Archive for cfs
Höyhenten vartijat
Tänään 12.5. vietetään kansainvälistä kroonisen väsymysoireyhtymän/myalgisen enkefalomyeliitin tietoisuuspäivää ja sen kunniaksi yksi aiheeseen liittyvä runo tuoreelta Raskas vesi -runokokoelmaltani. Sen voit kuunnella myös MP3-tiedostona (tämä ei ole »»
Suomessa päähän pälkähtänyttä
Viime aikoina on tullut paljon erilaisia oivalluksia, kun on meditoinut paljon, käynyt siitä ja sen tiimoilta tajunnanräjäyttäviä keskusteluita ja lukenut monia kiinnostavia kirjoja. Kun elää aikamoista erakon »»
Rauhallisuuden meri
Pitkästä aikaa taas runoja. Tänään 12.5. vietetään kansainvälistä CFS/ME-päivää ja sen myötä tämä runo on omistettu kaikille krooniseen väsymysoireyhtymään/myalgiseen enkefalomyeliittiin kuolleille.
Rauhallisuuden meri
joissain niistä hautajaisista
joihin en mennyt
arkut loppuivat »»
Vammautumassa virallisesti
Olen vuosia taistellut sitä vastaan, että joutuisin hakemaan (uudestaan) sairaseläkettä ja (ensimmäistä kertaa) henkilökohtaista avustajaa/kotiapua. Monestakin eri syystä.
En ole halunnut olla niin vammainen. On tuntunut siltä, että »»
Kiinnostavinta kirjailijassa on ruumiinlämpö
Ruumiinlämpöni on yli 37C. Lisäksi minulta on julkaistu viisi yhteiskunnallisesti kantaaottavaa, epätavallista romaania, lastenkirja, neljä tietokirjaa ja satoja lehtijuttuja plus lehtikolumneja, mielipidekirjoituksia, runoja, novelleja ja valokuvia, yksi »»
Kilpajuoksu lähentelee loppuaan
Aloin saada stressistä pysyviä elinvaurioita (lähinnä aivolisäkkeeseen) jo vuonna 2008, mutta vuoden 2011 lopussa homma levisi täysin käsistä. Tänäkin vuonna on jo ehtinyt tulla uusia vaurioita. Vasta »»
Sivusto joka muutti elämäni
Tänään on kulunut 193 vuotta Florence Nightingalen syntymästä. Nightingalen syntymäpäivän mukaan vietetään kansainvälistä CFS/ME/fibromyalgiapäivää, sillä hänellä uskotaan olleen krooninen väsymysoireyhtymä/myalginen enkefalomyeliitti eli CFS/ME ja/tai fibromyalgia. Tänään mm. »»
Vanhat ja nuoret vuodepotilaat
Olin aika vanha ja perehtynyt lääketieteeseen jo jonkin aikaa, kun minulle kerrottiin, että vanhusten yksi yleisimmistä “kuolinsyistä” on lonkkamurtuma. Minun oli vaikea ymmärtää sitä. Miten muka luunmurtumaan »»
TV:ssä tänään
Vielä yksi muistutus, että olen tänään kello 22 TV1:llä Inhimillisessä tekijässä, vaikka tuleehan se useita kertoja uusintanakin ja toki on katseltavissa Areenassa, myös ulkomailla. Jos katsot, kommentoi »»
Minua lehdissä, TV:ssä ja radiossa
Perjantaina ilmestyvässä Suomen Kuvalehdessä on minulta juttu ja kuvia Hogeweyk-dementiakylästä. Kannattaa ehdottomasti lukea! SK tunnetaan usein Suomen Kuivalehtenä, mutta tämä juttu on oikeasti kiinnostava.
Vaikeasti dementoituneet vanhukset voivat »»