Kansainvälinen, poikkitaiteellinen ja työntäyteinen Suomen-matka
En ole vähään aikaan kirjoitellut raportteja Suomen-matkoiltani, mutta nyt oli kyllä melkoisen kaikkea täynnä ollut reissu. Ensimmäisenä kokonaisena päivänä, eli toissa viikon torstaina, osallistuin Meilahden syöpäsairaalassa Suomen Kivun 25-vuotisjuhlaseminaariin, joka oli varsin mielenkiintoinen tapahtuma. Runoni palkittiin myös heidän kirjoituskilpailussaan – tosin kunniakirjassa nimekseni luki Marja Haavisto…
Tapasin Suomessa NaNoWriMo-ihmisiä, CFS-ihmisiä sekä vihdoin usean vuoden jälkeen Kotkassa asuvan kaverini, jonka kanssa lukuisat aiemmat tapaamisyritykset ovat erinäisistä syistä menneet puihin. Minun piti tavata myös uusi ystäväni siltä suunnalta, mutta se ei valitettavasti onnistunut. Aika monen muunkin ihmisen tapaaminen peruuntui, mutta parhaan ystäväni pystyin tapaamaan hänen erittäin vaikeasta sairaudestaan huolimatta. Tein myös hyviä ostoksia, kuten alla olevan kuvan vakosamettijakun eurolla(!).
Viime viikon maanantaina pidin pitkästä aikaa luennon/esitelmän. Paikkana oli elintarvikealan ammattilaisten koulutuspäivä, aiheena Erityisruokavalioiden kirjo ja elämä erityisruokavalioiden kanssa. Se sujui oikein hyvin, vaikka yleisöä ei tuntunut mitenkään ylettömästi kiinnostavan. Alan olla jo varsin kokenut puhuja, ja sekin toki auttaa, etten ole enää aikoihin jännittänyt mitään esiintymisiä.
Kaksi päivää myöhemmin tein työmatkan Tampereelle, jossa pidettiin palaveria potentiaalisen dokumenttielokuvan tiimoilta. Hyvin mielenkiintoinen, tosin myös uuvuttava reissu, jossa opin paljon uutta.
Torstaina saapui kollegani ja kaverini Minttu (eli kirjailija Maria Carole ja blogaaja Kehäkukka/Stazzy) Strasbourgista, jossa hän asuu. Hän on yöpynyt siskoni luona nyt useiden kirjamessujen aikana. Menimme yhdessä Helsinki Poetry Connectionin runoklubille Suvilahteen, jossa lausuin uutta tuotantoani. Ilta oli varsin kansainvälinen: runoja lausuivat mm. kaksi irakilaista (arabiaksi sellon säestyksellä, englanniksi ja suomeksi), burmalainen sekä intialainen runoilija, joka oli Sysmässä residenssissä – mahtaa olla kulttuurishokki.
Viikko sitten perjantaina oli melkoinen överipäivä. Ensiksi kävin kirjamessuilla, jossa ostin viisi kirjaa ja vedin Aistit paperilla -paneelin. Tosi mielenkiintoista kamaa, mukana oli esimerkiksi sokea Tommi Vänni, joka kertoi olevansa kirjoittajana hyvin visuaalinen. Christine Thorel kertoi elämästä aistiyliherkkyyden ja synestesian kanssa (hän mm. maistaa sarkasmin) ja siitä, miten musiikki näkyy hänen Liskon häntä -fantasiaromaanissaan. Mixu Lauronen puolestaan kirjoittaa fantasianovelleja Kontiaisesta, joka on sokea etsivä.
Kirjamessujen jälkeen otin päiväunet ja suuntasin sitten Mia Myllymäen Väkevän mielen julkkareihin, jossa tapasin useita tuttuja ja uusiakin kollegoja. Sieltä jatkoimme Mintun kanssa melkein viereiselle Kansallisteatterin lavaklubille, jossa järjestettiin teatterifestivaalin ohessa drama slam. En ollut tällaisesta tapahtumasta kuullutkaan, mutta Mintun serkku järjestää sitä. Omia tekstejään lukivat viiden minuutin pätkissä mm. Paula Salminen ja Maria Peura. Itse luin Erveyskeskus-näytelmää ja joku tuli kehumaankin.
Lauantai ja sunnuntai menivätkin sitten pitkälti huilauksen merkeissä. Tosin pelasimme kyllä Dixitiä ja nostelimme kuusenkerkkämaljoja tuleville kirjoille ja muillekin jutuille.
Tällä kertaa minua ei kohdeltu Helsinki-Vantaalla kuin jätettä siksi että olen vammainen, se oli positiivista. Lentokoneessa tuli hyvä mieli, kun leppoisa stuertti tarjosi kahdelle matkustajalle ilmaiset kuplivat, kun näillä oli synttäri. Ihmiset taputtivat, hollantilaiset tietysti. (Minä myös, koska mielessäni olen hollantilainen.)
Schipholissa vastaan tuli toinen perihollantilainen ilmiö. Vammaisavustajalla oli kyselyikä. Missä asut? Miksi asut Hollannissa? Onko sinulla hollantilainen poikaystävä? Etkö kaipaa Suomesta mitään? Edes luontoa? Tykkäätkö kuitenkin luonnosta? Mitä teet työksesi? Millaisia kirjoja kirjoitat? Oletko tunnettu? Saako siitä hyvin rahaa? Paljonko saat per kirja? Paljonko kirjasi maksavat kappaleelta? (WTF.)
Sinulla on kiva hiusväri, onko se aito? Miksi et pysty kävelemään kunnolla? Olet jo toinen tänään jolla on ME, kauanko sinulla on ollut se? (Olen aika varma, ettei heillä ole lupaa kysellä ihmisten vammoista.)
Munuaiset pysyivät tällä kertaa ehjinä, ihme kyllä, eikä uusia elinvaurioita tullut. En tiedä, olisiko meditointi auttanut tässä, kun sillä saa sympaattisia ylikierroksia kuriin, mutta ei se ylirasitusta pysty estämään.
5 Responses “Kansainvälinen, poikkitaiteellinen ja työntäyteinen Suomen-matka”
Mä ihan unohdin tuon “intialainen joka on Sysmässä residenssissä”. :D
Siinä olisi novelliaihetta kerrakseen, aivot melkein nyrjähtävät, kun miettii kulttuurishokkia.
Siinä olisi lehtijutun paikka vähintään. Oletan, että Sysmässä tapahtuu niin vähän, että paikallislehdessä on ainakin ollut.
Lehtijuttua en äkkiseltään löytänyt, mutta blogitekstin kyllä: https://villasarkia.wordpress.com/2017/10/25/when-the-forest-speaks/
Onpa hurjan kuuloinen viikko, siis hyvälläkin tavalla, täynnä ohjelmaa! Minusta tuntuu, että olet jaksanut tosi paljon. En olisi itse selvinnyt tuosta, vaikka minulla ei mitään sairautta olekaan diagnosoitu. Voit olla ylpeä itsestäsi!
Ihan mielenkiinnosta kysyn, että miten tuollaisen elinvaurion pystyy havaitsemaan? Kiinnostaa tietää, koska itse pelkään stressin aiheuttamia vaurioita, en kuitenkaan tiedä asiasta mitään.
Eihän tuossa 12 päivän aikana ollut useimpina päivinä kuin pari tuntia ohjelmaa, keskiviikko ja messuperjantai (ja edellisen viikon torstai, mutta se oli melkein viikkoa aiemmin) olivat ainoat poikkeukset. Loppuajan keskityin lepäämiseen. Olihan tuo kuntooni nähden paljon ja oli raskasta, mutta naurettavan vähän tunteja verrattuna vaikkapa normaaliin työviikkoon. Messut ovat minusta noista ainoa, mikä usein terveenkin uuvuttaa.
Elinvaurioita on aika vaikea selittää lyhyesti ja kansantajuisesti. Niiden syntymekanismi on jokseenkin tuntematon itsellenikin, en ole maailmasta tai lääketieteellisestä kirjallisuudesta löytänyt vielä toista ihmistä, jolla esiintyisi samaa ilmiötä. Joten tuskin kannattaa pelätä moista omalla kohdallaan, vaikka toki stressi on haitallista kenelle tahansa.
Mutta varsinaiseen kysymykseesi vastaten: se vaihtelee. Minulla on aivolisäkkeen vajaatoiminta eli runsaasti useita eri hormonipuutoksia. Kun sellainen pahenee, sen huomaa kyllä, esim. yksi puutos aiheuttaa vessassa ravaamista ja kilpirauhasen vajaatoiminta palelua ja silmien kuivumista. Kun näihin tarkoitettuja hormonilääkityksiä lisää, oire helpottaa – mutta samaan aikaan oireen pahenemisen kanssa pahentunut uupumus ei. Joskus vauriot ilmaantuvat muihin elinjärjestelmiin, kuten ruoansulatus ja maksa(?) (tämän maksa-kysymysmerkkikeissin avaaminen vaatisi hirveän teknisen selityksen). Ja nämä jäävät aina pysyviksi. Elokuun reissulla tullut munuaisongelma, joka meinasi viedä hengen, oli poikkeus, sillä se on ainakin toistaiseksi pysynyt poissa. Mutta ehkä kyse oli siitä, että kerrankin sain ripeää hoitoa (IV-ravinto), jatkossa se ei ole mahdollista.
TL;DR Eli siis kun rasitan itseäni liikaa tai tulee liikaa stressiä, saan sekä yleensä pysyviä elinspesifejä ongelmia (joihin tyypillisesti auttavat lääkkeet) että samaan aikaan toimintakyky laskee pysyvästi (mihin eivät auta lääkkeet).