Outo, oudompi, etnomykologia
12. käsikirjoitukseni, toivottavasti 7. julkaistava romaanini Rihmasto on aloittanut kustantajakierroksensa. Reippaasti aikataulusta myöhässä, mutta niin käy kun sabotaasi tuhoaa olennaisia elimiä.
Melkoiseksi palapeliksi meni kahden vuorotellen kerrotun pirstaleisen tarinan kirjoittaminen. Melkein jokaista kohtausta on siirrelty, aivan ensimmäisiä ja viimeisiä lukuunottamatta.
Alussa pirstaleista meinasi tulla liiankin pieniä. Pitkään mietin, tuleeko Rihmastosta jopa lyhyin romaanini, vaikka siinä on kaksi tarinaa(!). Siinä ei olisi paljon järkeä. No, ei siitä lyhyin tullut, ainakin Palsamoitu on lyhempi ja kai Marian ilmestyskirjakin.
Pituudella ei tietysti ole väliä, mutta jos kahden tarinan romaanista tulee lyhempi kuin yhdestä tarinasta, niin onhan se vähän outoa. Tosin mikäpä tässä romaanissa ei olisi.
Kahden tarinan romaanissa osoittautui jännittävimmäksi se, että tarinat kytkeytyvät toisiinsa hieman konkreettisesti, toisiaan jatkaen, tarkentaen, kyseenalaistaen ja risteytyen, mutta myös tasoilla. Ja niitä yhtymäkohtia on löytynyt paljon enemmän kuin sinne alun perin tarkoituksella kirjoitin. :-o Alitajunta kai työssään.
Se minua huolestuttaa, onko romaani liian outo kustantamoille. Pahoin pelkään, että ainakin isoille on. Homealtistus on toki ajankohtainen aihe, mutta etnomykologia ei ole mitään bestsellerlistojen kamaa. En osaa sanoa, miten spefiä romaani lopulta on jos lainkaan, mutta se tiede “scifissä” (osa kirjasta sijoittuu 2040-luvulle, mutta itse maailma ei ole siinä olennainen) ainakin olisi mykologiaa.
Pitäisiköhän joskus kirjoittaa joku ihan “normaali” romaani? Njääh, sellaisia on jo kirjoitettu ihan tarpeeksi. Voin kirjoittaa vain sellaista mitä haluan. Palsamoitu ja Sisimmäinen ovat varmaan romaaneistani normaaleimmat, eivätkä ne sen paremmin ole menestyneet, vaikka Sisimmäinen toki nappasikin isomman kustantajan.
Seuraavaksi suunnitteilla olisi nuortenromaani. Se on ehkä enimmäkseen ns. tavanomainen, paitsi ei aivan kuitenkaan.
