Archive for juoni

Tarinan rakennuspalikoita

Victoria Lynn Schmidtin Story Structure Architect on nimensä mukaisesti hyvin tekninen kirjoittamisopas. Se ei ole tarkoitettu niille, jotka inhoavat kaavoja ja algoritmejä. Kirjan alkuosa keskittyy romaanin erilaisiin »»

Suodatettua valoa

Heikki Hietala on suomalainen kirjailija ja Twitter-kollegani, joka tosin kirjoittaa vain englanniksi. Häneltä on ilmestynyt romaani Tulagi Hotel, mutta en itse ole sotakirjojen ystävä, niin se on »»

Ironiaa vai melodraamaa

Joskus viime tai toissa viikolla hehkutin miehelleni, että olin keksinyt Häpeämättömän loppuun uuden jutun. Mies ihmetteli, että eikö siihen tule kohta liikaa juttuja. Sanoin että ei, koska »»

Kuolemanjälkeistä elämää pikkukaupungissa

Kirja alkaa yllättävällä koukulla: “I went jogging on the morning that I died.” Päähenkilön kuolema heti kirjan alussa tuntuu tosin jo hieman kliseiseltä, kiitos Alice Seboldin Oman »»

Tanskalaista elokuvaa

En yleensä blogaa leffoista, mutta jotkut tekevät vaikutuksen. Ihastuimme mieheni kanssa jo vuosia sitten tanskalaisiin elokuviin, joita Yle näytti iloksemme yhdessä vaiheessa joka viikko. Täälläkin niitä tulee »»

Juoni on verbi

Kukaan ei ole koskaan kuullutkaan Ansen Dibellistä, mikä on yleensä huono merkki, jos puhutaan kirjoitusoppaista. Vaikka miksei joku voisi olla asiantuntija kirjoittamisessa, erityisesti jossain sen osa-alueessa, »»