Archive for hylkäykset
Kirjoja meille muille – kirjoja kaikille
Löysin hiljattain saamani hylyn Marian ilmestyskirjalle, jonka sain reilu kolme vuotta sitten, puoli vuotta sen jälkeen, kun romaanille oli jo solmittu kustannussopimus. Siinä sanottiin:
Suurempaa yleisöä ajatellen käsikirjoituksesta »»
Usko, toivo ja epätoivo
Työkseen kirjoittaminen on todella lannistavaa, ainakin jos on kaunokirjailija, novellisti ja/tai freelancetoimittaja (tai sellaiseksi haluava). Romaanikäsikirjoituksen saaminen julkaistuksi on hyvin epätodennäköistä – runo- ja novellikokoelmista puhumattakaan »»
Palautemuusat työssään
Viime viikolla tuli koettua paljon tunnekuohuja, joista osa kirjojani koskevasta palautteesta. Ne olivat tosin kaikki positiivisia, vaikka palautetta oli kahtalaista.
Uusimmasta lääketiedekirjastani julkaistiin peräti kaksi arvostelua, jotka molemmat »»
Kotia etsimässä
Joulu oli, ja kai se nyt vieläkin on. Ei tuonut pukki Makuuhaavoille kustannussopimusta. Kässäri lähetettiin matkaan maalis-huhtikuussa, joten toivo alkaa olla vähissä. Oma kustantajani ei ole vieläkään »»
Kalenteri, kello ja itsepetos
Seuraavassa romaanissani Makuuhaavoja käsitellään paljon aikaa, onhan päähenkilö käytännössä kokonaan vuoteenoma. Kroonisesti sairas, erityisesti sellainen joka ei voi tehdä paljoa, näkee ajan hyvin eri lailla kuin terve »»
Omaelämä….mitä?
Sain viikonloppuna hieman myöhässä tulleen hylkykirjeen Marian ilmestyskirjasta eräältä suurehkolta kustantamolta. Positiivinen yllätys oli se, että personoidun kirjeen mukana tuli erillinen, A4-arkin mittainen lausunto kirjasta.
Mielenkiintoisin kommentti lausunnossa »»
Lähetyksiä
Nyt on kustannussopimus viety postiin (joka sijaitsee mukavasti tässä ihan talon edessä), kun piti varmistaa, että se taatusti painaa alle 20 g ja menee siis Suomeen yhdellä »»