Archive for pelot
Uusi, intensiivinen harrastus
Olen aina ollut niitä ihmisiä, joiden mielestä meditointi on tosi hieno konsepti, mutta en ole saanut itse ryhdyttyä siihen, koska olen ollut liian levoton ihminen. Juu, tiedän, »»
Homofobia tappaa – tuhansittain
Tänään heräsi kamaliin uutisiin Orlandon Pulse-klubilta. Päivän mittaan uutiset vain pahenivat, vaikka suurta uhrilukua pystyi jo ensimmäisistä raporteista ounastelemaan.
Olen itse nähnyt yhden HLBT-ihmisiin kohdistuvan viharikoksen silmieni edessä »»
Sokean Pandoran lipas
Blind on norjalais-hollantilainen elokuva, joka on voittanut palkintoja monilla eri elokuvafestivaaleilla Sundancesta alkaen, niin ohjauksesta, pääosasta kuin käsikirjoituksestakin.
Ingrid on opettaja ja vastikään sokeutunut äkillisesti, ilmeisesti verkkokalvon rappeuman »»
Muumiot takaisin arkkuun
Uusin romaanini Palsamoitu, yhdeksäs romaanikäsikirjoitukseni ja toivottavasti neljäs julkaistava sellainen, on nyt valmis. Yhdenkään aiemman romaanin kirjoittaminen ei ole ollut läheskään näin vaikeaa, koska en ole ennen »»
Kauhu-unista sorvin ääreen
Viime yön unessa olin kirjailijakeikalla Kallion kirjastossa, joka ei tietysti fyysisesti muistuttanut Kallion kirjastoa, kuten usein unissa on asia.
Sali oli suuri ja siellä oli paljon tuoleja. Minun »»
Lapsuuden luurankoja
Tämä meemi on peräisin Marja Leenalta.
1. Laita blogiisi kuva itsestäsi lapsena, jos sinulla on sellainen
2. Millaisia leikkejä leikit mieluiten lapsena?
Tarhaikäisenä tykkäsin leikkiä Robin Hoodia, mutta dorkien kaverieni »»
Transfobia tappaa
Tällä viikolla on ollut monta mielenkiintoista teemapäivää, jotka matkustelun ja sairastelun takia ovat jääneet “viettämättä”. Tiistaina oli maailman valokuvauspäivä, keskiviikkona flash fiction day ja eilen homofobian ja »»
L-sana
Aiemmin kirjoitin pro anasta, thinspiraatiosta ja vähän cripspiraatiostakin (kannattaa lukea kommentit). Nyt kirjoitan läskistä.
Sanoin, että Blogilistalta löytyy kuutisenkymmentä blogia tagilla “pro ana”. Lähestulkoon identtinen määrä blogeja löytyy »»
Toisen romaanin kirous
Jos saat yhden romaanin julkaistua, seuraava on väistämättä huono ja sen kirjoitusprosessi katastrofaalinen. Ainakin amerikkalaiset kirjallisuusagentit tuntuvat uskovan tähän. Ilmeisesti myös kirjailijat itse.
Jenkeissähän kustannussopimukset kirjoitetaan yleensä useammalle »»