Archive for teemat

Paluu esikoisromaanini maailmaan

Aloitin kirjoittaa Marian ilmestyskirjaa loppuvuonna 2009. Se valmistui seuraavana keväänä ja julkaistiin syksyllä 2011. Tarina ei kuitenkaan jäänyt siihen.

Vuonna 2012 kirjoitin kirjan pohjalta näytelmän, joka ensi-iltansa vuonna »»

TOP-10 kirjoitusaivoissa

Kirjailija usein huomaa, että hänen teksteissään toistuvat tietyt teemat, aiheet, ideat ja jipot. Kirjoittamiseni on hakeutunut uusiin suuntiin Palsamoidun jälkeen ja nämä ovat nyt viimeisen parin vuoden »»

Lesbosi ei ole tarpeeksi minimalistinen

Mieheni piti scifinovellistani Sabine. Ei mikään itsestäänselvyys, sillä hän on nirso lukemisensa suhteen ja scifissä mieltymyksemme ovat täysin päinvastaiset.

Eräästä asiasta hän kuitenkin valitti. Yhdessä kohdassa mainitaan päähenkilön »»

Seuraava romaanini Makuuhaavoja

Eilen tuli vihdoin postissa kustannussopimus, joka oli postissa jumitellut peräti 2,5 viikkoa (normaalisti kusti polkee Suomesta tänne muutamassa päivässä, usein jopa kahdessa). Nyt ilkeän siis sanoa, että »»

Älä vältä tätä Ruttoa

Kaihdoin pitkään nobelisti Albert Camus’ta, koska ajattelin, että hänen kirjansa ovat jotenkin tosi vaikeita (minulla ei ole mitään vaikeita kirjoja vastaan, mutta käytännössä sairauteni rajoittaa kaikkein raskaimpien »»