Archive for romantiikka

Yhtä kömpelöä ja monisyistä kuin tosielämä

Kuulin Kumail Nanjianista Harmontown-podcastissa, jossa hän oli usein pelaamassa D&D:tä, joskus Emily-vaimo mukanaan. Hän on mielettömän hauska (loistava comedic timing) ja sellaisella sympaattisella tavalla, että hänestä on »»

Väkeviä lääkkeitä

Mia Myllymäen tuore esikoisromaani Väkevä mieli sijoittuu Komanon kaupunkiin, jota käytännössä hallitsevat kirkko ja koko ajan lisää tilaa valtaava kaupunginsairaala. Omapäinen Kefa palaa sinne vuosien jälkeen opiskeltuaan »»

Ihan tavallinen aseksuaali

Luin Julie Sondra Deckerin The Invisible Orientation: An Introduction to Asexualityn yleisestä mielenkiinnosta. Se muistuttaa paljon ylipitkää pamflettia, sillä samoja asioita toistetaan ja alleviivataan väsymiseen asti. On »»

Kummaa kirjoittamista

Kummallisen kirjoittaminen: opas fiktiivisen maailman luomiseen on kirja spekulatiivisen fiktion eli fantasian, scifin, kauhun ja muun kumman kirjoittamisesta. Kirjan ovat toimittaneet Saara Henriksson, Irma Hirsjärvi ja Anne »»

Kun hömppä kohtaa scifin

En lue juurikaan viihdekirjallisuutta enkä varsinkaan chicklitiä, mutta kuin huomaamatta omiin teksteihini on alkanut hiipiä sen piirteitä. Ensimmäinen romantiikkanovellini vuonna 2013 tuli Ursulan chicklit-numeroon. Se kertoo huonekalumyyjästä, »»

Kuinka seksiä kirjoitetaan

Sain kirjan How to Write a Dirty Story: Reading, Writing, and Publishing Erotica ilmaiseksi, en muuten olisi varmaan koskaan tarttunut siihen. Nimi ei kuulosta houkuttelevalta, vaan »»

Vaikeuksien kautta voitonomaiseen

Neljäs ScriptFrenzyni on nyt paketissa. Meni ennätyskauan ja oli ennätyksellisen hankalaa, osittain pari viikkoa kestäneen aivan hirveän hypoglykemiakauden takia.

Oli itse teksteissäkin varmaan syytä. Lähdin matkaan angstisella »»

Riehakasta romantiikkaa

Joskus kun olin nuorempi, vanhempani sanoivat, että kannattaisi kirjoittaa Reginaan, siitä tienaa paremmin kuin oikeasta kirjoittamisesta. Ajatus kuitenkin tuntui järjettömältä, minä kirjoittamassa romantiikkaa/erotiikkaa? Protuleirilläkin naureskelimme Regina-novellien (jotka »»

Tulista tyttörakkautta

Aluksi en ajatellut lukea Maria Carolen pian ilmestyvää esikoisromaania Tulen tyttäriä, vaikka hän tuttuni onkin. Fantasia ei ole minun juttuni eikä kirjan kuvaus iskenyt. Jumalat asuvat vuorella? »»

Kummallista syksyä

En ole paljoa puhunut siitä, että olen Osuuskumma-kustannuksen jäsen. Kyseessä on siis osuuskuntamuotoinen spefikustantamo (eli fantasiaa, scifiä, kauhua yms), joka perustettiin pari vuotta sitten ja johon liityin »»