Archive for esikoiskirjat

Siili joka sotki kaiken

Siilin kuoleman nimi ei ole metafora. Briitta Hepo-ojan esikoisromaani alkaa sillä, että siili aivan kirjaimellisesti jää Artun perheen auton alle, ja herkkä Arttu järkyttyy syvästi. Se osaltaan »»

Paluu esikoisromaanini maailmaan

Aloitin kirjoittaa Marian ilmestyskirjaa loppuvuonna 2009. Se valmistui seuraavana keväänä ja julkaistiin syksyllä 2011. Tarina ei kuitenkaan jäänyt siihen.

Vuonna 2012 kirjoitin kirjan pohjalta näytelmän, joka ensi-iltansa vuonna »»

Väkeviä lääkkeitä

Mia Myllymäen tuore esikoisromaani Väkevä mieli sijoittuu Komanon kaupunkiin, jota käytännössä hallitsevat kirkko ja koko ajan lisää tilaa valtaava kaupunginsairaala. Omapäinen Kefa palaa sinne vuosien jälkeen opiskeltuaan »»

Kun poliisi ei ole ystävä

Angie Thomasin The Hate U Give on monen kovasti odottama nuortenkirja, josta peräti 13 kustantajaa kävi huutokauppaa ja joka nousi New York Timesin bestsellerlistan huipulle. Itsekin yritin »»

Sydäntä pakahduttava Kioto

Jälleen yksi Japani-kirja siskoni kokoelmista – hän on erityisen viehtynyt Heian-kauteen. Mia Kankimäen Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin oli kirjoitustyyliltään ihan eri maailmassa kuin Minna Eväsojan »»

Sähkö erottaa ystävykset

Leah Thomasin Because You’ll Never Meet Me on kirjemuotoinen nuortenromaani kahden vammaisen pojan kirjeenvaihdosta. Oliver on teinipoika, jolla on synnynnäinen “sähköallergia”. Sähkö aiheuttaa hänelle epilepsiakohtauksia ja niinpä »»

Kuka murhasi siskon?

Rosamund Luptonin romaanissa Sister on paljon samaa kuin toisessa viime aikoina lukemassani bestsellerissä The Ice Twin, enkä nyt puhu vain sisarussuhteista. Molemmat ovat tavallaan ihmissuhderomaaneja, mutta niissä »»

Espoon metsien kauhuja

Moni tuntee Hanna “Morre” Matilaisen kirjablogaajana ja kustannustoimittajana, mutta hän on myös kirjoittaja. Tuonen tahto on Hanna Morren esikoisromaani, kauhutarina Espoossa asuvista Tytistä ja Timosta, joiden ainokainen »»

Tarinoita jääkaapin ovessa

Alice Kuipersin Life On The Refrigerator Door (suom. Terveisin äiti) on suosittu nuortenromaani, joka koostuu kokonaan äidin ja tyttären jääkaapin oveen kirjoitetuista muistilapuista. Äiti on töissä synnytysosastolla, »»

Sikoja, steampunkia ja sapuskaa

Steampunk-novellini Josefiinan ihmeellinen vaunu on ilmestynyt Osuuskumman kolmannessa steampunk-antologiassa, jonka teemana on Suomi. Suomeen sijoittuu siis minunkin novellini, suomalaiselle maaseudulle, jossa kylän keskipisteet ovat kirkko ja kansakoulu, »»