Archive for December, 2014
Haavat sidottu
Makuuhaavoja-näytelmä olisi nyt valmiina. Koelukijoita otan kyllä yhä mielellään vastaan, jos sellaisia löytyy. Näytelmästä tuli hieman aiempia näytelmiäni lyhempi, 77 liuskaa. Uskoisin sen olevan hyvä pituus tälle.
Tämä oli haastava näytelmä, siinä missä itse romaanikin, perustuuhan se vuoteenoman ihmisen elämään, muistoihin ja mielikuvitukseen. Se oli kuitenkin maailma, johon oli mukava palata uudestaan vuosien tauon jälkeen – kirjoitin romaanin 2010-2011.
Hassua sinänsä, että yksi päävaikutteista näytelmässä on Talo Kalliossa -näytelmä, jonka toteutimme yläasteella kouluni vuotuisessa näytelmäproggiksessa yhteistyössä Helsingin Kaupunginteatterin kanssa. Siinä tuotiin lavalle kokonainen kerrostalo samanaikaisesti. Vähän samaa hain tässäkin. Toki ohjaaja ja dramaturgi lopulta päättävät esillepanosta, mutta minunkin pitää nähdä näyttämö edessäni.
Näytelmästä jäi pois monia kirjassa tärkeitä elementtejä, kuten Ikea ja jopa koko standup-komiikka. Äiti, Rami ja Helinä ovat mukana vain hieman. Pääpaino on Kain maailmalla, naapureilla ja äänillä. Varsinaisia monologeja käytin lopulta yllättävän vähän.
Hassuin muutos oli, että kirjassa varsin siedettävästä Sinikasta tuli näytelmässä aivan jäätävä, niin inhottava vittuilija, että ihan pahaa tekee.
Toivottavasti tämäkin näytelmä nähdään vielä lavalla.
Julkaisuja U-lehdissä
Minulta on viime aikoina julkaistu kaksi novellia: Super! Ursulassa ja Rautakeuhko Usvassa. Molemmat ovat ilmaisia spefilehtiä, joita voi lukea sähköisessä muodossa. Ursula on romanttinen lukemistolehti, jota olin tällä kertaa myös toimittamassa. Usva on arvostettu, lähes 10 vuotta ilmestynyt nettizine, jossa on julkaistu niin Miina Supisen, Juha-Pekka Koskisen kuin Hannu Rajaniemenkin novelleja.
Super! on humoristista reaalifantasiaa, jossa treenataan ja kiskotaan superruokia. Rautakeuhko puolestaan on ensimmäinen vaihtoehtohistorianovellini, aiheen voinee arvata. Se sijoittuu 1980-luvun Pakistaniin.
Molemmat ovat siis terveysaiheisia, Rautakeuhko menee myös cripficin alle. Se onkin ensimmäinen julkaistu pitkä cripficnovellini melkein neljään vuoteen (toistaiseksi julkaisemattomia olen kyllä kirjoittanut muutamia, samoin ainakin kaksi raapaletta).
Lisäksi minulta on ilmestynyt raapaleita eli sadan sanan novelleja. Kehitysprosessi on antologiassa Kummalinnun munia, jonka Osuuskumman raapalepalvelun tilaajat ovat jo saaneet, muut voivat tilata sen alkuvuodesta. (Se ei ala U:lla, mutta onhan siinäkin monta U:ta.)
Raapale Tähtien taakse julkaistiin joulukuussa Osuuskumman somekampanjassa. Ensi vuoden alkupuolella ilmestyy sähkökirjassa vielä kolme spefiraapaletta, joissa käsitellään mm. radioaktiivisuutta, leivontablogeja ja golemeja.
Makumaassa
Minä olen ruokaihminen ja siten maut ovat minulle tosi tärkeitä. Makujen maailmassa erityisen kiehtovia ovat makuyhdistelmät. Parhaimmillaan kaksi makua (tai useampi) sulautuu yhteen niin, että lopputulos ei maistu enää kahdelta eri asialta, vaan joltain ihan uudelta.
Esimerkkejä ovat vaikkapa sitruuna ja rakuuna juuri oikealla tavalla yhdistettyinä tai punajuuri ja tuore salvia. En pidä rommista enkä hirveästi banaaneistakaan, mutta paahdettu banaani + rommi on loistava yhdistelmä, siinäkin syntyy aivan uusi maku.
Suklaayhdistelmiä nyt voisi listata loputtomiin, suklaa kun menee loistavasti niin monen marjan, hedelmän ja mausteen kanssa. Mustikka, vadelma, sitruuna, appelsiini, mango, viikuna, luumu, tee, rosmariini, inkivääri, kardemumma, minttu, chili… Juuri eilen tein suklaapikkuleipiä chiloépippurin (joka nimestään huolimatta ei ole pippuri eikä chili) kanssa, tosin laitoin sitä harmillisesti liian vähän.
Kesällä ostin Belgiasta huippuhienoja suklaita, joista paras oli appelsiini-timjami. Ei olisi uskonut, mutta siinäkin oli uskomaton makujen sinfonia, appelsiini ja timjami yhtyivät aivan uudenlaiseksi mauksi.
Muita omia suosikkiyhdistelmiäni ovat mm.
- mustikka-kardemumma
- mustikka-laventeli
- mustikka-granaattiomena
- vadelma-balsamico
- mansikka-lime
- raparperi-viikuna
- viikuna-anis
- tuore herne-minttu
- sitruuna-tuore basilika
- päärynä-lakritsi
- mango-kardemumma
- mango-lucuma
- lime-ruusuvesi
- timjami-sitruuna-dijon
- kurpitsa-salvia
- kurpitsa/bataatti-muskotti
Mikä on sinun suosikkimakuyhdistelmäsi?
Stalkkauksen keskipiste
Sydänvarjo on toinen lukemani kirja Twitter-kollegaltani Hanna-Riikka Kuismalta. Omalaatuisessa lukukokemuksessa on paljon samaa kuin Valkoisessa valossa. Rappiota, alkoholismia, syrjäytymistä, mielenterveysongelmia ja köyhyyttä. Rosoisuutta, rujoutta ja raakuutta, leptejä, pameja ja testoa kuluu ja ihmiskeho on kulutushyödyke. Se on ennen kaikkea romaani pakkomielteistä.
Sekä spugehtava Anton että traumatisoitunut ja sulkeutunut Kerttu alkavat stalkata Susannaa, Antonin entistä tyttöystävää. Nyt Susannalla on uusi elämä perheenäitinä ja hän on hurahtanut uskoonkin. Hän on kaikin puolin täydellinen. Onnellisen pikkuvaimon elämässä piilee kuitenkin monenlaisia salaisuuksia ja menneisyyden haamuja.
Kirjassa ääneen pääsevät niin Anton, Kerttu, Susanna kuin välillä Susannan mies Markokin. Pätkät ovat hyvin omaäänisiä ja lähes kokonaan kerrontaa, usein suorastaan selitystä ja höpötystä, ennemmin kuin varsinaisia kohtauksia. Alussa tyyli vähän ärsytti, mutta se vei pian mukanaan.
Hahmoissa on aika paljon kliseitä, etenkin Susannassa. Jeesus auttaa kaikkeen ja Susanna jaksaa vaahdota sivukaupalla homoista, mamuista, narkkareista, köyhistä, masentuneista, ateisteista ja esimerkiksi ystävättären puolisosta, jolla on “vegetaristisia taipumuksia”. Eli samaan aikaan hienohelmabarbie ja persujuntti. No, ehkä se on klisee siksi, että tällaisia ihmisiä on oikeasti olemassa.
Yksi mikä kirjassa ei minusta toiminut oli se, että sekä Antonille että Kertulle Susannan talo, jota he piirittävät, muuttuu taianomaiseksi, eräänlaiseksi henkilöhahmoksi. Tämä tulee esiin jatkuvasti väitteen tasolla, mutta mielestäni Kuisma ei saa sitä tuotua esiin kuvauksella.
Myös Kertussa jotkut asiat ärsyttivät. Hänellä tuntui olevan lähes kaikki mahdolliset traumat ja kuollut kaksoisveli Hannu meni jo minusta liikaa yli, vaikka eittämättä kirja veti asiat yli tahallaan.
Tunnelma tiivistyy selvästi loppua kohden ja jutustelut kasvavat jännitysnäytelmäksi. Luin kirjan parissa päivässä.
Lisää poliittisen tahdon asioita
Suomalaisessa politiikassa on eletty melkoista jännitysnäytelmää tänä syksynä. Tahdon2013 on päättynyt toistaiseksi voittoon, mutta se oli vasta alkua. (Samana päivänä äänestettiin myös lapsilisien pienentämisestä, mikä monen mielestä taas oli kaikkea muuta kuin voitto.) Viime viikolla äänestettiin myös murskaava ydinvoima-aiheinen päätös.
Nyt eduskunnassa olisi tarkoitus ratifioida vihdoinkin kaksi tärkeää sopimusta, jotka Suomen olisi pitänyt hyväksyä jo kauan sitten: saamelaisten oikeuksia turvaava ILO 169 -sopimus sekä YK:n vammaissopimus. Tuosta ILO-sopimuksesta on muuten Vähemmistövaltuutetulla erittäin helppolukuinen (suorastaan miellyttävä lukea!) tietopaketti netissä, suosittelen. Invalidiliitolla puolestaan on samankaltainen PDF vammaissopimuksesta.
Lisäksi puuhataan translain uudistusta, joka takaisi transsukupuolisille ihmisille paremmat (tai siis vähemmän surkeat) oikeudet. HLBTIQ-ihmisten asioiden ajaminen ja lainsäädäntö ei todellakaan päättynyt Tahdon2013:n läpimenoon!
Yksi Suomen pahimmista juridisista ihmisoikeusansoista ovat vakuutuslääkärit, joiden uhriksi olen itsekin joutunut raskain seurauksin. Viime kuussa päätettiin, että jatkossa vakuutuslääkärien pitää perustella päätöksensä paremmin. Nyt kerätään nimiä adressiin (jota olen ehdottanut muutettavaksi kansalaisaloitteeksi) sen puolesta, että vakuutuslääkäreitä koskisi sama totuusvelvoite kuin muitakin lääkäreitä.
Varmasti on monia muitakin tärkeitä päätöksiä, jotka on tehty tänä syksynä tai jotka haluttaisiin pian eduskunnan käsittelyyn. Itse olen mukana eräässä ruohonjuuriprojektissa, jossa ajetaan pitkäaikaissairaille parempaa asemaa, mutta se tuskin menisi lainsäädännön puolelle (koska ko. asia jo rikkoo Suomen perustuslakia).
Ensimmäinen arvostelu Palsamoidusta
Neljännen romaanini Palsamoidun ilmestymisestä on jo pari kuukautta, mutta vihdoin tuli se kauan odotettu ensimmäinen arvostelu. Maailman ääreen -kirjablogin Pii tykkäsi kirjasta. Hän koki sen samaistuttavaksi ja piti sen pohdinnoista. Loppuun hän kirjoitti:
“Maija Haaviston uusin teos käsittelee koskettavasti myös ystävyyttä. Pidin paljon tästä teoksesta, joka nappasi mukaansa heti ensimmäisillä sivuilla.”
Nyt voi huoahtaa helpotuksesta. Olen maininnut ennenkin, että ainakin minulle ensimmäinen (tai ensiksi lukemani) arvostelu romaanista on aina psykologisesti tärkein. Jos se on hyvä, ei haittaa yhtään samalla lailla, jos joku myöhemmin vaikka lyttää. Onneksi huonoa ensiarvostelua ei ole vielä tullut. Eikä onneksi varsinaisia lyttäyksiäkään ole tainnut vielä tulla, vaikka ei toki mikään miellytä kaikkia.
Arvostelukappaleita on toki tarjolla edelleen.
P.S. Kaipailen koelukijoita Makuuhaavoja-näytelmälle!
Pientä tiiseriä kirjakeväästä
Tässä pari tiiserikuvaa alkuvuodesta Nordbooksilta ilmestyvästä kuvakirjastani Seeprakoiran seikkailut. Kuvittajana on siis Aura Ijäs.
Kannattaa pitää kirja mielessä, jos mietit ensi kevään lahjoja omille lapsille tai tuttavaperheille. Lupaan että myös tarinassa riittää väriä, vauhtia ja iloa!
P.S. Kuvat ovat kännykällä otettuja, eli eivät vastaa lopullisia tarkkuuden, valoisuuden tai värien puolesta, siksi paperikin voi näyttää hassunväriseltä.
Hollywoodia ja self helpiä romaanina
Nicholas Montemaranon bestselleri The Book of Why on kirjoja kilohintaan -ostokseni. Huomaa kyllä, että kyseisellä kerralla tapahtumassa ei ollut juuri mitään fiksuja ei-genreromaaneja, kun olen ostanut tämän. Tätäkin voisi toki pitää maagisena realismina, mutta sitä ei yleensä taideta laskea genrekirjallisuuteen.
Kirjan lähtökohta on sinänsä kiinnostava. Eric Newborn kirjoittaa The Secret -henkisiä motivaatio/self help -kirjoja. Miten saat kaiken mitä haluat. Hänellä on laaja fanikunta, mutta hänelle itselleen kaikki “ajatustaiat” ovat enemmänkin OCD:tä. Kun Ericin vaimo kuolee, hänen omat ajatuksensa ja kirjansa alkavat tuntua vierailta ja hän eristäytyy koiransa kanssa Martha’s Vineyard -saarelle.
Sitten valitettavasti mennään Hollywood-tyyppisen pseudospirituaalisen hötön puolelle. Seuraa romanttista vipinää ja entä jos nämä Law of Attraction -höpötykset ovat sittenkin totta?
Henkilöhahmot tuntuvat alussa kovin teennäisiltä. Koko ajan muistaa olevansa lukemassa romaania, joka tuntuu kovin väkisin väännetyltä. Välillä mukana on myös Ericin aikoinaan pitämiä parin sivun inspiraatiopuheita, jolloin alkaa vain etsiä, milloin kursiivi loppuu ja viitsii taas jatkaa lukemista.
Loppua kohden kirja alkaa muuttua aidommaksi. Siihen pääsee sisään paremmin, vaikka juoni ei sinänsä muutukaan jännittävämmäksi, mutta päähenkilöön saa paremmin yhteyden. Hänen menneisyytensä, erityisesti epätoivon, kuvaus on riipaisevaa, mutta ei liian siirappista. Kirjoitustyyli toimii ajoittain hienosti. Toisaalta yliluonnollisen puolelle harpotaan liikaa.
Alussa toiselta päähenkilöltä vaikuttava Sam jää oudon irralliseksi ja ikään kuin hiipuu kuvioista pois. Hän ei tunnu niinkään oikealta henkilöltä vaan sellaiselta pahviukkelilta (tai -akkelilta), jota tarvitaan potkaisemaan tapahtumakulku oikeaan suuntaan.
Romaanista jäi siis ristiriitaiset fiilikset monellakin tapaa. Toisaalta sitä ei missään vaiheessa ollut tosissaan jättämässä kesken, vaikka erityistä jännitystä siinä ei ollut.
