Archive for komediat

Down-ihmisten roadtrip brasilialaisittain

Pidän kovasti eteläamerikkalaisista elokuvista ja pari vuotta sitten Suomen-reissuni aikana olisi ollut eteläamerikkalaisen elokuvan festivaali. Katsoin tietysti ohjelman läpi, mutta ainoa leffa joka todella kiinnosti oli brasilialainen »»

Vaikeuksien kautta voitonomaiseen

Neljäs ScriptFrenzyni on nyt paketissa. Meni ennätyskauan ja oli ennätyksellisen hankalaa, osittain pari viikkoa kestäneen aivan hirveän hypoglykemiakauden takia.

Oli itse teksteissäkin varmaan syytä. Lähdin matkaan angstisella »»

Oelukijoita aivataan

Sain eilen valmiiksi, kolmen viikon työn jälkeen, ensimmäisen version uudesta näytelmästäni Erveyskeskus. Siitä tuli varsin hyvä. Minusta. Se on komedia ja tietysti pelottaa, että entä jos se »»

Jumitusta

Eilen ilmestyi pitkästä aikaa uusi arvostelu Häpeämättömästä, järjestyksessään toinen. Satu Kirjat kertovat… -blogista luki kirjan ja piti siitä. Satu on kunnostautunut kirjojeni lukijana, sillä hän on lukenut »»