Koraani on uusi pakkoruotsi

Kukaan tuskin on välttänyt kuulemasta, että Yle lähettää Koraania (tai siis Koraanin suomenkielistä käännöstä, joka ei ole virallisesti Koraani) radiosta, ja kuinka hirveä haloo siitä on noussut. Islamia! Meidän verorahoillamme!

Eräs persu jopa uhkasi pommi-iskulla Yleen tämän takia. Ilmeisesti persujen terroristinen vitsihuumori on jo niin jokapäiväistä, että mediakaan ei tästä juuri kiinnostunut.

On surullista, että Koraani on muuttunut monelle synonyymiksi islamisteille, terrorismille ja sharialaille, jopa suoranaiselle pahuudelle. Koraanin lukeminen on automaattisesti Islamin tukemista tai levittämistä, mutta tunnustuksellinen uskonnonopetus Suomessa kuitenkin okei, ainakin niin kauan kuin uskonto on oikea eikä väärä. (Minusta lapsen kannalta pakollinen tunnustuksellinen uskonnonopetus on ihmisoikeusrikos.)

Minä en ole lukenut Koraania, mutta voisin kyllä lukea sen (käännöstä), koska aikoinaan luin Raamatunkin kokonaan. Olihan se aika puiseva kirja. Siskoni opiskelee Aasian-tutkimusta ja siihen liittyen on lukenut myös Koraanin käännöstä, koulukirjana. Muslimia hänestä ei ole tullut.

Kritiikki siitä, että Yle lähettää vain Koraanin, eikä muiden uskontojen pyhiä kirjoja, on periaatteessa ihan validia. Jostain hassusta syystä se vain tulee tahoilta, joiden en voisi kuvitella kuuntelevan Tripitakaa tai Bhagavadgitaa radiosta, tuskin myöskään Lentävän Spagettihirviön gospelia.

Hämmentävintä minusta on kuitenkinkin se, miten nopeasti Koraani-keissistä on tullut samankaltainen mantra kuin joistain mamukysymyksistä – tai pakkoruotsista. Päätös ilmentää aikamme rappiota, siitä pitää jauhaa jatkuvasti ja se kelpaa argumentiksi lähes mihin vain, sen voi nostaa esiin melkein missä tahansa keskustelussa.

Pakkoruotsivertauksen lisäksi ylimmässä linkissä linkatussa Facebook-keskustelussakin epäiltiin Koraani-ohjelman vievän Lastensairaalan rahat.

Tässä uudempi ainoa – esimerkki ketjusta, jossa keskusteltiin Ylen Anneli Auer -dokumenttiin väitetysti luvatta tekemistä muutoksista. Valitettavasti muitakin esimerkkejä on netti täynnä.

“YLE toimii törkeästi muuallakin, radion puolelle he tuovat koraanin lukua jota ei suurin osa Kristityistä hyväksy, sillä se on saastaa Kristinuskon silmissä. Miksei YLE lue Raamattua, onhan se sentään valtauskomme/kristinuskon oppikirja ja ainoan oikean Jumalan sanaa..YLE:ltä on ote lipsunut pahemman kerran!”

Tämä avautuminen alkaa toki muutenkin olla sarjassamme “etsi virheet”. Hienoa kuitenkin, että oikean Jumalan sanaa saa lähettää radiossa, väärän jumalan ei. Harmillisesti tosin Allah on – niin pitkälle kuin mielikuvitushahmot nyt voivat olla – sama tyyppi kuin Jahve.

2 Responses “Koraani on uusi pakkoruotsi”

  1. Calendula says:

    “Harmillisesti tosin Allah on – niin pitkälle kuin mielikuvitushahmot nyt voivat olla – sama tyyppi kuin Jahve.”

    Naurahdin. :)
    Naulankantaan.

  2. Minna says:

    Tämä Koraanikohu on kyllä mennyt minulta täysin yli hilseen. Oma varsin uskonnollinen kasvatukseni ei tehnyt minusta kristittyä, joten senpä radioluvun haluaisin kyllä kuulla, joka tekisi minusta islamistin… Sen sijaan yleisestä mielenkiinnosta uskontoja kohtaan voisin kyllä hyvin kuvitella lukevani Koraanin ‘sitten joskus kun on aikaa’. Sitä ennen mm. Jaakko Hämeen-Anttilan todella mielenkiintoisia kirjoja aiheesta, vaikka nyt vähän popularisoituja ovatkin.

Kommentoi
Name and Mail are required