Archive for makuuhaavoja
Pukeudu kirjaksi
Yhtenä päivänä puin raidalliset housut ja paidan, jossa on isoja mansikankuvia. Minulle tuli yhdistelmästä mieleen Marina Lewyckan romaani Muu maa mansikka?, raidat edustavat tietysti mansikkapenkkejä.
Siitä lähti idea, »»
Sokean Pandoran lipas
Blind on norjalais-hollantilainen elokuva, joka on voittanut palkintoja monilla eri elokuvafestivaaleilla Sundancesta alkaen, niin ohjauksesta, pääosasta kuin käsikirjoituksestakin.
Ingrid on opettaja ja vastikään sokeutunut äkillisesti, ilmeisesti verkkokalvon rappeuman »»
Haavat sidottu
Makuuhaavoja-näytelmä olisi nyt valmiina. Koelukijoita otan kyllä yhä mielellään vastaan, jos sellaisia löytyy. Näytelmästä tuli hieman aiempia näytelmiäni lyhempi, 77 liuskaa. Uskoisin sen olevan hyvä pituus tälle.
Tämä »»
Pitkästä aikaa Makuuhaavoja
Sain ScriptFrenzyn pakettiin lauantai-iltana. Olin pitkään arvioinut, että menisi huomiseen asti, kun tahtini oli niin “hidas” – viime ja toissa vuonna taisi mennä 11 päivää saada pakettiin »»
Pyöreitä lukemia
Kymmenes romaanini Elviira valmistui eilen illalla. Sen piti valmistua jo lauantaina, mutta aivan kalkkiviivoilla iski jokaisen kirjoittajan painajainen: ammottava juoniaukko, joka ei ollut vain epälooginen, vaan suorastaan »»
Lihatonta lihaa ja muita lehtijuttuja
Eilen julkaistiin uusin juttuni Suomen Kuvalehdessä, aiheena verettömän teurastamon lihaton liha. Suomen Kuvalehden sivuillahan on maksumuuri aka muksuluuri, mutta tästä linkistä sen pääsee lukemaan, vaikka ei olisikaan »»
Epäonnistumisia
Olen varsin tyytyväinen Ilmestykset-trilogiaani, mutta sen jälkeen romaanirintamalla on takunnut. Palsamoitu-romaanista ei koskaan tullut oikein itseäni miellyttävää, vaikka koelukijat siitä pitivät ja yhden mielestä se oli jopa »»
Liito-oravat ja meidän verorahat
Yleensä lauseet joiden sisältö on “X laskee asuntojen arvoa” tulevat ylimielisiltä kusipäiltä, oli X sitten joukkoliikenne, päihdealan hoitopaikat tai vammaisten asuntolat/hoitolaitokset, kuten viimeksi Espoossa ja Seinäjoella. Se »»
Vanhat ja nuoret vuodepotilaat
Olin aika vanha ja perehtynyt lääketieteeseen jo jonkin aikaa, kun minulle kerrottiin, että vanhusten yksi yleisimmistä “kuolinsyistä” on lonkkamurtuma. Minun oli vaikea ymmärtää sitä. Miten muka luunmurtumaan »»
Äänikilpailun voittajat
Kuten arvelinkin, kilpailuni suosikki- ja inhokkiäänistä osoittautui erittäin mielenkiintoiseksi. Siihen tuli 28 vastausta (päätin lopulta hyväksyä erään kilpailijan, joka lähetti osan vastauksestaan muutaman tunnin myöhässä, mutta hänen »»