Missä Amsterdamissa kannattaa käydä?
Lähiaikoina on vituttanut huolella, mutta yhdestä asiasta on lohtua: siitä, että asun täällä. Jos olet matkustamassa Amsterdamiin, kuten aika moni joskus on, tässä viisi paikkaa Amsterdamissa, joihin et luultavasti muuten törmäisi (ja joita ei ole useimmissa matkaoppaissa), mutta kannattaa törmätä. Kaikki paitsi ensinmainittu ovat myös täysin ilmaisia!
1. Yllätyksellisempi kanava-ajelu
Amsterdam on täynnä kanavaristeilyitä. Useimmat niistä ovat aika turistisia, mutta jos haluaa jotain vähän persoonallisempaa, kannattaa varata ajelu pienellä veneellä Boom Chicagosta Leidsepleiniltä, suositushinta noin 10 euroa. Valitettavasti kun kyselin näitä huhtikuussa, heillä ei ollut sillä hetkellä venettä käytössä, mutta ehkä nyt taas on.
2. Amstelpark
Unohda tylsä ja turistinen Vondelpark, Amstelpark on aivan älytön paikka. Se on hieman syrjässä, mutta metron varrella (RAI), ja sieltä löytyy mm. puiston ympäri ajava juna, hurmaava Galerie Papilon, kasvihuoneita, japanilainen puutarha, alppiruusutarha, labyrintti, pienoishuvipuisto, eläintila, “tietokoneistettu” leikkipuisto sekä albiinokenguruita (väitetysti piikkisikojakin, mutta eivät ole olleet kotona). Lapsille siis aivan ehdoton, mutta aikuistenkin kannattaa käydä.
3. Kylät
Amsterdamissa on useita pikkukyliä. Sloterdijk on hyvin pieni, mutta löytyy hämmentävästi Sloterdijkin aseman vierestä, aivan pilvenpiirtäjien tuntumasta. Sen löytää parhaiten ottamalla asemalta ratikan 12, sillä metrosta tai junasta sitä ei näe.
Isompia ovat pittoreski Sloten (aja 2:n päättärille ja etsi sieltä) sekä maalaishenkisempi Duivendrecht, jolla on oma metro- ja juna-asemansa (ei kuulu Amsterdamiin, mutta sijaitsee maantieteellisesti Amsterdamin ja Amsterdam Zuidoostin välissä).
Lisäksi pohjois-Amsterdamissa on useita kyliä, mutta niissä emme ole käyneet. Kartalta löytyy.
4. VU Hortus Botanicus
Hortus Botanicus on Amsterdamin keskustassa sijaitseva kasvitieteellinen puutarha, mutta VU-yliopiston viehättävä kasvitieteellinen puutarha on myös ihana, ja kaiken lisäksi ilmainen (auki vain arkisin 16:30 asti plus muutamana viikonloppuna vuodessa). Se sijaitsee lähellä 16:n ja 24:n päättäriä. Kannattaa yhdistää vaikka käyntiin Amsterdamse Bosissa, tai miksei Amstelparkissakin (bussi 62).
5. Muut puutarhat
Ei ehkä yllätä, että Amsterdamissa on monia siirtolapuutarhoita ja että ne ovat aivan ihastuttavia. Upein ja yksi suurimmista on Ons Buiten Amsterdamse Bosin kupeessa. Amstelglorie lähellä Overamstelin metroasemaa on myös valtava. Hieman lähempää keskustaa löytyy kiva myös Frankendaelin vierestä (Frankendaelkin on puutarha, muttei vedä vertoja tuolle siirtolapuutarhalle.)
Suosittelen myös Jordaanin kaupunginosasta Lijnbaangrachtia, jossa kerrostalot ja asuntolaivat tuntuvat kilpailevan siitä, kellä on överein terassi. Lopputulos on jotain viidakon ja puutarhakaupan kuvaston välistä.
Tunnetumpia nähtävyyksiä
Perinteisemmistä nähtävyyksistä Artiksessa ja Hortuksessa ei ole mitään vikaa, mutta Heineken Experienceä en ole koskaan ymmärtänyt. Anne Frankin talossa en ole käynyt, sinne on aina hirveät jonot. Tiedekeskus Nemossa olen ollut vain katolla, josta on mahtavat näköalat. Boom Chicagon komediat ovat yleensä hyviä, mutta ruoka ei ole kovin kummoista.
Amstelparkin lisäksi puistosuosikkejamme ovat Sloterpark, Flevopark, Westerpark ja Sarphatipark. Kaksi ensimmäistä ovat villimpiä, joissa voi nähdä vaikka mitä eläimiä, Sarphati on enemmän sievä pieni kaupunkipuisto, Westerpark jostain siitä välistä.
En ole käynyt kovin monessa museossa, mutta paras on ollut Tropenmuseum eli tropiikkimuseo Oosterparkin kupeessa. Amsterdam Museum Spuilla on sekin ihan mielenkiintoinen. Retropelimuseo ja optisen taiteen museo ovat OK, mutta pieniä ja edellämainittu on aivan ylihinnoiteltu.
Chinatownia keskustassa kannattaa ihmetellä, vaikkei siinä paljoa näkemistä ole. Sieltä kaupungin parhaat thairuoat (Bird) ja kiinalaiset (New King). Suositeltavaa ehdottomasti myös niille, jotka eivät pidä Suomen “kiinalaisesta!” Tietenkin kannattaa syödä myös indonesialaista, jota saa joka paikasta.
Albert Cuypstraatin Bazar-ravintola on “muslimidisko”-sisustuksineen käymisen arvoinen ja ruokakin maistuu. Länsimaailman ainoa pohjoiskorealainen ravintola Pyongyang löytyy Osdorpin lähiöstä. Kallis mutta hyvä.
Toreista suosittelen eniten etnistä Dappermarktia, turisteille tuntemattomampaa Ten Katemarktia, Lindengrachtin lauantaitoria, Spuin kirjakirpparia (pe), kangas/vaatepainotteista Noordermarktia/Lapjesmarktia (Westerstraatilla ma), vaikka ei Albert Cyupissa, Bloemenmarktissa tai Waterloopleinissäkään mitään vikaa ole. Kauppakaduista 9 Straatjes, Rozengracht ja Haarlemmerdijk.
8.7. järjestetään kirjamarkkinat Boeken op de Dam ja 19.8. Boeken aan de Amstel (Waterloopleinin luona). Näissä ja Spuilla on paljon myös englanninkielisiä kirjoja. Sunday Market -käsityötori Westergasfabriekissa kuukauden 1. sunnuntaina ei todellakaan ole mikään mummojen tori. Kesäisin samoin kuukauden 1. sunnuntaina Trammeland-päiväteknobileet Sloterdijkin asemalla.
Yöelämää emme niin harrasta, mutta parhaat bileet löytyvät OT301:stä (myös leffafestareita, keikkoja ja vaikka mitä) ja Ruigoordin kylästä joukkoliikennekartan aivan luoteisnurkasta (bussi 82). Kahviloista on vaikea valikoida mitään erityisiä, lähes kaikki ovat hyviä ja kohtuuhintaisia. Kaupungin hienoin vessa on muutenkin tyylikkäässä Dwaze Zaken -kahvilassa ihan aseman kulmilla.
Joka sunnuntai ajaa Haarlemmermeerstationilta museoratikka Amstelveeniin, mutta tätä emme ole vielä käyneet tutkailemassa.
En valitettavasti jaksanut kaikkia juttuja linkittää, mutta useimmat webbiosoitteet ovat paikannimi.nl. Tästä on tulossa kolmiosainen matkailusarja, loput kaksi osaa myöhemmin. Kysymyksiä aiheesta voi esittää kommentteihin ja vastaan mahdollisimman pian.
EDIT: 27.5.2014 Olen viivannut yli ne jutut, jotka on kokonaan lopetettu. Osaa tapahtumista järjestetään yhä, mutta koska tämä on 2012 kirjoitettu teksti, päivämäärät saa etsiä uudestaan. Veneen ja ratikan nykytilasta en tiedä.
8 Responses “Missä Amsterdamissa kannattaa käydä?”
Noniin, matkakuume iski. Kiittivaan. :D
Ei ole kyllä ikinä ennen tullut mieleenkään matkailla Hollannissa, mutta blogisi myötä on alkanut kiinnostaa. Erityisesti mainitsemasi Amsterdamin puistot, kasvitieteelliset puutarhat ja torit kuulostavat käymisen arvoisilta paikoilta. Yöelämä ei ole minunkaan juttu.
Tervetuloa vaan! ;-> Minusta on tosi sääli, että monille ihmisille Amsterdam on vain paikka, mihin tullaan ns. rellestämään. Mm. britit tulevat tänne paitsi polttamaan pilveä, myös juhlimaan polttareitaan ja katsomaan futista briteille tarkoitetuissa baareissa, joista saa brittiläistä ruokaa. Kun täällä olisi niin paljon kaikkea…
Täällä on myös monia muita hienoja kaupunkeja, joista lisää lähiviikkoina.
Tuo on juuri se kuva, mikä minulla aikaisemmin on Amsterdamista ollut, että sinne lähdetään vaan bilettämään. Ja kun itse olen enempi kulttuuri/luontoihminen, eikä pilvi tai baarit kiinnosta, niin ei ole ikinä tullut ajateltua Amsterdamia matkakohteena.
Kiva jos postailet muistakin Hollannin kaupungeista piakkoin, saas nähdä vaikka joskus itseni sieltä sitten löytäisin. :D
Kiitos, todella! Olen käynyt kotikaupungissasi jo kahdesti, mutta paljon, liian paljon on jäänyt näkemättä. Taidankin ottaa suhun yhteyttä, kun sinne taas ajelen! Ajelemme ehkä jo tänä vuonna, nimittäin R:n vanhemmat asuvat tunnin päässä Hollannista..
Tämä sun postaus tuli nyt yhdeksän kuukautta liian myöhään. Olin Amsterdamissa syksyllä. Boom Chicagossa käytiin kahdesti. Anna Frankin talon missasin, mutta käytiin sitten juutalaisessa museossa sekä kidutusmuseossa. Amsterdam on kyllä kaunis mutta jotenkin en ihastunut niin paljon. Liikaa ihmisä, oli kiva tulla takaisin Helsinkiin missä kadulla mahtui kävelemään törmäämättä kehenkään.
Tuosta on joku muukin valittanut. Kieltämättä turistiaikaan keskusta voi olla aikamoista sumppua. Siksi esittelinkin näitä vähemmän tunnettuja nähtävyyksiä, jottei tarvitse olla siellä sumpussa!
Mitä pidit Boomista? Ollaan käyty siellä kolmesti, kaksi oli tosi hyvää ja yksi ihan ok tai toisinpäin, en muista enää niin hyvin.
Olin Amsterdamissa pe-su. Ensimmäinen esitys oli todella hyvä. Sen perusteella päätettiin että mennään lauantainakin. Seuraava oli joku “Social network” aiheinen. Se oli ok, mutta ei niin hyvä kuin eka. Osa niistä ihmisistä jotka esiinty oli ihan mielettömän taitavia. Varmaan jos eksyn vielä kaupunkiin, käyn Boomissa uudestaan. Standup on ihanaa, mutta se ei toimi oikein suomeksi. Sen takia haen fixini ulkomailta jos mahdollista.
Social Network oli minustakin huonoin niistä kolmesta, jotka olemme nähneet. Muistaakseni alku oli hyvä ja sitten lässähti. Tietysti taso vaihtelee jonkin verran esityskerrasta toiseen.
Jännä, että sinun mielestäsi standup ei oikein toimi suomeksi. Monet ovat kyllä eri mieltä. Seuraavassa romaanissani käsitellään muuten jonkin verran standuppia.