Planeetta kalvon sisällä
Ostin Spinin sattumalta joltain kirjakirpparilta, ehkä enemmän miehelleni, joka on enemmän kovan scifin perään. Ehkä valitsin kirjan siksi, että se oli voittanut toisen tärkeimmistä scifipalkinnoista, Hugon. Myöhemmin eräs tuttuni hehkutti sitä hurjasti Twitterissä ja lupasin lisätä sen seuraavaksi to read -listalleni, kuten teinkin. En turhaan.
Spinin on sanottu olevan samaan aikaan kovaa scifiä ja “literary fiction”, eli siis myös kirjallisilta meriiteiltään ansiokas. Sitä se onkin. Se on myös vaikuttava, eeppinen ja jopa spirituaalinen kirja, jossa samaan aikaan vastakkain ovat ihmiskohtalot ja koko universumin kohtalo.
Kirja alkaa suunnilleen nykymaailmassa. Eräänä yönä tähdet sammuvat, kun hädin tuskin teini-ikäiset kaksoset Diane ja Jason sekä heidän ystävänsä Tyler ovat ulkona. Selviää, että joku on ympäroinyt maapallon puoliläpäisevällä kalvolla (membrane), joka estää tähtiä ja kuuta näkymästä, mutta oikean tavoin toimiva valeaurinko pitää huolta elämän jatkumisesta lähes entisellään.
Pian selviää, että Spiniksi nimetty kalvo myös vääristää aika-avaruutta. Maapallon ulkopuolella aika kuluu miljoonia kertoja nopeammin. Mitä käy, kun aurinko tulee tiensä päähän? Erilaiset tuomiopäivän kultit kukoistavat. Kuka on Spinin takana ja mikä sen tarkoitus on? Voisikohan Marsin asuttaa?
Spin on taitavasti ja eloisasti kirjoitettu ja tarina etenee hyvin jännittävästi parilla eri aikatasolla, loppua kohden melkein trillerimäisesti. Lapsuudenystävät kasvavat aikuisiksi ja tiet erkanevat. Neroksi kutsuttu Jason seuraa isänsä jälkiä avaruusteknologiaan, Tyleristä tulee lääkäri ja Diane hukkuu kulttimaailmaan. Usein heidän tiensä kuitenkin kohtaavat, eikä Tyler lakkaa haaveilemasta Dianesta.
Kirja avaa salaisuuksia hitaasti, suurimpana tietysti se, keitä ovat Spinin takana olevat Hypotheticals ja mitä ihmeen hurjia sivuvaikutuksia aiheuttavaa lääkettä (ja miksi) Tyler saa kirjan nykyhetkessä. Vastaukset lunastavat lukijan odotukset, minun ainakin.
Romaani on täynnä tiedettä, niin kuvitteellista kuin oikeaakin. Tähtitiedettä, maantiedettä, lääketiedettä, biologiaa, teologiaa… Kuvaukset erilaisten uskontojen ja kulttien kehityksestä olivat kiehtovia ja uskottavia, kuten luonnontieteellisetkin teoriat.
Jokin lääketieteellisissä osuuksissa ei tuntunut aidolta, vaikea selittää miksi (siis esim. lääkärin työssä, en tarkoita tulevaisuuden fiktiivisiä keksintöjä). Myös vammaisaspekti löytyy MS-taudin myötä, vaikka senkin kuvaus tuntui ulkokohtaiselta. (HLBT:tä löytyy ihan pieni ripaus, aavistuksen päälleliimatun oloisesti.)
Kirjassa on kaikkea paljon, aikaa, paikkoja ja ideoita, henkilöitä ei mielestäni erityisen montaa. Eikä mitään liikaa. Kaikesta ei toki tällaisessa kirjassa voi pitää. Yksi asia jäi kuitenkin erityisesti häiritsemään, ja se on samalla myös yksi kirjan hyvin harvoja pahoja kliseitä.
Spinin naishahmot ovat huonoja, kuten monessa tieteiskirjassa. Pariskunnissa nainen on selvästi heikompi osapuoli. Dianea kuvataan vahvaksi, mutta silti hän jää kultin ansaan pitkäksi ajaksi. Muista tärkeistä naishahmoista yksi on lähes psykopaattinen, persoonaton seksillä keinottelija (melkein kuin edellisessä lukemassani scifikirjassa, mutta viileämpi) ja toinen alkoholisoitunut ressukka. Romanttiset ja eroottiset kuvaukset kuitattiin aina parilla lauseella, vaikka periaatteessa ihmissuhteet ovat tärkeitä kirjassa.
Joka tapauksessa hieno, erittäin kunniahimoinen ja mieleenpainuva lukukokemus, varmasti Hugonsa ansainnut. Uskoisin Spinin maistuvan myös muille minunlaisilleni, jotka yleensä karsastavat kovaa scifiä.
