Archive for fantasia

Kliseitä keskiyön kirjastossa

En tiennyt Matt Haigin The Midnight Librarysta (suom. Keskiyön kirjasto) kiinnostavan nimen lisäksi muuta kuin että se on tosi pidetty bestseller-romaani, kirjaa lukiessani lokakuussa sillä oli Goodreadsissa »»

Valaita ja salatiedettä

Millaisen romaanin CMX:stä tuttu A.W. Yrjänä kirjoittaisi? Monella lienee varmasti jonkinlainen visio aiheesta. Yrjänällä oli käsittääkseni aika pitkällä Talvikuningas-konseptialbumin maailmaan sijoittunut avaruusscifiromaani, kun murtovarkaat veivät tiedostot.

Vuonna 2017 »»

Väkeviä lääkkeitä

Mia Myllymäen tuore esikoisromaani Väkevä mieli sijoittuu Komanon kaupunkiin, jota käytännössä hallitsevat kirkko ja koko ajan lisää tilaa valtaava kaupunginsairaala. Omapäinen Kefa palaa sinne vuosien jälkeen opiskeltuaan »»

Kummaa kirjoittamista

Kummallisen kirjoittaminen: opas fiktiivisen maailman luomiseen on kirja spekulatiivisen fiktion eli fantasian, scifin, kauhun ja muun kumman kirjoittamisesta. Kirjan ovat toimittaneet Saara Henriksson, Irma Hirsjärvi ja Anne »»

Iloinen iloton yllätys

Anne Leinosen Viivamaalari ei oikein iskenyt minuun. Onneksi kuitenkin nappasin kirjamessujen alekorista kirjan Ilottomien ihmisten kylä. Se oli hyvin erilainen romaani, joka vetosikin sitten monella eri tavalla, »»

Veturitorilla tavataan: äänestä Worldcon Suomeen!

Nyt alkaa olla loppurutistus Worldconin saamisessa Suomeen vuonna 2017. Kyseessä on huippuluokan kansainvälinen scifi- ja fantasiatapahtuma, joka on tarkoitus järjestää Messukeskuksessa Helsingin Pasilassa elokuussa 2017 – jos »»

Tulta, tappuraa ja tuhoa

Minun piti alun perin vain oikolukea osa Osuuskumman Käärmeenliekit-lohikäärmeantologian novelleista. En ole kiinnostunut lohikäärmeistä enkä yleensä fantasiasta muutenkaan. Oikoluettuani minulle osoitetut novellit, jotka osoittautuivat hyviksi, muistin, että »»

Interaktiivinen matka unien pimeälle puolelle

Minna Roinisen Unohtuneet ovet on erittäin kunnianhimoinen teos. Se on nimittäin syväkirja, interaktiivinen sähkökirja, mihin tutustumista odotin innolla. Tällainen teknologia taitaa Suomessa olla poikkeuksellista. Materiaalia tällainen teos »»

Vielä yhdet julkkarit

Tänään julkistetaan Osuuskummalta peräti kaksi raapalekokoelmaa: Kummalinnun munia 1 -raapaleantologia sekä ensimmäinen tämän vuoden raapalekokoelmista. Kummalinnun munia 1 sisältää siis Osuuskumman viime vuoden maksullisessa sähköpostipalvelussa ilmestyneet raapaleet »»

Tulista tyttörakkautta

Aluksi en ajatellut lukea Maria Carolen pian ilmestyvää esikoisromaania Tulen tyttäriä, vaikka hän tuttuni onkin. Fantasia ei ole minun juttuni eikä kirjan kuvaus iskenyt. Jumalat asuvat vuorella? »»