Archive for haaveet

Laukkaa runoratsu reima

Olen kirjoittanut runoja viisivuotiaasta, mutta enimmäkseen hyvin sporadisesti. Joskus yhden vuodessa, toisinaan kolme viikossa.

Olen todella kauan haaveillut runokokoelman julkaisemisesta, mutta vähäinen tahti on tullut tielle. Vaikka kaikki »»

Järki, toivo ja epätoivo

Neljä vuotta sitten syksyllä olin hyvin toiveikas. Olin ollut jo monta vuotta varsin hyvässä kunnossa pieniannoksisen naltreksonin ansiosta ja kesällä 2011 saamani viruslääke toimi hyvin. Elättelin toiveita »»

Mahdoton unelma

Tällainen pysäyttävä kohta jäi vanhan Maailman Kuvalehden Kiina-aiheisesta jutusta mieleen, kun olin Suomessa. Kiireessä en ottanut lehden numeroa enkä jutun nimeä ylös, kuten yleensä tekisin, mutta artikkelin »»

Tienhaarassa

Olen jossain määrin tienhaarassa nyt. Ylihuomenna (toivottavasti) selviää, saanko Belgiasta hoitoa. Jos saan, menee toki pidempään, ehkä jopa kuukausia, saada selville onko siitä apua.

On mahdollista, että terveyteni »»

Joulu tulee pian, ehkä

Tällä hetkellä riittää odotettavaa. Vähän vajaan kuukauden päästä on toivottavasti luvassa jotain todella, todella siistiä, jos kaikki menee hyvin. Pian sen jälkeen, 6. maaliskuuta, on esikoisnäytelmäni ensi-ilta, »»

Eskapismia ja hiven addiktiota

Ennen en kokenut tarvetta kirjoittaa kaiken aikaa. Teki hyvää lomailla siitä aina välillä, aika paljonkin. Nykyään olo tuntuu tyhjältä ilman mitään aktiivista kaunokirjallista projektia. Tarvitsen koko ajan »»

Kaukokaipuuta

Tuleva romaanini liittyy Egyptiin, vaikka tapahtumat eivät sinne sijoitukaan. Olen tehnyt paljon taustatyötä asian tiimoilta. Ostin matkaoppaankin, kun sain sen puoli-ilmaiseksi kirja-alennuksesta.

No, tässä vaiheessa joku ehkä arvaa, »»

Kaikki tai ei mitään

Kaikki kuolevaiset, joiden kalenteri ei ole koko ajan täynnä, tuntevat sen ilmiön. Välillä ei ole mitään, välillä on sitten kaikki. Samaan aikaan tai vähintään samassa sumpussa.

Yleensä meillä »»

Tukkarunoutta

Kirjoitin ennen paljonkin runoja ja niitä on julkaistu kahdessakin suomalaisantologiassa. Viimeisen 10 vuoden aikana olen kirjoittanut lähinnä englanniksi ja viimeiset vuodet oikeastaan vain haikuja, joita en ole »»

Droom van Utrecht

..on Utrechtistä ostamamme herkullinen musta tee, jossa on mm. mansikkaa ja kardemummaa. Mutta tarttui sieltä ehkä mukaan jokin muukin unelma.

Kolmen viikon loma on nyt ohitse (ja siten »»