Archive for November, 2020
Yhteisöllinen väkivalta, väärinkäyttö ja mielenkehitysyhteisöiden ongelmat
Tämä blogikirjoitus on ollut minulla kuukausia kesken, mutta aina on tullut jotain lisättävää siihen. Alun perin oli tarkoitus kirjoittaa pelkästään mielenkehityksen yhteisöistä, mutta sitten minuun kohdistettiin hyvin vakavaa yhteisöllistä väkivaltaa hieman toisenlaisen järjestön toimesta. Lisäsin tämän osion tekstin loppupuolelle.
Lisäksi osittain näiden ongelmien inspiroimana päädyin hiljattain perustamaan oman mielenmuokkausta käsittelevän nettiyhteisön Mind Is the Gap. Aika näyttää, tuleeko siitä mitään ja onnistummeko välttämään muissa yhteisöissä kokemani ongelmat (ja muut karikot), mutta tällä hetkellä yhteisön aktiivisuuden suhteen näyttää lupaavalta.
Olen ollut mukana useissa yhteisöissä, joita niiden eroavaisuuksista huolimatta voisi kutsua yhteisnimellä mielenkehityksen yhteisöt. Niissä on harjoitettu sellaisia aivohakkerointitekniikoita kuin omassa kirjassani, kuten meditaatio ja itseterapiatekniikat, joissain yhteisöissä myös perinteisempiä “self-help”-tekniikoita tai toisaalta enemmän (uus)henkisyyspuolelle menevää kamaa, kuten shamanismi ja rituaalit.
Olen ollut kolmessa osittain limittäisessä porukassa vähän aktiivisemmin mukana ja kolmessa rajallisesti. Olen toki saanut niistä irti monenlaista, etenkin uusia tuttavuuksia, mutta luonnollisesti myös uutta tietoa, neuvoja, ajatuksia ja näkemyksiä.
Näissä yhteisöissä joissa olen ollut enemmän mukana, kuten kenties kaikissa yhteisöissä, on kuitenkin esiintynyt monenlaisia ongelmia, vakaviakin. On ollut esimerkiksi ableismia, kiusaamista, gaslightaamista ja manipulaatiota. Osa ongelmista tuntuu kuitenkin keskittyvän erityisesti tämäntyyppisiin porukoihin. On tärkeä korostaa, että useimmat tässä käsittelemäni ongelmat eivät todellakaan koske kaikkia yhteisöjä, joissa olen ollut aktiivisena, saati sitten, että yleistäisin kaikkiin maailman mielenkehitysyhteisöihin.
Eräässä yhteisössä on esiintynyt runsaasti henkisyysjuttuihin liittyvää preskriptivismiä. Esimerkiksi meditaatio pitää tehdä juuri tällä tavalla, ja siitä seuraa tismalleen tällaisia asioita. Jos et tee niitä juuri Minun Tavallani, tai kokemuksesi ovat erilaisia, teet ne täysin väärin. Tästä tekee erityisen ongelmallista se, että ko. yhteisössä on ollut joitain hyvin vaikutteille alttiita ja suggestioherkkiä jäseniä, jotka ottavat nämä ohjeet kirjaimellisesti, ja on tullut olo, että myös muokkaavat omaa kokemusmaailmaansa ja maailmankuvaansa neuvojen mukaan.
Osittain samaan kytkeytyy ns. New Age guilt (tästä oli vaikeaa löytää hyvää sivua, jonka haluaisin linkittää), joka on samaa kamaa kuin että “jos olisit rukoillut enemmän, olisit parantunut syövästä”, eli hengellistä väkivaltaa. Esimerkiksi minun on väitetty voivan parantua sairauksistani meditaatiolla, taikuudella, “energioilla” ja ties millä. Jos en parannu tai usko moiseen parantumiseen, niin jälleen teen asiat väärin, tai olen “energeettisesti alemmalla tasolla”.
On jopa todettu, että lääketieteen sijaan kannattaisi käyttää näitä “hoitomuotoja”. On luonnollisesti hyvin vaarallista, kun suositellaan lääketieteellisten hoitojen välttämistä.
Lisäksi yleinen kommentti on ollut, että koska meditaatio ei kuluta energiaa, on mahdotonta olla liian väsynyt tai uupunut meditoimaan. (Kysehän ei tietenkään ole siitä, että meditaatio olisi liian uuvuttavaa, vaan autonomisen hermoston vireystilasta.) Kun toisen ihmisen kokemus ja asiantuntemus oman mielensä ja kehonsa toiminnasta jatkuvasti mitätöidään ja kerrotaan, ettei asia voi mennä niin, kyse ei ole mistään muusta kuin gaslightaamisesta.
Yksi ikävimpiä kokemuksia oli, kun eräs yhteisön jäsen alkoi puhua eugeniikan puolesta, mikä vammaisena ja vammaisaktivistina tuntuu järkyttävältä. Tein selväksi, ettei tällainen ollut okei, ja pyysin muilta jäseniltä tukea, mutta kukaan ei halunnut puuttua asiaan mitenkään.
Hyvikset ja pyhikset
Tällaisiin yhteisöihin muodostuu helposti hierarkioita, vaikka niissä ei olisikaan virallisia johtajia tai hallintoa (osa näistä yhteisöistä on rekisteröityjä yhdistyksiä hallituksineen, toisissa ei ole mitään virallista hierarkiaa). Omasta tai muiden mielestä “pitkällä” henkisessä kehityksessä olevat ryhtyvät tosiasiallisiksi johtohahmoiksi, jotka sitten neuvovat ja ohjastavat noviiseja. Kynnys kritisoida näitä keulakuvia on usein korkea, ja kritiikki saatetaan vaientaa.
Tällainen henkilö voi itse kokea, että hän on kritiikin yläpuolella, koska hän on liian pitkällä “kehityksessään” voidakseen tehdä niitä asioita, joista häntä syytetään (ja lisäksi/vaihtoehtoisesti, että kritisoija on niin alhaisella tasolla, ettei hänen palautettaan tarvitse ottaa kovin vakavasti). Myös muut voivat kokea, että hän on kritiikin yläpuolella.
On ikävän helppoa ajatella olevansa mielen kehityksessä pidemmällä kuin onkaan. Hyvä esimerkki tästä on suositun TMI-meditaatiotekniikan kehittänyt buddhalainen opettaja Culadasa, joka aiheutti reilu vuosi sitten kohun jäämällä kiinni vaimonsa pettämisestä ja vaikutti siten varsin paljon koko TMI:n maineeseen, olihan se henkilöitynyt häneen.
Vaimon pettäminen täysi-ikäisten ihmisten kanssa, jotka eivät ole omia oppilaita, kanssa ei ehkä ole hirvein teko, mitä voi tehdä. Sitä voi ymmärrettävänä tai inhimillisenä, mutta toisaalta moni ei katsonut hyvällä buddhalaisten valojen rikkomista meditaatio-opettajalle, joka on antanut ymmärtää olevansa valaistunut. Miksi täydellisen valaistunut ihminen pettäisi vaimoaan? Koska ihmiset ovat huomattavasti kompleksisempia kuin erilaiset asteikot, joilla esimerkiksi buddhalaisuudessa mitataan henkistä kehitystä.
Eikä Culadasa toki ole läheskään ainoa valaistunut henkinen opettaja, joka on törttöillyt pahemman kerran. Siihen nähden on ollut hämmentävää, miten kaikkitietävinä, hyveellisinä ja jopa ikäviin asioihin kykenemättöminä jotkut ihmiset pitävät itseään huomattavasti kevyemmilläkin kannuksilla. Samalla lailla välillä on tuntunut, että ongelmia lakaistaan maton alle, koska on katsottu koko yhteisön koostuvan tunnetaidoiltaan keskivertoa taitavammista ihmisistä, joten kyseistä ongelmaa ei voi olla olemassa.
Parissa yhteisössä nousi esiin hämmentävä “backchanneling”-ilmiö, jossa useat jäsenet ovat olleet minuun yhteydessä yksityisviesteillä kommentoidakseen, että tuo X (tai X ja Y) käyttäytyy ikävästi/kiusaa sinua/kiusaa jotakuta muuta ja sitten sitä on yhdessä pohdittu, mutta he eivät ole halunneet ottaa julkisesti kantaa. Toki en tiedä, miten monelle jäsenelle näitä privaattikommentteja on kirjoitettu, tai avautuuko joku toiselle, että tuo Maija on kyllä sitten mäntti.
Suomessahan kulttuuriin kuuluu, että “muiden asioihin ei sekaannuta”. Kuitenkin jos kyse on omasta yhteisöstä, ne ovat myös omia asioita.
Magneetti ongelmallisille ihmisille
Kaikki henkisen kehityksen yhteisöt psykologian opinnoista lähtien keräävät kokoon ihmisiä, joilla on mielenterveysongelmia. Siinä ei ole itsessään mitään pahaa. Usein kyse on vain masennustaipumuksesta, traumoista tai ahdistuneisuudesta, ja luonnollisesti ihmiset etsivät tapoja helpottaa oloaan ja samalla auttaa muita. Mielenterveysongelmista kärsivät ovat usein mukavia ja käyttäytyvät hyvin muita kohtaan, vaikka heillä olisi itsellään paha olla, ja vastaavasti ne joilla sellaisia ei ole, voivat käyttäytyä ikävästi.
Rajallisen kokemukseni perusteella tuntuu myös siltä, että henkisyyteen keskittyvät yhteisöt vetävät puoleensa tietynlaisia karismaattisia, dominoivia hahmoja. He löytävät sieltä itselleen ja teorioilleen “opetuslapsia”, vaikka eivät siis päätyisikään mihinkään viralliseen asemaan tai tehtävään.
Varsinkin enemmän psykologiaan ja vuorovaikutuksen kehittämiseen keskittyneet yhteisöt taas tuntuvat houkuttelevan jäsenikseen autisteja, erityisesti sellaisia, jotka ovat ulospäinsuuntautuneita, mutta joilla on vaikeuksia oman elämänsä kanssa ja ymmärtää muiden (usein omiakin) tunteita tai viestintää. (Joskus nämä kaksi ihmistyyppiä voivat olla yksi ja sama henkilö: karismaattinen johtaja ja tunnetaitojensa kanssa kamppaileva autisti.)
Messiaskompleksisten ihmisten läsnäolossa piilee paljon potentiaalisia ongelmia, joita ei varmaan tarvitse rautalangasta vääntää. Autistien runsas määrä ei taas ole itsessään mikään ongelma. Heillä on usein paljon annettavaa, ja on hyvä että ihmiset, joilla on puutteita vuorovaikutustaidoissa tai itsensä ymmärtämisessä pyrkivät parantamaan näitä taitoja. Media antaa usein hyvin harhaanjohtavan kuvan autistien sosiaalisista taidoista. Monilla riittää esimerkiksi herkkyyttä ja affektiivista empatiaa, vaikkei välttämättä kognitiivista eli kykyä ymmärtää muiden tunteita.
Käytännössä tällainen harrastaminen minusta tuntuu kuitenkin usein korostavan autisteilla muutenkin epätasaista kykyprofiilia. Autisteilla on usein sosiaalisia vahvuuksia, mutta myös puutteita. Jos imee itselleen oppeja tunnetaitotyöpajoista ja -kirjoista, voi antaa sekä itselleen että muille käsityksen, että on kehittyneempi näissä taidoissa kuin onkaan. Monet tuntuvat omaksuvan näistä lähteistä itselleen skriptejä tiettyihin tilanteisiin, mutta skripti ei pysty korvaamaan aitoa läsnäoloa ja toisen kuuntelemista.
Joissain tilanteissa yhteisöön kuuluvan autistisen ihmisen on myös toistuvasti annettu kohdella muita ihmisiä mälsästi, koska “se nyt vaan on sellainen, eikä mahda sille mitään, että on vaikea”. Neurokirjolla olevilta ei voi vaatia neurotyypillistä käytöstä, mutta tuo ei ole myöskään oikea tapa ratkoa ongelmia.
Näissä yhteisöissä on myös ollut useita jäseniä, jotka ovat sairastuneet psykoosiin, joko liittyen meditaatioon, muihin mielenkehitystekniikoihin tai niin että on ollut muitakin syitä (esimerkiksi päihteet). Psykoosi on kuitenkin usein ilmentynyt tavoilla, jotka enemmän tai vähemmän heijastelevat yhteisössä tyypillisiä henkisiä/yliluonnollisia uskomuksia, vain kovasti “normaalia” villimpinä.
Tällaisissa tapauksissa on usein esiintynyt voimakasta haluttomuutta puuttua tilanteeseen. Joskus on pidetty epäselvänä missä määrin kyse on esimerkiksi yhteisöissä normaaliksi katsotuista yliluonnollisista uskomuksista ja milloin vakavasta mielenterveysongelmasta. Tällöin on varmuuden vuoksi oletettu, että tilanne on hallinnassa, vaikka turvallisempi tapa olisi tietysti varmuuden vuoksi olettaa, että se ei välttämättä ole!
Tuntuu myös hyvin ongelmalliselta, että jos jokin mielenkehitysmuoto vaikuttaa muilla tavoin aiheuttavan ihmiselle selvästi enemmän haittaa kuin hyötyä, siitä puhumista pidetään tabuna. Meditaation pidempiaikaisista haittavaikutuksista puhuminen on näissä piireissä ylipäätään tabu, vaikka kaikissa pääasiallisissa yhteisöissäni usea jäsen on kokenut meditaatiosta vakavia haittoja. Osassa näistäkin tapauksista muut jäsenet ovat havainneet kielteisiä vaikutuksia, joita ihminen ei itse huomaa (ei halua huomata), ja tällöin on ollut helpompi leikkiä, ettei mitään ongelmaa olekaan.
Tunneälyä vai manipulaatiota
Vahvasti New Age -ilmapiirisessä perheessä kasvanut ystäväni oli sitä mieltä, että kaikki elämäntaito-oppaita lukevat ja tunneälyn kaltaisista konsepteista puhuvat ihmiset ovat toksisia manipuloijia, joista pitäisi pysyä kaukana. Se on varmasti erittäin kärjistetty näkemys, mutta ei välttämättä täysin tuulesta temmattu.
Lisääntynyt ymmärrys tunteista ja vuorovaikutuksesta parantaa myös kykyä manipuloida muita ihmisiä, samoin kuin valehdella, kiusata, muuten väärinkäyttää – ja selittää asiat jonkun muun syyksi. Manipulaation ja muiden hyväntahtoisen miellyttämisen raja on usein erittäin häilyvä. Jos ymmärtää paremmin muiden tunteita ja ihmisten välistä vuorovaikutusta ja tuntee niihin liittyviä tekniikoita, on todennäköisempää, että saa muilta haluamiaan asioita, vaikkei olisikaan mitään ikäviä motiiveja.
Näennäistä “tunneälyä” ja etenkin tuntemusta psykologian konsepteista voi käyttää mm. toisen ihmisen persoonan ja ongelmien analysointiin tavoilla, joka tuntuu todella vahingolliselta – tämä kaltoinkohtelun muoto kuvaillaan hyvin Lundy Bancroftin väärinkäyttöä käsittelevässä klassikkokirjassa Why Does He Do That? ja käsittelen aihetta myös kirjoittamassani pitkässä esseessä väärinkäytöstä.
Näillä keinoilla voi myös vältellä vastuuta omista teoistaan. Esimerkiksi eräs ihminen, joka kohteli minua hyvin kontrolloivasti pinnallisesta tuntemisestamme huolimatta, yritti kääntää asiat niin, että hän ei itse asiassa kohdellut minua sellaisella tavalla, vaan minä projisoin häneen muiden yhteisön jäsenten käytöstä (vaikka oli mm. huutanut minulle useita kertoja suoraa huutoa puhelimessa).
Tämäntyyppinen väärinkäyttö on huomattavasti helpompaa yhteisöissä, joissa on luontevaa selitellä omaa ja muiden käytöstä erilaisilla psykologisilla teorioilla ja konsepteilla, siinä missä muussa kontekstissa tämä saattaisi nimenomaan vaikuttaa eksplisiittisesti manipuloivalta. Tämä on minusta tärkeä huomio.
Positiivisen psykologia ja “kommunikaation” harha
Positiivinen psykologia ei ole sama asia kuin positiivinen ajattelu, vaan psykologian koulukunta, jossa keskitytään ongelmien ja patologioiden sijaan esimerkiksi ihmisen vahvuuksiin. Missä toki onkin monia etuja, jos sitä hyödyntää yhtenä viitekehyksenä muiden joukossa, hyvine puolineen ja heikkouksineen.
Kuitenkin koen, että moni posipsykasta innostunut tuttu ei osaa ongelmatilanteissa käyttää muita tapoja ymmärtää ongelmaa. Positiivinen psykologia ei yksinään ole toimiva taktiikka yhteisöissä muhivien ongelmien ratkaisuun tai kriisinhallintaan. Jotkut tuttuni ovat tuntuneet hokevan sen oppeja kuin rikkinäinen gramofoni, kykenemättä soveltaa niitä senhetkiseen tilanteeseen tai nähdä niiden kehysten ohitse.
Henkisestä kehityksestä, ja erityisesti positiivisesta psykologiasta, kiinnostuneita tuntuu usein yhdistävän ajattelu, että kahden ihmisen välillä ilmenevät ongelmat johtuvat aina ihmisten (tai heidän mielensä osien) välisestä dynamiikasta, eivät erityisesti kummastakaan tietystä ihmisestä. Tämähän on sama ajattelumalli, jota käytetään myös esimerkiksi pariterapiassa ja sovittelussa, ei siis sinänsä mikään positiivisen psykologian näkemys.
Tässäkin mallissa on hyvät puolensa, mutta sitä ei missään nimessä voi soveltaa kaikkeen. Kiusaaminen tai muu väärinkäyttö ei ole kahden ihmisen välinen ongelma, vaan tekijän aiheuttama, siksi esimerkiksi pariterapia/sovittelu perheväkivaltatilanteissa on erittäin huono idea (vaikka sovittelua Suomessakin tehdään näissä tilanteissa).
Kaltoinkohtelu, jota minuun on kohdistunut useiden näiden yhteisön jäsenten taholta, on useiden posipsyka-ihmisten mielestä “osittain minun provosoimaani”, “huonoa kommunikaatiota” tai “ongelma kahden ihmisen välisessä dynamiikassa”. Mikään näistä ei ole sopiva kuvaus väärinkäytölle, vaan liittyy osaksi väärinkäyttöä. Väärinkäyttötilanteissa ei ole neutraalia positiota, kuten kirjoitin aiemmin esseessäni.
“Huono kommunikaatio” tuntuu olevan termi, jota joidenkin ihmisten mielestä voi käyttää mistä tahansa. Periaatteessahan se voi tarkoittaa melkeinpä mitä tahansa, mitä kahden ihmisen välillä tapahtuu. Onko vaikkapa väkivalta “huonoa kommunikaatiota”? Ei se hyvääkään ole, ergo… Ja kyllä, kommunikaatio tapahtuu ihmisten välillä, mutta jos työkseen kommunikoiva sanoo, että joutuu selittämään sinulle samoja asioita kerta toisensa jälkeen, syy saattaa olla siinä, että et halua kuunnella.
Yhteisöllinen vallankäyttö väkivallan muotona
(Tämä ei siis liity suoranaisesti mielenkehityksen yhteisöihin.) Minulle oli etukäteen ilmoitettu, että yksi minua väärinkäyttäneen ystäväni tutuista ei koe mukavaksi osallistua erään yhteisön tapahtumaan, jos olen siellä mukana. Tämä tuntui kummalliselta, enhän ollut tehnyt hänelle mitään, mutta väärinkäyttäjäni on kertonut hänelle valheellisia väitteitä minusta (minkä on itsekin myöntänyt). Selitin asian, ja minulle sanottiin, että olen tervetullut ko. tapahtumaan.
Ilmoittauduin, maksoin osallistumismaksun ja odotin tapahtumaa kovasti. Olin odottanut sitä jo vuoden ja pelännyt koko ajan, että se peruuntuisi koronasyistä. Matkustin sitä varten toiseen kaupunkiin, vaikka olin erittäin huonossa kunnossa.
Päästyäni perille minulle sanottiin, että en ollut itse asiassa tervetullut tapahtumaan, vaikka minulle oli niin sanottu, ja väitettiin, että minulle oli kerrottu tästä etukäteen, vaikka ei oltu. Järkytyksekseni väärinkäyttäjäni oli paikalla, vaikka olin saanut kuvan, ettei hän osallistuisi ko. tapahtumaan. Minulle oli sanottu ainoastaan, että hänen tuttunsa ei halua minua paikalle, mutta järjestäjät naureskelivat, ettei minun olisi pitänyt kuvitella, että kyse on vain yhdestä henkilöstä.
Kun ihmettelin, miten voi olla, että seksuaalinen hyväksikäyttäjä saa osallistua tapahtumaan, mutta tämän uhrilta se evätään, kerrottiin minulle, että hyväksikäyttäjät ovat täysin tervetulleita, niin kauan kuin heitä ei ole tuomittu rikoksesta(???). Tuntui kuin olisimme menneet aikakoneella johonkin menneisyyteen, missä #metoo:ta ei ollut koskaan tapahtunut.
Minua pyydettiin puhumaan hiljaa, ettei joku “saa traumoja”, kun kerroin minuun kohdistuneesta vakavasta vääärinkäytöstä, samalla kun minulle aiheutettiin lisää traumoja henkisellä väkivallalla. Jopa hengenvaarallisiin sairauksiini suhtauduttiin pilkallisesti, mikä tuntui tosi ikävältä.
Ko. väärinkäytön seurauksena fyysinen vointini omahti, todennäköisesti pysyvästi. Se oli toinen kerta alle kahden kuukauden sisällä, kun yhteisöllinen väkivalta aiheutti luultavasti pysyvää haittaa terveydelleni. En ollut koskaan koulukiusattu, mutta on järkyttävä kokemus, että kolmikymppisenäkin voi vielä päätyä kiusaamisen uhriksi, syynä se, että on ollut väärinkäytön kohteena.
Lopuksi
Olenko tehnyt itse virheitä, kommunikoinut huonosti, käyttäytynyt huonosti, tai ovatko muut ongelmakäytöksen kohteiksi joutuneet toimineet näin näissä yhteisöissä? Varmasti joskus, kuten kaikki meistä. Se ei kuitenkaan oikeuta kiusaamaan tai muuten kaltoinkohtelemaan meitä. Onko suurin osa näistä ihmisistä, jotka ovat kohdelleet muita ikävästi, enimmäkseen hyviä tyyppejä? Todennäköisesti kyllä.
Ei toki ole helppo tilanne, jos yhteisön yksi jäsen väärinkäyttää toista. Käytännössä se on usein tilanne, jossa vastakkain on kaksi omaa kaveria, jolloin on suuri houkutus asettua sen kaverille puolelle, josta pitää enemmän tai jota kohtaan kokee suurempaa lojaaliutta.
Useissa yhteisöissäni tilannetta on yritetty ratkaista lähinnä savustamalla uhria ulos. Väärinkäytön lakaiseminen maton alle, saati uhrin syyllistäminen asiasta, on kuitenkin väärinkäyttöön osallistumista.
Sama pätee siihen, kun joku yhteisön johtohahmo päättää ratkaista ongelmaa tavalla X, jonka sanoo väärinkäytön uhrille auttavan tätä, mutta tämä ilmaisee, että “ratkaisu” ainoastaan pahentaa asiaa huomattavasti. Silloin ko. “ratkaisun” toteuttaminen ei ole auttamista, vaan vallankäyttöä.
Tuntuu surulliselta, että yhteisöt, joiden oli tarkoitus rikastaa elämääni, joissa toivoin pystyväni rikastamaan muiden elämää, ja joista joihinkin tunsin jonkin aikaa todella kuuluvani, päätyivät aiheuttamaan minulle lähinnä vahinkoa. Tuntuu, että ainoa yhteisöistä, josta on ollut minulle enemmän hyötyä kuin haittaa on se, johon kaikkein vähiten tunsin kuuluvani – siellä kun oli myös vähiten ongelmia.
Kaikissa yhteisöissä tulee joskus ongelmia, ja siten niissä pitäisi olla myös strategioita ongelmanratkaisuun. Voi olla, että joissain yhteisöissäni sellainen on ollutkin, mutta se ei ole ollut missään nimessä toimiva. Ainoastaan yhdessä yhteisöistä asiaa on haluttu lähteä aidosti selvittämään, ja sekin on ollut kiinni yhdestä ainoasta proaktiivisesta ihmisestä.
Jokaisella meistä on heikkouksia, ongelmia ja asioita, joita ei haluaisi tietää itsestään – joita näissä yhteisöissä kutsutaan usein jungilaisesti “varjoksi”, mutta itse asiaan ei haluta syventyä. Niin paljon kuin aivohakkeroinnista voikin olla iloa, esimerkiksi psykologian opinnot (tai työ alan parissa) tai mikään määrä meditaatiota ei ole ihmelääke, joka tekee ihmisestä immuunin näille. Usein asia tuntuu olevan pikemminkin päinvastoin.
Kaiken tämän jälkeen on helpompi ymmärtää, miten kultit syntyvät, miten niiden sisäiset dynamiikat toimivat, ja miten ihmiset päätyvät niiden pariin – yhdessä yhteisöistä, jossa olen ollut mukana, oli hyvin lähellä, ettei sellaista lähdetty ihan todellisuudessakin perustamaan.
EDIT: Kirjoittamani artikkeli dissosiaaatiosta, ihmissuhteista ja väärinkäytöstä auttaa selittämään näitä tapahtumia. Minulla on työn alla selvästi tiedeartikkelimaisempi teksti dissosiaation ja psykoosin välisestä yhteydestä, joka sekin tarjoaa joitain selityksiä, vaikka luonnollisestikin suurimmalla osalla näistä ihmisistä ei ole ollut psykoosin oireita. Osalla kuitenkin on.
