Vie köyhiltä, anna rikkaille

Suomessakin uutisoitiin tällä viikolla, kun Britannian Tory-kulttuuriministeri Maria Miller joutui eroamaan taloudellisten kähmintöjen takia (hän piti kuitenkin paikkansa parlamentissä). Briteissä tuntuu olevan maan tapa, että poliitikot esimerkiksi hakevat kymmenien tuhansien puntien vuosittaiset korvaukset kakkosökyasunnosta, jossa asuukin oikeasti joku perheenjäsen.

Britannian pääministeri David Cameron oli sitä mieltä, että Millerin ei tarvitsisi erota eikä häntä pitäisi asiasta enää hiillostaa, koska hän kerran “pyysi anteeksi”. Talousrikolliset pysyvät yhdessä. Briteissä sosiaaliturvalla eläviä, etenkin vammaisia, nimitellään yleisesti pummeiksi. Olisivat syntyneet kultalusikka suussa kuten kaikki kunnon ihmiset, niin voisivat elää herroiksi sukunsa rahoilla. Ja vähän verorahoillakin, mutta se on eri asia.

Brittien vammaiset muistavat Millerin aivan muista asioista kuin kulttuuriministerinä. Miller oli nimittäin aiemmin vammaisasiaministeri. Aika hienoa, että tällaiselle on oma ministeri, eikö? Riippuu tietysti siitä, kuka virkaa hoitaa.

Millerin pesti ei tosiaankaan tarkoittanut, että hän olisi missään määrin ajanut vammaisten asioita. Sen aikana Briteissä tehtiin kammottavia uudistuksia vammaistukiin (joista olen kirjoittanut enemmän useissa blogiteksteissä ja kahdessa lehtijutussa). Lisäksi Miller puhui jatkuvasti läpiä päähänsä aiheeseen liittyen.

Tällä hetkellä Briteissä kuohuttaa erityisesti makuuhuonevero, joka ei koske vain vammaisia, mutta käytännössä vaikuttaa heihin suhteettoman paljon. Sosiaalitukea saavilta peritään “sakkoa”, jos heillä on enemmän huoneita kuin talouden kokoon nähden on soveliasta. Monilla alueilla pienempiä asuntoja ei ole saatavilla (arvioiden mukaan 100 000 taloutta ei pysty muuttamaan pienempään vaikka haluaisikin), toisilla perheillä “ylimääräinen” huone on olemassa esimerkiksi henkilökohtaista avustajaa varten.

Makuuhuoneveron seuraukset ovat olleet karmivat. Puolet (joidenkin lähteiden mukaan jopa 2/3) veron kohteeksi joutuneista perheistä on velkaantunut ja joka seitsemäs uhkaa saada häädön. No, onneksi keskivertopoliitikolla on sentään muutama kartano per lärvi.

Kommentoi
Name and Mail are required