Archive for persut

Paperittomien maailmaa

Luin joskus teininä ja sitä ennen paljon dekkareita, mm. kaikki Agatha Christiet ja muita klassikoita. Nykydekkareita olen lukenut vähän, siksi en ehkä osaa täysin suhteuttaa Mari Pyyn »»

Vammaisten syrjintä ei kiinnosta

Olli Immosen ja monien muiden persujen rasistiset mielipiteet ovat herättäneet paljon vastustusta, syystäkin. Samaan aikaan monilla ihan tavallisilla ihmisillä, joilla ei ole mitään vaikkapa homoja tai maahanmuuttajia »»

Koraani on uusi pakkoruotsi

Kukaan tuskin on välttänyt kuulemasta, että Yle lähettää Koraania (tai siis Koraanin suomenkielistä käännöstä, joka ei ole virallisesti Koraani) radiosta, ja kuinka hirveä haloo siitä on noussut. »»

Stalkkauksen keskipiste

Sydänvarjo on toinen lukemani kirja Twitter-kollegaltani Hanna-Riikka Kuismalta. Omalaatuisessa lukukokemuksessa on paljon samaa kuin Valkoisessa valossa. Rappiota, alkoholismia, syrjäytymistä, mielenterveysongelmia ja köyhyyttä. Rosoisuutta, rujoutta ja raakuutta, leptejä, »»

Kalaisia limerikkejä

Sain eilen Marja Leenalta blogeissa kiertävän limerikkihaasteen. Vaikka olen monenlaisia runomuotoja kokeillut viimeisen 25 vuoden aikana, limerikistä en ole ihan varma. (Olen kyllä työn puolesta taannoin etsinyt, »»

Monivärinen kupla

Hassu sattuma. Olin ajatellut mm. Kallion seurakunnan inspiroimana, että kirjoittaisin blogipostauksen Kalliosta ja kalliolaisuudesta, mutta sitten päivää myöhemmin joku persu vei ideani ja vielä päivää myöhemmin aihe »»

Pelaa VTKHM-bingoa

Jos joku ei vielä tiedä, bullshitbingo oli alun perin konsepti, jossa kuunneltiin jargonia ja konsulttikieltä puhuvan ihmisen puhetta ja raksittiin sieltä höpsöjä käsitteitä bingoruudukkoon. Nykyään bingoa pelataan »»

Amsterdamilaisen vastine Umayya Abu-Hannan kritisoijille

Minulta on kysytty paljon kommentteja Umayya Abu-Hannan viraaliseksi ilmiöksi levinneeseen tekstiin Suomen rasismista. Abu-Hannan tapaan minäkin olen toimittaja ja muutin Helsingistä Amsterdamiin vuonna 2010. Minullakin syrjintä oli »»