Toiveuusinta: 14-vuotiaan Maijan dystopiascifiä
Tämä koneeltani löytynyt tieteisnovelli on päivätty tasan 17 vuotta sitten, 12.5.1998, eli olen kirjoittanut sen 14-vuotiaana, juuri ennen kuin aloitin ensimmäisen romaanikäsikirjoitukseni. Mukana on melkoisesti insidehuumoria, mutta eiköhän se ole ihan hupaisaa luettavaa muillekin.
Siitä en osaa sanoa, mistä olen saanut vaikutteita tähän tekstiin, kun tietääkseni en juuri lukenut scifiä tuolloin. Jotkut parhaina pitämistäni novelleistani olen kirjoittanut jo 90-luvun puolella ja ne voisi luokitella slipstreamiin tai uuskummaan.
Pako pakokaasutodellisuudesta (eli nörttien katkera kosto)
Tämä teksti on puhdasta futuristista fiktiota ja sillä ei ole minkäänlaista yhteyttä totuuteen. (Ei vielä… Mutta jonain päivänä.) Kaikki yhteydet todellisiin henkilöihin, paikkoihin tai tapahtumiin ovat kuviteltuja (Tai sitten eivät).
Laskin lehden käsistäni ja huokaisin syvään. Taas muutamia tuttuja ihmisiä kuolleita-palstalla. En enää useinkaan jaksa lukea koko palstaa, niin masentava se on. Ei se että se vie lähes sata sivua, ei se että sieltä saattaa löytää jonkun entisen kaverinsa tai jopa ystävänsä nimen, vaan se, että siellä on niin pienten lasten nimiä. 4-vuotias tyttö oli “menehtynyt etanolimyrkytykseen”. 5-vuotias poika oli “nukkunut pois fokusiinin yliannostuksen seurauksena”. Useimpia ilmoituksia eivät ole laittaneet vanhemmat, vaan kunta. Vanhemmilla ei joko ole rahaa tai sitten vanhempia ei yksinkertaisesti ole. Useat vanhemmat kuolevat samoihin syihin kuin lapset. Kukaan ei välitä. Ilmoitukset ovat kaunis tapa, joka tosin paperin kallistuttua ja rahan vähennyttyä on kuihtumassa.
Vaikka aika tuntuu ikuisuudelta, tätä on jatkunut hieman yli kaksi vuotta. Vuoden 2008 elokuussa eduskunta teki ratkaisevan päätöksen ja sen jälkeen paluuta ei ollut. Muutamassa kuukaudessa kuolinluvut olivat kohonneet räjähdysmäisesti. Jopa minä yllätyin. Kaikki Toverit yllättyivät. Tätä menoa pian on meidän aikamme. Joskus iltaisin tosin alkaa tulla sääli heitä. Alle kouluikäisiä lapsia kannetaan kaupungilta pois paareilla kasvot vaatteilla peitettyinä. Joitakin heistä voitaisiin ehkä vielä pelastaa vatsahuuhtelulla, mutta millä rahalla? Kun ihmisiä kuolee tuhansittain päivässä, miksi yrittää pelastaa yksittäistä lasta? Rahaa ei ole. Valtion viimeiset rahat ovat puf kadonneet. Sitä ei sanota ääneen, mutta todennäköisesti niillä on ostettu fokua.
Tällä menolla valta on meidän muutaman kuukauden sisällä. TOMKeja ei enää ole. Väestö on käynyt todella vähiin. Luulisin asukasluvun olevan muutamia kymmeniä tuhansia. Vaikka Suomen väestö onkin vähennyt jyrkemmin kuin missään muualla, päätös päihteiden laillistamisesta tehtiin myöhemmin kuin muissa maissa. Jotkut maat ovat jo Toverien hallinnassa. Mikä parasta, väestökatastrofi ei ole enää uhka. Kun ihmisten määrä lasketaan miljoonissa, eikä miljardeissa, sitä ei luultavasti seuraa muutamaan tuhanteen vuoteen. Ja siihen mennessä nörtit hallitsevat maailman jokaikistä kolkkaa.
Kun kävelee kaduilla, tulee kammottava olo. Kuolema leijuu joka puolella. Ilmassa voi tuntea alkoholin löyhkän, mutta kaikkialla leijuva makea pyörryttävä tuoksu on peräisin fokusta. Nörtit tunnistaa valkoisista hengityssuojuksista. TOMKit eivät niitä käytä. Jos menee paikkaan, jossa on paljon fokun hengittäjiä ja hengittää syvään tarpeeksi kauan, saa riittävän annoksen sitä tullakseen pilveen.
Kuten rakkaalla lapsella sillä pilvellä on monta nimeä: fokkis, höyryt, diudiu, supernanna, pakokaasu. Viimeinen nimi on ehkä osuvin. Fokulla pääsee helposti pakoon kaikkea. Ei tarvitse kauan seisoa kadun kulmassa, kun jo raukea diileri tulee kohdalle heilutellen pikkuisia säiliöitä ja naamareita – miten ois pieni todellisuuspako, halvalla menee, huntin tölkki. He tulevat kysymään sitä jopa meiltä, vaikka hengityssuojuksista näkee meidän olevan nörttejä. He tietävät, että joskus joku meistä lankeaa. On niin helppoa repäistä suojus kasvoiltaan ja ostaa viimeisillä rahoillaan fokupurkki. Kiinnittää naamari kasvoilleen ja hengittää sitä. Muutaman henkäyksen jälkeen olo on rento ja rauhallinen. Kun vetää koko purkin, niin sen jälkeen on päiväkausia vapauttavassa pilvessä. Ei pelkoa, ei vihaa, ei mitään muuta kuin mukavia rauhallisia tunteita. Fokuun ei tietääkseni synny fyysistä riippuvuutta. Se on vain niin helpottavaa, että yhden annoksen jälkeen haluaa elää koko loppuelämänsä tuossa mukavassa haavemaailmassa.
Loppuelämä ei välttämättä ole kaukana. Yhden purkin annosten jälkeen tulee halu hengittää kerralla kaksi purkillista, jotta pako kestäisi kauemmin. Usein se voi kestää jopa viikon. Foku on vahva keskushermostoa lamauttava huume. En tiedä tarkalleen mistä se on tehty, mutta olen kuullut siinä olevan ainakin ilokaasua, kloroformia ja joitain hallusinogeenejä. Kaksi pulloa sitä voi lamauttaa aivot totaalisesti. Helppo ja tiedostamaton kuolema, jollaisia pääsee todistamaan kaduilla koko ajan. Yleisin kuolinsyy ei silti ole fokun yliannostus. Myös alkoholimyrkytyksiä tapahtuu paljon etenkin 4-12-vuotiaiden joukossa, joille foku on usein liian kallista. Pimeissä pulloissa ollut metanoli on sokeuttanut monia. Ja monet ensin juovat itsensä humalaan ja sitten helpottavat krapulaa pienellä fokutujauksella. Yhdessä niiden vaikutukset ovat kauheita ja sydänkohtaus voi yhtäkkiä tappaa täysin tajuissaan olevan ihmisen.
En väitä, ettei minun olisi usein tehnyt mieli mennä kadulle ostamaan halpa viinapullo tai fokusäiliö ja haihduttaa kaikki maalliset murheet. Mutta haluan elää vielä silloin kun nörtit hallitsevat maailmaa. Silloin eläminen voi olla jo ihan mukavaa.
Politiikot ovat suurilta osin kuolleet. Uosukainen on vielä presidenttinä, mutta kuinka kauan? Suomi ei todellakaan voi hyvin; mikään maailman valtio ei voi hyvin. Luultavasti hänet on yhtä helppo syrjäyttää kuin Le Pen Ranskassa tai Lebed Indo-Venäjällä. Uosukainen vetää katujen kielten mukaan itsekin fokua. Hän kieltää sen, mutta harvoissa televisioesiintymisissään hän on näyttänyt juuri niin raukealta kuin fokuaddiktit näyttävät. Vallankumouksen jälkeen meillä on valta. IE:n hallitus syrjäyttää eduskunnan. Eräät Toverit tekevät jo suunnitelmia uuden sukupolven kasvattamiseksi. Täällä tulee olemaan autiota vielä pitkään. Ehkä olisi järkevintä, että kaikkien maailman maiden nörtit muuttaisivat samaan valtioon, niin ei olisi niin tyhjä olo suurimman osan taloista ollessa autioita. Ja nettiyhteydet tulisivat halvemmiksi. Voisimme muuttaa johonkin rikkaaseen Keski-Euroopan valtioon. Ranska? Ehkä ei, Le Pen on saanut siellä aikaan paljon tuhoa. Saksa voisi olla hyvä vaihtoehto. Sen alueet ovat taistelujenkin jälkeen kunnossa ja se on suuri ja rikas maa.
Tuntuu pahalta, että suurin osa maailman väestöstä kuolee ja me jatkamme elämäämme IRCin ja Pepsin ihmemaassa. Mutta eikö se ollut heidän oma valintansa? Me valitsimme silloin, viime millenniumilla ja meitä haukuttiin ja meille naurettiin. Vielä muutama vuosi sitten meille naurettiin päin naamaa. Nyt meitä on jo enemmän kuin haukkujia. En silti halua ajatella pikkulapsia, joilla ei ollu valinnanvaraa. Lapsia, jotka kasvatettiin tai houkuteltiin TOMKeiksi. Lapsia, jotka kuolivat juodessaan alkoholia, jonka vaaroista heillä ei ollu harmainta aavistustakaan. Lapsia, joita yleiset joukkohaudat ovat täynnä.
Minulla oli itsellänikin lapsi. Olin varma, että hän pysyisi erossa fokusta ja viinasta. Sitten tuli se laki ja päihteitä oli joka puolella. Tyttäreni oli silloin viisi enkä osannut pelätä hänen puolestaan. Hänhän oli niin pieni, hänhän leikki vielä Kybereillä. Ja sitten eräänä päivänä hän oli kavereillan kylässä. Ovikelloni soi ja siellä oli poliisi. Hänellä oli kankaaseen kääritty mytty sylissään. Se mytty oli minun tyttäreni. Poliisi kertoi, että tyttö oli viety sairaalaan kaverinsa luota. Viisi lasta, nuorin vasta kolmivuotias, oli löydetty takapihalta voimakkaassa humalassa. He olivat hengittäneet myös muutaman säiliön fokua. Silloin ihmishenki oli ollut vielä jonkin arvoinen ja heitä oli yritetty pelastaa. Kukaan heistä ei selviytynyt. Seuraavana päivänä kaivoimme ystävieni kanssa hautausmaalle viisi pientä hautaa ja nostimme varovasti lasten pienet ruumiit sinne. Ei ollut arkkuja eikä hautakiviä. Kaksi päivää myöhemmin kannoin ystävieni ruumiit samalle hautausmaalle.
Karl Marx sanoi, että uskonto on oopiumia kansalle. Se ei pidä enää paikkansa. Uskontoa ei ole enää, foku on kansan uskonto ja oopiumi. Sen me olemme karvaalla tavalla oppineet.
