Archive for kirjoittamisen vaikeus

Etenee, hitaasti mutta sitäkin hitaammin

Pitkästä aikaa tilapäivityksiä kirjoituksistani.

Lankamaailma

Runomuotoinen romaani on editointivaiheessa. Homma on sujunut aikataulullisesti surkeasti (terveydentilan takia), muuten hyvin. Vähän kyllä kuumottaa, onko kirja liian kokeellinen kustantajille – varsinkin kun »»

NaNoWriMo taipui runoksi

Jep. Kirjoitan taas NaNoWriMoa. Yhdeksättä kertaa. Mutta tänä vuonna olen NaNo-kapinallinen, kuten monet ovat. Jotkut kirjoittavat romaanien sijaan runoja tai blogipostauksia tai editoivat vanhaa tekstiä. Itsekin kirjoitin »»

Lonkeroista rimpuilua

NaNoWriMoa on nyt takana kymmenen päivää. Helppoa ei ole ollut, vaikka ensimmäinen päivä sujuikin kohtuullisen hyvin. Terveyden suhteen on kaikki mahdollinen mennyt pieleen, niin kokeellisten hoitojen saaminen »»

Aivojen taistelutanner

Tänään alkoi NaNoWriMo. Sitä olen ehtinyt kirota useaan kertaan, niin etu- kuin jälkikäteenkin. Erittäin onnistuneen viikon jälkeen oli selvää, ettei tällainen voi jatkua. Jo senkin takia, että »»

Jäissä ja jumissa

Aikaisemmin minulla oli aina jonossa monta romaani- ja näytelmäideaa. Yleensä kun aloin yhtä kirjoittaa, jostain pompsahti heti seuraava idea. Niiden määrä pysyi siis jotakuinkin vakiona tai kasvoi. »»

Miten kirjani ovat syntyneet

Pitkästä aikaa blogimeemi, tämän on täyttänyt mm. Calendula.

Missä kirjoitat yleensä?

Työhuoneessa (siis kotona) tietokoneella. En kirjoita kahviloissa muulloin kuin NaNoWriMo-miiteissä. Joskus junassa, lentokentillä tai lentokoneessa kun on tähän »»

Vaikeuksien kautta voitonomaiseen

Neljäs ScriptFrenzyni on nyt paketissa. Meni ennätyskauan ja oli ennätyksellisen hankalaa, osittain pari viikkoa kestäneen aivan hirveän hypoglykemiakauden takia.

Oli itse teksteissäkin varmaan syytä. Lähdin matkaan angstisella »»

Kansia, kehuja ja näytelmäsuota

Blogi laahaa taas reaalimaailmaa jäljessä. Minun piti siitäkin kirjoittaa, että olin Iltalehden kannessa, mutta sitten se sekoittui aprillipäivään (kuka uskoisi todeksi jos postaisin tuollaisen aprillipäivänä!) ja nyt »»

Scifin sudenkuopat

Sain sunnuntaina valmiiksi Adenon, 11. romaanikässärini ja ensimmäisen scifiromaanini. Tai siis se lähti kustantajalle, työtä varmaan vielä riittää myöhemmin, jos se hyväksytään julkaistavaksi.

Minun on pitänyt jo aiemmin »»

Scifin syövereissä

NaNoWriMoa takana nyt kaksi viikkoa ja valmiina on melkein kaksi kolmannesta. Toivon että olisin valmiina taas 21. päivä tai viimeistään 22., kuten minulle on viime vuosina muodostunut »»