Kirjoja meille muille – kirjoja kaikille
Löysin hiljattain saamani hylyn Marian ilmestyskirjalle, jonka sain reilu kolme vuotta sitten, puoli vuotta sen jälkeen, kun romaanille oli jo solmittu kustannussopimus. Siinä sanottiin:
Suurempaa yleisöä ajatellen käsikirjoituksesta puuttuu selkeä juoni. Sen sijaan ne, joita vammaisuus koskettaa, voisivat olla siitä kiinnostuneita. Vammaisia on noin 10 % väestöstä, joten vertaistarinana teos voisi toimia.
Riittävän lukijamäärän saavuttaminen on kuitenkin [kustantamo XYZ]:lle liian haastavaa.
Näin jälkikäteen ajateltuna tuo tuntuu vieläkin hassumalta. Useampi tervekehoinen ihminen on sanonut lukeneensa kirjan yhdeltä istumalta, joten kai siinä täytyy jonkinlainen juoni olla.
Lopussa on tietenkin kaksi erilaista hassuutta: 1) Kirja sopii vain vammaiselle lukijalle (mikä selvästi ei ole totta. 2) Vammaisia on vain 10 % väestöstä, joten kirja ei voi olla kaupallisesti kannattava.
Jos oletetaan, että kirjan kohderyhmä olisi 10 % suomalaisista, se ei ole erityisen vähän. Kustannusalaa (tai markkinointia yleisesti) tuntevat tietävät, että kaikilla kirjoilla on kohderyhmä. Jos jokin on “tarkoitettu kaikille”, se ei luultavasti ole kenenkään makuun.
Twitterissä oli hiljattain meemi nimeltä #WeNeedDiverseBooks, eli ihmiset postasivat tuota hashtagia käyttäen syitä siihen, miksi (lasten ja nuorten)kirjoihin tarvitaan lisää eri vähemmistöjen edustajia, esimerkiksi etnisiä vähemmistöjä, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä ja vammaisia. Tagissa oli paljon myös kuvia, joissa erinäköiset ihmiset pitelivät paperille kirjoitettuja pyyntöjään.
Moni sanoi, että haluaa lisää kirjoja, joissa on vähemmistöä X, koska heidän lapsensa edustavat sitä. Toisaalta joukossa oli myös tyyppejä, jotka sanoivat “olen valkoinen heteromies, minulle on kyllä ihan tarpeeksi kirjoja, kirjoittakaa vain muillekin!”
Jenkeissä tämä etnisten vähemmistöjen puutos on erityisen painava puutos. Etenkin tummaihoiset ja latinot muodostavat todella ison osan ihmisistä, mutta nuortenkirjojen (kuten aikuistenkirjojenkin) henkilöt, erityisesti päähenkilöt, tuppaavat olemaan valkoihoisia.
#WeNeedDiversity-tagissa valitettiin erityisesti etnisesti kirjavien henkilöiden puutteesta. Aasialais-afrikkalaista syntyperää ollut amerikkalaislapsi ei löytänyt yhtään kirjaa, joiden henkilöt muistuttaisivat häntä.
Suomessa on aika paljon maahanmuuttaja-aiheisia romaaneja, mutta onko Suomessa kirjoja, lasten tai aikuisten, joissa olisi eri etnistä alkuperää olevia ihmisiä ilman, että kirjat käsittelisivät maahanmuuttajateemoja? Aika vähän kai? Suomessakin alkaa olla yhä enemmän lapsia, jotka eivät ole maahanmuuttajia tai ulkomaalaisia, vaan eri värisiä ja kulttuuritaustaltaan hieman erilaisia suomalaisia.
Myös erityisesti autistihahmoja kaipailtiin Twitterissä paljon. Sekin on aika loogista, kun asiaa miettii. Vaikkapa lastenreumaa sairastavan tai yksikätisen lapsen saattaa olla helpompi samaistua tervekehoiseen päähenkilöön kuin autistin, joka voi kokea usein olevansa hyvin syvällisellä tasolla erilainen kuin muut. Kyllähän autisteja kirjoista löytyy – mutta yleensä epäinhimillistettyinä sivuhenkilöinä, joiden tehtävä on olla omituinen ja saada päähenkilö vaikuttamaan empaattisemmalta.
Luin hiljattain Hanna-Riikka Kuisman romaanin Valkoinen valo, jossa lähes kaikki henkilöt kärsivät kroonisesta kivusta (varsinainen arvostelu tulee myöhemmin). Tämä oli minusta virkistävää, koska krooninen kipu on oikeastikin hyvin yleistä. Marian ilmestyskirjasta jotkut ovat valittaneet, että siinä on “liikaa vammaisia”.
Minusta näyttää siltä, että paljon erilaisia vähemmistöjen edustajia, samankin vähemmistön edustajia, sisältävät romaanit ovat lisääntymässä. (Elviira-romaanissani on muuten kolme naispuolista autistia, joista kaksi on aikuista.)
Olen siirtymässä romaanieni suhteen enemmän scifin suuntaan. Aika paljonkin, pian. Siinä minua on mietityttänyt se, miten voin pitää vammaiset hahmot mukana. Mahdotonta se ei tietenkään ole. Kaverini Cory kirjoittaa vammaisia niin scifi- kuin fantasiateoksiinsa. Hän sai juuri sopimuksen kakkoskirjalleen, tieteisromaanille jonka päähenkilö on autisti.
Autisteja tulee varmaan olemaan tulevaisuudessakin. Mutta onko tulevaisuudessa vaikkapa reuma-, borrelioosi- tai pemfiguspotilasta? Lääketiedeihmisenä minun on tähän erittäin vaikea uskoa. Monia parantumattomina pidettyjä sairauksia on alettu jo nyt parantaa geeniterapialla. Meidän nykyisyytemme alkaa olla monella tapaa “scifiä”. Tietysti scifin ei tarvitse olla “arvaus” siitä millainen maailma on, siinä voi olla hyvinkin erikoisia skenaarioita.
Yksi mahdollinen lähtökohta on tietenkin se, että vammat ja sairaudet voi parantaa, mutta kaikki eivät halua parantaa niitä omalla kohdallaan. Tästä olen kirjoittanut jo yhden julkaistun novellin ja seuraava romaanini perustuu osittain tähän. Mutta voiko tätä teemaa käyttää jatkuvasti?
Vain hetkeä ennen tämän kirjoituksen julkaisua tuli tieto, että The First Book Project lupaa ostaa 10 000 kappaletta kutakin valitsemaansa lastenkirjaa, jossa on vähemmistöjen edustajia, vähentäen näin kustantajien taloudellista riskiä. Wow.
Tarvitsisimmekohan oman kampanjan Suomeen?
2 Responses “Kirjoja meille muille – kirjoja kaikille”
Mulle sanotaan aina, että kärjistän ja liioittelen henkilöhahmoissa. Mikä on sinänsä huvittavaa, sillä monta kertaa pitää pikemminkin vähän tune down, eli hillitä niitä asioita, joita on tullut vastaan arkielämässä. Totuus on usein niin käsittämätöntä, että sitä pitää vähän lieventää ja muokkailla, jotta se olisi uskottavaa tarinassa. Ei se mun vika ole, jos kaikki eivät törmää elämän merkillisiin puoliin ja kummallisiin ihmisiin tai sanoisinko: huomaa niitä ja heitä ympärillään. :)
Niinhän se menee, että totuus on tarua ihmeellisempää. Tunnen monia ihmisiä, joiden elämäntarina on niin absurdi, ettei se fiktiossa voisi koskaan olla uskottava.