Archive for rikokset
Bertin synkeämpi versio
Siskoni suositteli minulle ruotsalaisen Mats Wahlin nuortenkirjaa Ruotsia idiooteille, joten päätin lukea sen, vaikka ableistinen nimi häiritsikin. Kirjasta tuli jollain lailla mieleen Bertin päiväkirja, mutta se on »»
Down-ihmisten roadtrip brasilialaisittain
Pidän kovasti eteläamerikkalaisista elokuvista ja pari vuotta sitten Suomen-reissuni aikana olisi ollut eteläamerikkalaisen elokuvan festivaali. Katsoin tietysti ohjelman läpi, mutta ainoa leffa joka todella kiinnosti oli brasilialainen »»
Kun poliisi ei ole ystävä
Angie Thomasin The Hate U Give on monen kovasti odottama nuortenkirja, josta peräti 13 kustantajaa kävi huutokauppaa ja joka nousi New York Timesin bestsellerlistan huipulle. Itsekin yritin »»
Kesken päättyvä dekkari
En muista, milloin ja miksi alun perin kiinnostuin Ulvilan mystisestä murhasta, mutta luin asiasta kaiken mahdollisen verkosta. Ja sitä materiaalia on valtavasti, lehtijuttujen lisäksi mm. esitutkintapöytäkirjoja, Anneli »»
Kirjoitin Axl Smithin 800 anteeksipyyntöä uusiksi
En ajatellut, että minun tarvitsisi kommentoida Axl Smith -salakuvauskohua mitenkään. Onhan sitä jo kommentoitu. Mutta sitten luin lehdestä Axl Smithin avautumisen, että hän kokee pyytäneensä anteeksi “varmasti »»
Äidinmaidonkorvikeliigat vauhdissa
Olen kuullut aiemminkin äidinmaidonkorvikejauheen diilaamisesta Kiinaan. Siellä siitä saa paljon korkeamman hinnan. Useimmissa Amsterdamin kaupoissa on ostorajoitukset korvikejauheen suhteen.
Silti tuli eilen aika bisarri fiilis, kuin olisi lukenut »»
Anarkomarkon aivot jugendtalon seinällä
Itsenäisyyspäivänä minua aina hävettää olla suomalainen, vaikka en sille tietysti mitään voi. Olen muuttanut pois Suomesta, mutta Suomessa suomalaisille vanhemmille syntymistä en voi peruuttaa. Se väkivallan ja »»
Vie köyhiltä, anna rikkaille
Suomessakin uutisoitiin tällä viikolla, kun Britannian Tory-kulttuuriministeri Maria Miller joutui eroamaan taloudellisten kähmintöjen takia (hän piti kuitenkin paikkansa parlamentissä). Briteissä tuntuu olevan maan tapa, että poliitikot esimerkiksi »»
Sotkuinen koti ja liian lyhyt hame
Anneli Auer on taas vaihteeksi pyörinyt lehtien otsikoissa. Tappoiko hän miehensä vai ei? Tätä selvittämään on oikeuteen tuotu mm. entisiä seurustelukumppaneita ja muutenkin haetaan paljon nimenomaan luonneanalyysia.
On »»
Vammaisiin kohdistuvien viharikosten karmea todellisuus
Vammaisiin kohdistuvat viharikokset ovat asioita, joita ei virallisesti ole olemassa. Valitettavasti todellisuus on kuitenkin toinen. Niitä on Suomessa ja erityisen paljon niitä on Briteissä, jossa virallinen retoriikka »»