tänä vuonna?
Hengissä pysyminen. Esikoisromaanin julkaisu. Myös Hankalan potilaan julkaisu oli aika siistiä.
9. Mikä oli suurin epäonnistumisesi?
Etten saanut ruokakirjaa edistymään paremmin.
10. Kärsitkö sairauksista tai vammoista?
Ihan riittävästi
11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Varmaan TENS-laite. Ehkä jotkut kirjat myös.
12. Kenen käytös herätti hilpeyttä?
Yksien kavereiden. Joskus pikkusiskoni. Ihan hyvällä tavalla molemmat, siis.
13. Kenen käytös masensi?
Mieheni joskus. Entisen lääkärini.
14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Elämiseen. Paljon meni tietysti terveyden kohentamiseen. Suomen matka tuli aika kalliiksi. Kirjoja tuli ostettua joitain kymmeniä. Miehelläni on kyllä huomattavasti kalliimpi kirjamaku kuin minulla, hänen keskivertokirjaostoksensa, siis yksi kirja, maksaa helposti 50-80 euroa…
15. Mistä olit oikein, oikein, oikein innoissasi?
Esikoisromaanin julkaisusta. Minusta tehdyistä lehtijutuista. Kolumnistin paikasta. Kustannussopimuksen saamisesta ruokakirjalle. Apurahasta. Pikkusiskon vierailuista tänne. Uudesta lääkäristäni. Hennasta. Viikonlopusta Suomen matkalla, kun samana viikonloppuna oli Boozembly, Slutwalk, Kox Boxin keikka Alppipuistossa, suosikkibändini CMX:n keikka ja suosikkitapahtumani Reclaim the Streets. En vieläkään tajua, miten nuo kaikki sattuivat samalle viikonlopulle.
16. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua vuodesta 2011?
Ei tule mieleen mitään.
17. Viime vuoteen verrattuna, oletko:
b) laihempi vai lihavampi?
En omista vaakaa. Hevoskastanjalla pääsin eroon mittavasta nesteturvotuksesta, joten kai sillä jokunen kilokin on lähtenyt.
c) rikkaampi vai köyhempi?
Paha sanoa. En ainakaan pahasti köyhempi.
18. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?
Kirjoittaneeni runoja. Käyneeni teatterissa. Matkustaneeni. Osallistuneeni Occupy’hin.
19. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?
Kärsineeni nestehukkaepisodeista, lisämunuaiskriiseistä ja muista hormonaalisista vajareista.
20. Kuinka vietit joulua?
Kotona miehen kanssa. Syötiin hyvin ja avattiin lahjoja. Ulkona oli ihanan lämmintä.
22. Rakastuitko vuonna 2011?
En.
23. Kuinka monta yhdenyön juttua?
En harrasta.
24. Mikä oli suosikki tv-ohjelmasi?
The Big C. En tosin katsonut sitä TV:stä.
25. Vihaatko nyt ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän aikaan?
En vihaa varmaan erityisesti ketään. Entisen lääkärini valheet kyllä vituttavat.
26. Mikä oli paras lukemasi kirja?
En osaa sanoa yhtä, parhaimmisto on listattu täällä.
27. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?
Ei tule mieleen mitään. (Vähän noloa, kun olen kuitenkin musiikkilehden toimittaja.)
28. Mitä halusit ja sait?
Paljon kirjoihin ja kirjoittamiseen liittyviä juttuja. Joitain lääkkeitä.
29. Mitä halusit muttet saanut?
Hormonaaliset ongelmat kuntoon. Kirjani kirjamessuille. Kustannussopparin Makuuhaavoille.
30. Mikä oli suosikkileffasi tänä vuonna?
Varmaan joku tanskalainen leffa.
31. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja kuinka vanha olit?
Täytin 27. Olin syntymäpäivää edellisenä päivänä kuurojen teknobileissä Den Boschissa. Heräsin aamulla kohtuullisen hienossa hotellissa Vlughtissä, missä emme olleet ottaneet aamupalaa, koska se maksoi 16 euroa per naama. Edellisenä päivänä oli mahtava sää, yli 20 astetta, mutta 3.4. oli vain n. 13 astetta ja satoi. Otimme bussin Den Boschin keskustaan, kävimme torilla ja söimme aamupalaksi falafeleja kanavan rannalla.
32. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi mittaamattomasti tyydyttävämmän?
Hormonaalisten ongelmien kuntoon saaminen. Ja se kustannussoppari.
33. Kuinka kuvailisit henkilökohtaista pukeutumiskonseptiasi vuonna 2011?
Sateenkaariraitoja. Oranssia. Siniset tai purppuranväriset kengät. Tykästyin myös pitkästä aikaa metsänvihreään.
34. Mikä piti sinut järjissäsi?
Kirjoittaminen.
36. Mikä poliittinen asia herätti eniten mielenkiintoasi?
Occupy.
37. Ketä ikävöit?
Monia kavereita ja ystäviä Suomessa ja muissa maissa.
38. Kuka oli paras tapaamasi uusi ihminen?
En tutustunut viime vuonna livenä kuin kahteen uuteen ihmiseen ja aika pintapuolisesti. Nettitutuista muistan tosi huonosti, milloin olemme tutustuneet. Varmaan joku suomalainen ylläpitämältäni foorumilta.
Halukkaat voivat lisätä tämän omaan blogiinsa.
Vielä sanojen käytöstä
Kirjoitin sanojen käytöstä jo aikaisemmin, Blogging Against Disablism -tapahtumaan. Osittain samaa aihetta, tosin enemmän kroonisesti sairaan perspektiivistä, käsitteli myös ensimmäinen Tukilinja-kolumnini. Arkipäivän kieli on kuitenkin sen verran ableistista, että siitä voi kirjoittaa toistekin. Olen itsekin saanut huomautuksia (kiitos Tuuli) yhdestä asiasta, josta on vaikea päästä eroon.
Käytännössä kaikki tiettyihin yhteyksiin sopivat negatiiviset sanat, niin suomeksi kuin englanniksikin, viittaavat joko mielenterveysongelmiin tai älylliseen jälkeenjääneisyyteen. Tosi tyhmää että… Ihan hullua! It’s stupid that… That’s just crazy/nuts/insane/idiotic! On vaikea keksiä niille korvikkeita, joihin ei liittyisi mitään ableistista sävyä. “Naurettava” (ridiculous) on yksi, mutta sitä on vaikea tottua käyttämään, koska se tuntuu vähän kliiniseltä, ei nasevalta.
Suomenkielisessä slangissa “homo” (tai etenkin “homoa”) tarkoittaa huonoa ja “vammainen” jotakuinkin samaa. Englannissa usein sanotaan “that’s so gay” negatiivisessa mielessä, mutta alunperinhän “gay” tarkoitti iloista, hilpeää – siihen törmää edelleen paljon vielä 1900-luvun alun kaunokirjallisuudessa. Toki englanniksikin termiä “lame” käytetään nykyään yleensä merkityksessä “surkea”, vaikka alkuperäinen merkitys on raajarikko.
Vähän aikaa sitten olin käyttämässä tekstissäni ilmausta “vasemmalla kädellä tehty”, mutta tajusin, että sekin on omalla tavallaan syrjivää. Aikoinaan vasenkätisiä syrjittiin hyvinkin paljon ja heidän elämänsä on edelleen joissain asioissa hieman vaikeampaa kuin oikeakätisen.
Mutta tästä herää kysymys: onko “vasemmalla kädellä tehty” ableistinen termi? Vai onko ableistista ajatella, että se on ableistinen termi, koska eihän vasenkätisyys ole sairaus tai vamma. Vai onko ableismia juuri se, että termi antaa ymmärtää vasenkätisyyden olevan huonompi ominaisuus? Vai pitäisikö olla jokin oma termi? Nimim. edelleen pitkän miettimisen jälkeen pihalla.
