Archive for rasismi
Lapsuus syvässä etelässä
Valitsin Jacqueline Woodsonin Brown Girl Dreamingin luettavakseni, koska olin itse kirjoittamassa runomuotoista muistelmateosta. Meidän muistelmissamme ei tosin ole paljon yhteistä, niin tyylin kuin sisällönkään suhteen. (EDIT: Tästä »»
Yhtä kömpelöä ja monisyistä kuin tosielämä
Kuulin Kumail Nanjianista Harmontown-podcastissa, jossa hän oli usein pelaamassa D&D:tä, joskus Emily-vaimo mukanaan. Hän on mielettömän hauska (loistava comedic timing) ja sellaisella sympaattisella tavalla, että hänestä on »»
Kun poliisi ei ole ystävä
Angie Thomasin The Hate U Give on monen kovasti odottama nuortenkirja, josta peräti 13 kustantajaa kävi huutokauppaa ja joka nousi New York Timesin bestsellerlistan huipulle. Itsekin yritin »»
Runo tontuista
Tänään vietetään Hollannissa Pakjesavondia eli paketti-iltaa, kun Sinterklaas tuo lahjat. Tässä aiheeseen liittyvä runoni, johon löytyy taustaa viisi vuotta vanhasta blogitekstistä. Jonkin verran on sen jälkeen muuttunut, »»
Valkeneminen
Syksyllä ymmärsin, että Rihmaston toisen tarinan päähenkilö Sampo on buddhalainen, tai ainakin buddhalaisuudesta kiinnostunut. Piti siis alkaa perehtyä aiheeseen. Luin mm. kovasti kehutun kirjan buddhalaisuuden harjoittamisesta pitkäaikaissairaana »»
Anarkomarkon aivot jugendtalon seinällä
Itsenäisyyspäivänä minua aina hävettää olla suomalainen, vaikka en sille tietysti mitään voi. Olen muuttanut pois Suomesta, mutta Suomessa suomalaisille vanhemmille syntymistä en voi peruuttaa. Se väkivallan ja »»
Paperittomien maailmaa
Luin joskus teininä ja sitä ennen paljon dekkareita, mm. kaikki Agatha Christiet ja muita klassikoita. Nykydekkareita olen lukenut vähän, siksi en ehkä osaa täysin suhteuttaa Mari Pyyn »»
Vammaisten syrjintä ei kiinnosta
Olli Immosen ja monien muiden persujen rasistiset mielipiteet ovat herättäneet paljon vastustusta, syystäkin. Samaan aikaan monilla ihan tavallisilla ihmisillä, joilla ei ole mitään vaikkapa homoja tai maahanmuuttajia »»
Pelaa VTKHM-bingoa
Jos joku ei vielä tiedä, bullshitbingo oli alun perin konsepti, jossa kuunneltiin jargonia ja konsulttikieltä puhuvan ihmisen puhetta ja raksittiin sieltä höpsöjä käsitteitä bingoruudukkoon. Nykyään bingoa pelataan »»
Vammaisuus ja asenne
Viimetorstainen Pekka Hyysalon esiintyminen Jari Sarasvuon keskusteluohjelmassa herätti paljon keskustelua, mm. Kynnys ry:n Amu Urhosen blogattua aiheeseen liittyvästä cripspiraatiosta ja minä aloin keskustella aiheesta Sarasvuon kanssa Twitterissä, »»