Archive for vakuutusyhtiöt

Kateellisten saavuttamaton vamma

Tänään piti blogata ihan muusta vammaisuuteen liittyvästä aiheesta, mutta Hesarin juttu Outi Leinosesta – tai oikeammin sen kommenttiosasto – suututti niin, että on pakko kirjoittaa tästä.

Juttu on »»

Lisää poliittisen tahdon asioita

Suomalaisessa politiikassa on eletty melkoista jännitysnäytelmää tänä syksynä. Tahdon2013 on päättynyt toistaiseksi voittoon, mutta se oli vasta alkua. (Samana päivänä äänestettiin myös lapsilisien pienentämisestä, mikä monen mielestä »»

Se siitä

Aistikkaiden kirja-arvosteluiden jumalatar Leena Lumi suositteli minulle Lionel Shriverin kirjaa Jonnekin pois, jonka luin alkuperäiskielellä nimellä So Much For That. Leena oli kehunut sen maasta taivaisiin ja »»

Kertomus sairaasta yhteiskunnasta

“Chronic Fatigue Syndrome: A Novel” ei kuulosta ehkä kaikkein houkuttavimmalta romaanin nimeltä. Se on kuitenkin tässä tapauksessa osuva nimi. Caroline T. Andersonin romaani kertoo CFS:stä, suomeksi kroonisesta »»