Archive for henkilöhahmojen kirjo
Autistin maailmanloppu Amsterdamissa
Luin ja arvioin kaverini/tuttuni Corinne Duyvisin esikoisromaanin Otherbound pian sen ilmestymisen jälkeen pari vuotta sitten. Kirjoitin hänestä jutunkin Tukilinjaan. Cory tunnetaan erityisesti vammaisten ja muiden vähemmistöhahmojen puolestapuhujana.
Otherbound »»
Messumeininkejä
Helsingin Kirjamessut sujuivat osaltani erittäin hyvin. Viralliset esiintymiseni messuilla olivat tosi aikaisin, 10:15 perjantaina ja klo 11 sunnuntaina. Hermoilin, että tulisiko paikalle ketään. Molemmat olivat päähallin sijaan »»
Kirjamessupläjäys
Minulla on tällä kertaa useita esiintymisiä Helsingin kirjamessuilla viikon päästä ja yksi myös Varjokirjamessuilla. Maria Carole teki minulle tällaisen komean flaijerin, kiitos!
Jos kuva ei näy tai et »»
Vammaisuus valkokankaalla
Mustat lasit – vammaisuus valkokankaalla ja televisiossa on kirja pitkään, jota himoitsin, mutta se ehti myydä loppuun kun vitkuttelin. Sitten onnekseni bongasin sen Kirjamessujen kahden euron myyntipöydästä.
Kirja »»
Heteronormatiivinen mindfuck
Katsoin viikonloppuna erään muutaman vuoden takaisen Hollywood-elokuvan, jonka nimeä en edes viitsi mainita. Se oli saanut kohtuulliset arvostelut MetaCriticissä, en oikein tiedä miksi. Elokuva käsitteli lääkkeiden haittavaikutuksia, »»
Na No More, na-na-na-na-na
Nyt on seitsemäs NaNoWriMoni paketissa. Koko aikana oli kaksi OK voinnin päivää. Itse kirjoittaminen sujui hyvin, ilman hypoglykemiaa olisi sujunut erinomaisesti. Ainoastaan pariin otteeseen tarina tuntui taistelevan »»
Kirjoja meille muille – kirjoja kaikille
Löysin hiljattain saamani hylyn Marian ilmestyskirjalle, jonka sain reilu kolme vuotta sitten, puoli vuotta sen jälkeen, kun romaanille oli jo solmittu kustannussopimus. Siinä sanottiin:
Suurempaa yleisöä ajatellen käsikirjoituksesta »»
Keitä maailmaasi mahtuu?
Kommentoin Schipholin lentokentällä miehelleni, että minulle tulee aina paha mieli, kun näen tummaihoisten lasten kanniskelevan valkoihoisia nukkeja. Mieheni mielestä tämä oli rasistinen kommentti.
Eri etnisten vähemmistöjen edustajien lapsille »»
Linkkivinkkejä vammaisvinkkelistä
Corinne Duyvis on amsterdamilainen kirjailija-, vammaisaktivisti- ja taiteilijakollegani, josta olen parhaillaan kirjoittamassa myös lehtijuttua. Meitä yhdistää halu sisällyttää kirjoihimme paitsi vammaisia hahmoja, myös muiden vähemmistöjen edustajia. Corynkin »»
Lyödäänkö proosat läskiksi?
Cripfic on siis kehittämäni genre, jossa käsitellään vammaisia ihmisiä. Olen joskus leikitellyt myös ajatuksella genrestä nimeltä fatfic, jonka sisällön voinee arvata. Käsittääkseni tätä nimeä ei ole kukaan »»