Archive for uskottavuus

Lähestyvä kuolema lätistää tukan

Olen katsonut aika paljon syöpäaiheisia elokuvia ja pari TV-sarjaa, osittain oman käsikirjoitukseni takia. Ylivoimainen suosikki on ollut Wit, jossa Emma Thompson näyttelee pääosaa huikeasti. Syöpäelokuvien realismi jää »»

Scifin sudenkuopat

Sain sunnuntaina valmiiksi Adenon, 11. romaanikässärini ja ensimmäisen scifiromaanini. Tai siis se lähti kustantajalle, työtä varmaan vielä riittää myöhemmin, jos se hyväksytään julkaistavaksi.

Minun on pitänyt jo aiemmin »»

Ironiaa vai melodraamaa

Joskus viime tai toissa viikolla hehkutin miehelleni, että olin keksinyt Häpeämättömän loppuun uuden jutun. Mies ihmetteli, että eikö siihen tule kohta liikaa juttuja. Sanoin että ei, koska »»

Pitkästä aikaa arvosteluita

Marian ilmestyskirjasta on tullut kaksi arvostelua tällä viikolla. Molemmat olivat mielestäni varsin positiivisia, vaikka oli kirjasta löydetty häiritseviäkin asioita. Toistaiseksi kaikki noin 13 arvostelua ovat olleet pääpiirteissään »»