Archive for February, 2017
Sähköistävää ystävyyttä
Luin viime vuonna Leah Thomasin Because You’ll Never Meet Me’n, joka oli spefihtävää cripfic-YA:ta. En antanut sille kovin ylistävää arviota, koska moni asia kirjassa ärsytti minua. Usein kuitenkin luen kirjojen jatko-osat, vaikka en olisi hullaantunut ensimmäiseen.
Olen tällä kertaa tosi tyytyväinen, että tein niin. Lähes uunituore kakkososa, tässä kuussa ilmestynyt Nowhere Near You on paljon edeltäjäänsä parempi. Useinhan kakkoskirjan osuus on haastava, etenkin trilogioissa, mutta myös muuten.
Ykköskirja oli hieman staattinen (no pun intended), vaikkakaan ei missään nimessä tylsä, koska päähenkilö Ollie oli omituisen sähköyliherkkyytensä takia syrjäisen metsämökin vanki, eikä saksalaisen kirjekaveri Moritzinkaan elämä ollut kovin kummoista. Tässä molemmat alkavat elää, ja se aiempi staattisuus tuo upeaa kontrastia tapahtumille. Lukijana tosiaan iloitsee sen puolesta, että Ollie ja Moritz pääsevät vihdoin toteuttamaan itseään ja kokemaan asioita. Ollien ihaileva ihmetys meille tavanomaisista asioista ilmankostuttimista ihmismassoihin oli todella hienosti kuvattu.
Kakkonen korjasi myös ykkösessä minua ärsyttäneitä asioita. Hahmojen absurdeihin fyysisiin ominaisuuksiin ja ylitsepursuavan intellektuelliin kirjoitustyyliin oli jo tottunut. Moritzin saksalaisuuden kuvaus ei ollut niin ärsyttävää ja saksan sanojen käyttö oli yleensä perusteltua. Kirjoitustyyli on oikeastaan tosi hieno. Silloinkin kun siinä on ajoittain jotain runollisen abstraktia, se tuntuu silti konkreettiselta ja aidolta.
Nowhere Near You hyppäsi spefihtävästä/slipstreamista ihan reilusti scifin puolelle. Välillä ehkä vähän liikaakin, kuten Bridget, jonka “langaton” sydän pumppaa verta niin kauan kunhan se on 87 mailin säteellä hänestä. Uudet hahmot jäivät kyllä minusta suurin osa turhan etäisiksi.
Paljoa muuta juonesta ei viitsi sanoa, ettei spoilaa enempää edeltävääkin osaa. Joidenkin mielestä tämäkin kirja on turhan hidas, mitä en oikein ymmärrä. Tapahtumia ja käänteitä riittää. Juonta pyöritetään varsin taidokkaasti ja ennalta-arvaamattomasti, vaikka toki jotkut asiat ovat odotettavissa. Kirjeromaanin muotoa hyödynnetään tässäkin cliffhangereihin, mutta myös epäluotettavaan kerrontaan.
Kirja sortuu tunteiden vuoristoradassaan harvoin liikaan siirappiin, tai sen antaa anteeksi koska särmää ei unohdeta, ja on suurimman osan ajasta aidosti koskettava. Myös HLBTIQ-puoli ja vammaisuuden kuvaus olivat jees ja tykkäsin myös teatteria käsittelevistä osuuksista. (Mutta missä ei-valkoiset?) Suosittelen ehdottomasti myös aikuisille, mutta lukekaa Because You’ll Never Meet Me ensin.
Eutanasiakeskustelu tulvii valheita ja propagandaa
Eutanasia on noussut vaihteeksi julkiseen keskusteluun Suomessa. Keskustelun taso on vain niin surkea, propagandaa, valheita ja vääristelyä pursuava, että ihan oksettaa. Tulee mieleen tasa-arvoisesta avioliitosta käyty keskustelu hauveleineen.
Esimerkiksi Yle julkaisi ala-arvoista potaskaa surkuhupaisasti otsikolla “Eutanasia ymmärretään usein väärin”, jossa sadistinen propagandisti luettelee valheita toisensa jälkeen vastauksena “väärinymmärryksiin”. Jo jutun määritelmä eutanasiasta eli kohta 1. on virheellinen. En tajua, miten tällaisen tarkoitushakuisen ja erittäin vahingollisen valheryppään voi ylipäänsä julkaista “journalismina”.
Kokosin tähän eutanasiakeskustelussa yleisesti esiintyneitä virheitä ja läpipaskoja argumentteja, tuo “artikkeli” on vain jäävuoren huippu.
- Hollannin tilanteesta esitetään jatkuvasti virheellisiä väitteitä, esimerkiksi että loppuunvietyyn elämään liittyvä eutanasia olisi tarkoitettu niille, jotka kokevat itsensä taakaksi, vaikka tämä argumentti ei liity aiheeseen mitenkään.
- Lasten eutanasia Hollannissa puolestaan on tarkoitettu äärimmäisiin poikkeustapauksiin, esim. jos lapsella on väistämättä kuolemaan johtava erittäin kivulias synnynnäinen sairaus ja elämänlaatu on täysin 0. En yksinkertaisesti ymmärrä, miten kukaan tunteva ihminen voisi vastustaa tällaista.
- “Kohta lapset, vanhukset ja vammaisetkin voivat saada eutanasian!” No totta helvetissä sen kuuluisi olla mahdollista.
- Annetaan ymmärtää, että Suomessa eutanasian saisi helposti, jos sellainen olisi saatavilla. Ette voi olla tosissanne. Hollannissakin eutanasian saaminen vaatii mm. useita eri ajankohtina esitettyinä toiveita ja usean eri lääkärin arvion. Byrokratian ihmemaassa Suomessa voi mennä kolme kuukautta saada terveyskeskuslääkärille aika ja vuoden saada sairauslomapäätös, ja ihmiset kuvittelevat, että eutanasialupa heltiäisi helposti ja nopeasti. Todennäköisesti suurin osa eutanasiaa anoneista menehtyisi sairauteensa ennen kuin ehtisivät saada päätöstä.
- “Vanhukset valitsisivat eutanasian, koska kokevat olevansa taakka yhteiskunnalle.” Vanhukset kokevat usein olevansa taakka yhteiskunnalle, koska Suomen yhteiskunta on läpimätä, misantrooppinen ja empatiakyvytön ja vanhusten kohtelu on epäinhimillistä. Ihan turha syyttää eutanasiaa siitä, että maasta on tehty iäkkäille ihmisille painajainen. (Plus katso edellinen kohta.)
- “Eutanasia vie vammaisilta ihmisarvon.” Katso edellinen. Suomen läpimätä, misantrooppinen, empatiakyvytön ja ableistinen yhteiskunta vie vammaisilta ihmisarvon. Eutanasian sallimattomuus on äärimmäisen ableistista, koska se vie vaikeavammaisilta perusihmisoikeuksia, joita vammattomilla on. Jos vastustat eutanasiaa, vastustat ihmisoikeuksia ja siten myös vammaisten oikeuksia.
- “Kipuja voi lievittää tehokkaasti.” a) kärsimys ei ole yhtä kuin kipu, ihminen voi kärsiä sietämättömästi myös ilman minkäänlaisia kipuja b) ihmisellä voi olla niin voimakkaita kipuja, että nykylääketieteen keinoin niitä ei pystytä lievittämään riittävästi, vaikka käytössä olisi hyvin vahva opioidilääkitys, muita lääkkeitä ja jopa kirurgisia hoitokeinoja. Onneksi harvinainen tilanne ja usein riittämätön kivun hoito johtuu vain siitä, että ei viitsitä antaa tarpeeksi lääkkeitä, mutta ei aina.
- Edelliseen läheisesti liittyen: “Eutanasiaa ei tarvita, jos saattohoito on hyvää“. Ööh, eutanasia ei vain liity saattohoitoon mitenkään. Saattohoidossahan eutanasian tarve on vähäisempi kuin sen ulkopuolella. Kumpi on ikävämpi tilanne: “elämä on sietämätöntä ja elinaikaa on kaksi viikkoa” vai “elämä on sietämätöntä ja elinaikaa on 5-10 vuotta”. (Hollannissa on paljon Suomea parempi saattohoito ja silti eutanasian valitsee tuhansia ihmisiä joka vuosi.)
- “Palliatiivinen sedaatio ei ole eutanasiaa.” Ei, se on täysin irrationaalinen korvike oikealle eutanasialle. Palliatiivinen eutanasia antaa kuvan, että ihmisen elämän pitkittämisellä täydessä tajuttomuudessa maaten on jotain itseisarvoa.
- “Eutanasia ei ole hyvä kuolema, koska jotkut ovat selvinneet siitä hengissä.” Tämä mielipidesivuilla esitetty päätön ajatus (toivottavasti trollaus) on jo niin paska argumentti, että aivot räjähtävät.
Tuoreita munia ja kissoja
Osuuskummalta on ilmestynyt hiljattain kaksi kiinnostavaa uutta antologiaa, joissa olen mukana. Eilen tupsahti painosta lajissaan kolmas Kummalinnun munia -raapaleantologia.
Siinä missä aiemmissa Kummiksissa on ollut sekalainen valikoima spekulatiivisia sadan sanan tarinoita, Ajantakojissa raapaleet sijoittuvat historian eri aikakausille maailman alusta sen loppuun. Ja niiden väliin on kirjoitettu erilaisia seikkailupolkuja.
Minäkin olen siis innostunut kirjoittamaan tulevaisuudellisten lisäksi historiallisia raapaleita. Minulta on kirjassa kahdeksan satasanaista novellia, mm. antiikista ja esihistoriasta. Sekä eräs suosikkejani omista raapaleistani, Timanttikäpylehmä.
Osuuskumman uusi Varjoisilta kujilta -antologia puolestaan sisältää ainoastaan kissa-aiheisia tarinoita. Oman humoristisen absurdin tieteisnovellini nimi on Suvikulta, mikä kertonee jo sen sisällöstä.
Nämä voi hankkia omakseen printtinä tai e:nä. Ajantakojat kustantaa painettuna vain 16 euroa, tosin sisällöllisten jippojensa ansiosta se on ehkä sähkökirjana vielä toimivampi.
.
Seuraava suomenkielinen antologia, jossa olen mukana (ei Osuuskummalta) on taitettu, joten eiköhän sekin kohta putkahda.
