Archive for palaute
Kirjoittaja kompastui omaan nokkeluuteensa
Itsensä tunteminen fiksuksi on hieno tunne. Olen tuntenut niin useita kertoja tällä viikolla. Kustannustoimittamisessa on aina kivaa, jos joku ottaa ison ehdotuksen vastaan ja se toimii hyvin, »»
Suurimmat fanini
En ajatellut kirjoittaa Seeprakoiran julkkareista, mutta lopulta päätin kuitenkin blogata niistä. Etukäteen jännitin julkkareita. Nykyajan lasten väitetään olevan poispilattuja räyhähenkiä, hyvä kun eivät esineillä heittele. Sellon kirjastossa »»
Julkkarifiiliksiä
Kirjojen julkaisemisessa keväällä on hyvät puolensa. Kirjojen julkaisemisessa keväällä on myös huonot puolensa.
Olin kutsunut Sisimmäisen kirjanjulkkareihin paljon kavereita, myös ala- ja yläasteaikaisia kavereita, joita en ollut nähnyt »»
Sielua lämmittävä arvostelu
Liityin GoodReadsiin viime vuoden keväällä, mutta en ole jaksanut käyttää sitä paljoakaan. Siitä saisi varmaan paljon irti niin kirjailijana kuin lukijanakin – mutta minulla ei vain ole »»
Tunnelmia ensi-illasta
Matkamme Keuruulle näytelmäni ensi-iltaan tosiaan lähti käyntiin varsin takkuisesti, kun kuski perui ja seurauksena myös toinen seurueen jäsenistä perui, mutta perui sitten perumisensa, ja edellisenä päivänä riitti »»
Koelukemisen ABC
Useimpia kaunokirjallisia tekstejä kannattaa luettaa koelukijalla, joita kutsutaan usein myös beetalukijoiksi, ennen kuin ne lähetetään kohteeseensa, oli se sitten kustantamo, agentti, lehti tai kirjoituskilpailu. Julkaistu kirjoittaja ei »»
Tilapäivityksiä
Makuuhaavoja
Ilmestykset-trilogian toisen osan on tosiaankin tarkoitus ilmestyä syksyllä. Mennee kyllä loppusyksyyn, sillä hieman ollaan aikataulusta jäljessä.
Häpeämätön
Ilmestykset-trilogian kolmannen osan julkaisusta ei ole edelleenkään mitään tietoa.
Marian ilmestykset -näytelmä
Näytelmän alunperin »»
Kirjallisuuslehtien lyhyt oppimäärä
Aloin vasta pari vuotta sitten lähetellä tekstejäni kirjallisuuslehtiin, toistaiseksi vasta englanninkielisiin, koska lyhytproosani on pääasiassa englanninkielistä. Se on varsin turhauttavaa puuhaa.
Lähetteleminen tuntuu myös kovin aikaavievältä enkä ole »»
Elämä jäljittelee taidetta
Viime aikoina on taas saanut kuulla useita epäilyitä tai vihjauksia siitä, että Marian ilmestyskirja on todellisuudessa omaelämäkerrallinen teos. Kun sillä on se sairaus ja sullakin on… Kuulemma »»
Palautetta ajatuksella
Sain tämän palautteen Marian ilmestyskirjasta sähköpostilla pari viikkoa sitten (kiitos!). Lähettäjä antoi luvan julkaista siitä osia.
“Aloitin ilmestyskirjan lukemisen bussissa ja kun tulin kotiin, istuin sohvalle ja luin »»