Kansia, kehuja ja näytelmäsuota
Blogi laahaa taas reaalimaailmaa jäljessä. Minun piti siitäkin kirjoittaa, että olin Iltalehden kannessa, mutta sitten se sekoittui aprillipäivään (kuka uskoisi todeksi jos postaisin tuollaisen aprillipäivänä!) ja nyt siitä on jo pari viikkoa. Eli ikivanha juttu siis.
Silti ihan huvittavaa todeta olevansa Iltsikan kannessa Vesa Keskisen, Paula Koivuniemen ja Laura Voutilaisen eliittiseurassa. Ja ko. lehti oli, sattumalta, arvostellut myös Sisimmäisen. Pikkuruisesti mutta positiivisesti.
Palsamoidustakin tuli tänään pitkästä aikaa uusi arvostelu, Kirjavinkeissä. Tuija oli pitänyt siitä selvästi enemmän kuin muista kirjoistani. Itselläni se ei ole missään mielessä lemppari, mutta useakin lukija on pitänyt sitä parhaanani tai ainakin suosikkinaan.
Eilen kävin “korkkaamassa kevään” piknikillä Vondelparkissa suomalaisen kaverin, hänen perheensä ja kavereidensa kanssa. Onhan se Amsterdamin muihin puistoihin verrattuna ylihypetetty turistirysä, mutta ihan hauska paikka ja oli vuoden toistaiseksi paras sää. Pari vuotta sitten kävin syntymäpäivänäni (3.4.) piknikillä kun oli loistava sää, mutta isommalla piknikillä olen viimeksi tainnut olla – silloinkin kuokkimassa – ehkä 2004.
Nyt on menossa kymmenes päivä ScriptFrenzyä eli NaNoWriMon tyyppistä näytelmän/elokuvankirjoituskuukautta. Minulla nyt neljäs kerta: 2012 syntyi Marian ilmestykset -näytelmä, 2013 Toxic Dreams -elokuvakäsis ja viime vuonna Makuuhaavoja-näytelmä.
Screnzyn tavoitteena on 100 liuskaa tekstiä, mutta tänä vuonna päätin kirjoittaa pari vuotta mielessä pyörineen monologinäytelmäidean. Monologinäytelmässä on jonkin lähteen mukaan vain noin 25 liuskaa, koska ne ovat niin “wall of text”. Niinpä tavoitteeni on 25 liuskaa wall of textiä, vaikka luulen tämän pituuden olevan vähän hatusta vedetty.
Helppoa ei ole ollut, vaikka periaatteessa Screnzy on pituuden puolesta ihan piece of cake. Kaksi ensimmäistä kertaa valmistuin jo 11. päivä huhtikuuta, nyt en ole vielä edes aivan puolivälissä.
Alussa olin hyvässä kunnossa, sitten seikkailin rijswijkläisessä kylpylähotellissa, eikä siellä tullut juuri kirjoitettua. Tällä viikolla taistelin useita päiviä hyvin vaikeaa hypoglykemiaa vastaan. Väkisin pakotin itseni kirjoittamaan ihan vähän juuri ennen nukkumaanmenoa.
Toinen ongelma on sisältö. En ehtinyt suunnitella näytelmää juuri lainkaan etukäteen – yleensähän suunnittelen huolella. Vaikka Erveyskeskus menikin aika freestylenä, oli minulla siihenkin alustava kohtauslista olemassa. Oli minulla nytkin “kohtauslista”, mutta ei käytännössä mitään muuta.
Näytelmässä on neljä henkilöä monologeeraamassa ja kaksi näistä henkilöistä ei ole onnistunut vielä kunnolla heräämään henkiin. En tiedä tuleeko tästä mitään. Tuleepahan tehtyä, kai tästä vähintään jotain oppii.
Ei kai kirjoittamisen aina tarvitse olla helppoa tai hauskaa, mutta vähän silti kaduttaa, etten valinnut sitä jo vuosia mielessä pyörinyttä komediaideaa. Olisipahan hupia kirjoittaessa.
