Pako kosmisesta vankilasta
En lue kovaa scifiä käytännössä lainkaan. Hannu Rajaniemen Quantum Thiefin päädyin lukemaan annettuani sen miehelleni synttärilahjaksi vuosi sitten. Kirja ei varmaan sen suurempia esittelyitä kaipaa.
Quantum Thief on hyvin merkillinen romaani. Alussa on vaikea hahmottaa siinä juonta, mutta juoni kyllä löytyy, siinä on vain hankala pysyä kärryillä superedistyneen teknologian, loputtoman terminologian ja muiden kommervenkkien takia. Kirja muistuttaa tavallaan enemmän fantasiaa kuin scifiä siinä, että melkein mitä tahansa voi tapahtua, kuin kyse olisi magiasta. Kuolleistakin voi herätä ja aikaa väännellä miten lystää.
Kvanttivaras toi minulle mieleen Maxine Hong Kingstonin 1960-luvulla kirjoittaman Tripmaster Monkey -romaanin, jonka verbaali-ilottelussa myös samaan tapaan aluksi tuntui siltä, ettei mitään juonta ole. Sen löytämisen jälkeenkin lukija pidettiin lujilla. Ja aika-avaruuskin heitti häränpyllyä molemmissa. Hahmoihin on vaikea kiintyä kovin syvällisesti, kun kaikki energia menee siihen, että tajuaa tapahtumat ja maistelee jännittäviä lauseita. Tripmasterissa ei tosin ole dekkarielementtejä.
Eräs hämmentävä seikka ovat suomalaiset nimet: englanninkielisestä kirjasta löytyy mm. Mieli, Perhonen ja Hiljainen koto. Ranskankielisiä nimiäkin riittää, kuten päähenkilö, mestarivaras Jean de Flambeur, ja japaniksi ainakin Heian-kyō eli Kioton vanha nimi.
Pidin erityisesti lopusta, olikohan se nyt kolmanneksi viimeinen loppu. Kirjan konseptiin tietysti sopii, että loppuja voi olla monta. Itse näin lopun yhdessä kohtauksessa ihan selvästi viittauksia johonkin venäläiseen klassikkoon, en vain tiedä mihin. Kertokaa jos keksitte.
Seuraavaksi sitten pitää lukea tämän jatko-osat, jotka mieheni jo osti hyllyyn, sen verran omaperäistä ja kiehtovaa tykitystä tämä kuitenkin on.
Suosittelen muuten Rajaniemeltä myös pähkäpsykedeelistä Euroviisu-aiheista(!) scifiproosarunoa, joka löytyy Usva-lehdestä.
