Archive for britannia
Traumaattinen leffakokemus
I, Daniel Blake on elokuva, josta tiesin välittömästi siitä kuultuani, kauan ennen Kultaista palmua, että minun on nähtävä se. En kuitenkaan jostain syystä tajunnut, miten voimakkaasti se »»
Mitäänsanomatonta mansikanpoimintaa
En yleensä arvostele kirjoja, joita en saa luettua loppuun, mutta tällä kertaa teen poikkeuksen, koska pääsin aika pitkälle. Two Caravans (suom. Muu maa mansikka?) on toinen romaani »»
Oliko Pertti Kurikan nimipäivät kupla?
Sen jälkeen kun Pertti Kurikan nimipäivät putosi Euroviisuista, eikä päässyt finaaliin, on näkynyt jonkin verran “told you so” -kommentteja. Yksi yleinen on ollut, että kappale oli täysin »»
Vie köyhiltä, anna rikkaille
Suomessakin uutisoitiin tällä viikolla, kun Britannian Tory-kulttuuriministeri Maria Miller joutui eroamaan taloudellisten kähmintöjen takia (hän piti kuitenkin paikkansa parlamentissä). Briteissä tuntuu olevan maan tapa, että poliitikot esimerkiksi »»
Liito-oravat ja meidän verorahat
Yleensä lauseet joiden sisältö on “X laskee asuntojen arvoa” tulevat ylimielisiltä kusipäiltä, oli X sitten joukkoliikenne, päihdealan hoitopaikat tai vammaisten asuntolat/hoitolaitokset, kuten viimeksi Espoossa ja Seinäjoella. Se »»
Mitä yhteistä on Putinilla ja Thatcherilla?
Venäjän Presidentti Vladimir Putin vieraili eilen Amsterdamissa. Vierailuun oli varauduttu täällä huolella, esimerkiksi kaupungintalolla liehui sateenkaarilippu protestina Venäjällä suunnitellulle homolaille. Myös kaupunginosia suositeltiin sateenkaariliputtamaan. Entinen kaupunginjohtaja Job »»
Vammaisiin kohdistuvien viharikosten karmea todellisuus
Vammaisiin kohdistuvat viharikokset ovat asioita, joita ei virallisesti ole olemassa. Valitettavasti todellisuus on kuitenkin toinen. Niitä on Suomessa ja erityisen paljon niitä on Briteissä, jossa virallinen retoriikka »»
LVI ja ihmisoikeudet
Suomen ihmisoikeustilanne on aika karsea (jos sitä vertaa useimpiin muihin länsimaihin), mutta yksi asia siellä on hoidettu mallikkaasti: LVI. Mutta mitä tekemistä on LVI:llä ja ihmisoikeuksilla? Enemmän »»
Britannian ihmisoikeuksien suuri hiljaisuus
Tänään alkavat Lontoon olympialaiset, massiivinen ja sitäkin surullisempi farssi, jonka järjestelyissä työntekijöitä on pidetty epäinhimillisissä olosuhteissa. Ei sinänsä ihme, sillä tämä on nykyään Briteissä maan tapa. Työttömät, »»
Leikkauksia, ohjuksia ja mellakkapoliiseja
Uusimmassa Tukilinja-lehdessä on artikkelini siitä, miten Briteissä karsitaan rajusti vammaistukia ja miten vammaiset kokevat, että yhteiskunta ja media demonisoivat heitä. Artikkeli ei ole vielä netissä, mutta lehti »»